Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ettei itsestään jaksa yhtään välittää?
02.11.2009 |
Tai no, sen verran että huolehdin puhtaudesta ja meikkaan joka aamu vähän (tähänkin joudun itseni kuitenkin pakottamaan, meikkaamiseen siis).
Muuten kaikki on aivan sama. Pienet lapsethan mulla on, pienin 4kk, mutta silti... ennen olin äärettömän tarkka ulkonäöstäni. Nyt ei vaan jaksa.
Syön miltei kaiken makean ja hyvän mitä eteeni saan, ei mitään määrää eikä väliä millään. Edes II-tyypin db-riski ei "hetkauta". Mitä sitten, jos se minulle tulee? Kampaajalla käynnistä on aikaa vaikka kuinka, tukka yli kasvanut, kamalan näköinen mutten jaksa välittää. Siirrän aina vain kampaajalle menoa.
Kulmat nyppimättä, rehottavat ja epäsiistit, iho hilseilee kuivuuttaan, en viitsi rasvata. Puhumattakaan mistään sheivauksista, kainalokarvat saavat myös rehottaa vapaasti.
Millään ei ole mitään väliä, mikä minuun liittyy. Mieliala ei ole masentunut, mutta silti kuolema tuntuisi minusta helpotukselta jossain määrin. Siis, jos ajattelen sitä vain omalta kannaltani. Lasten näkökulmasta asia on toki toinen, siksikin pitäisi jaksaa taas ruveta välittämään itsestään. Mutta miten :o/
Kommentit (15)
Tuo paranee kun palaat työntekoon myöhemmin. Nyt sinulla ei ole syytä laittautua kun menet taas töihin niin pitäähän sitä tälläytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta hyvin yksinäisenä, on ollut ihmissuhdeongelmia, kärsin sosiaalisista peloista ja paniikkihäiriöstä jotka on piinanneet elämääni yli 15v. Olen itseeni ankarasti pettynyt tietyissä asioissa.
Toisaalta myös hyvin onnellinen perheestä ym hyvistä asioista.
Miehen kanssa ollut tosi vaikeaa kesästä asti. Ts paljon pettymyksiä ja pahaa mieltä on sisältynyt vauvan syntymän jälkeiseen aikaan, vaikka vauva onkin aivan ihana eikä edes valvota paljoa.
ap
Myöhemmin ymmärsin, että sitähän se oli.
mielestä kaikki meikkaaminen, vaatteiden ja hajuvesien ostelu, peilaaminen ja kampaajalla käynti on turhaa. Rahansa voi käyttää paljon tärkeämpäänkin. Koen aivan valtavaa syyllisyyttä siitä että haluaisin ostaa uusia vaatteita, laittaudun miltei salaa sen minkä nyt itseäni jaksan enää laittaa. Hätkähdän jos mies sattuu tulemaan paikalle. Seksin puute on ollut hänelle aivan hirveä kriisi, vaikka vauva ei ole edes ensimmäinen ja seksiä on ollut aiemmin mitä ennen synnytysten jälkeen.. silti asia on nostettu isoksi ongelmaksi. Mutta kun en vain jaksa eikä minua edes kiinnosta, kuitenkin imetän vauvaa ja halut on täysin kadoksissa.
Olen kaikkien näiden asioitten takia hyvin pettynyt itseeni, että aiheutan miehellekin mielipahaa. Plus kaikki muut asiat mistä koen pettymystä itseäni kohtaan.
ap
Sano että kaipaisit vähän lihaksikkaampaa ja parempikuntoisen näköistä miestä. Pyydä häntä nostamaan kuntoaan. Urheilemalla hän väsyy ja himotkin katoaa. Ja ehkä, ehkä sinäkin kiihotut miehestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidat varmaan lapsesi hyvin?
Tilanteesi tuntuu kuitenkin sen verran ankealta, että ehdottaisin että otat asian puheeksi esim neuvolassa. Kuulostat masentuneelta tai ainakin masentuvalta. Kun et tunnu saavan mieheltä tukea hae sitä muualta, terapiasta, ystäviltä jne. Tsemppiä!
Onhan se totta, että aikaa ei oikeasti ole, varsinkin kun on isompiakin lapsia. Ennen vauvaa jaksoin hoitaa itseäni iltaisin ja olin timmimmässä kunnossa. Nyt on liikakiloja, syötättää jatkuvasti ja kunto on heikko. Muutakin kremppaa on. Siihen lisättynä meikkaamattomuus ja karseat vaatteet, niin ihme että masentaa! Mutta itse uskon sen kuuluvan tähän pikkuvauva-vaiheeseen. Olen tästä suosta päässyt ennenkin ylös.
Ap, toki kyseessä voi olla masennusta, joten siitä kannattaa olla yhteydessä neuvolaan. Parisuhdeongelmat eivät ainakaan sitä helpota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan sitä, että tuntee itsensä täysin tyhjäksi. Kyllä sun kannattaa hakeutua hoitoon. Vaikka miehen mielestä itsensä hoitaminen olis turhaa, niin kyse on nyt sinusta. Kuoleman ajatukset ovat oire vakavammasta masennuksesta ja ne tulisi ottaa vakavasti.
Varaa itsellesi lääkäriaika.
t. masennuksen kokenut sh
ja masennusjaksoihin olen aina uponnut pikkuhiljaa (hypo)manian tai sekamuotosen kautta, ikäänkuin huomaamattani. Ensin olo on ollu tasoittunut, sitten on vähän kaikki alkanut vaikuttamaan synkkenevän harmaalta, tylsältä ja mikään ei oikeen innosta. Ja vähän kaikki itkettää. Kattavin tunne kuitenkin on ollut tyhjyys sisällä, asioiden oikeat mittasuhteet ja merkitykset on ihan hukassa. Suosittelen keskusteluapua.
Mitä itsestään huolehtimiseen tulee, niin itse huolehdin itsestäni parhaiten silloin, kun lääkitys on tasapainossa ja olen ns. normaali. Muistan käydä suihkussa (masentuneena en jaksa, maniassa en muista/koe tarpeelliseksi), huolehdin että hiukset on värjätty ja hyvännäöiset, vaatteet puhtaat, ehjät ja sopivat. Maniassa saatan tuhlata itseeni, masentuneena en muista omia tarpeitani lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sepram-lääkityksen, mutta kun imetyksen joutuisi varmaan lopettamaan enkä halua sitä lopettaa. Sepram on joskus auttanut minua, pari vuotta sitten kun olin masentunut.
Olen kai sitten nytkin :´(
ap
Sepram-lääkityksen, mutta kun imetyksen joutuisi varmaan lopettamaan enkä halua sitä lopettaa. Sepram on joskus auttanut minua, pari vuotta sitten kun olin masentunut.
Olen kai sitten nytkin :´(
ap
Sepramiakin kai. kysy teratologisesta?
mutta juu, kuulostat kyylä masentuneelta.
olen myöskin kaksisuuntainen, joten kokemusta masennuksesta on. ei se minullakaan ole mitenkään tuskainen olotila. enkä läheskään aina edes tajua masennukseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisi mielialalääkitys - itse aloitin heti synnytyksen jälkeen Cipralexin ja imetin 8 kk. Otin selvää riskeistä ja hyödyistä ennen lääkityksen aloittamista (lääkärit, terotologinen tietopalvelu). Riskejä pienellä annostuksella ei ole. Omakin vauvani on jo pian 2-vuotias terve, reipas poika.
tai makuun tmv seikkaan esim Sepram-lääkitys?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai makuun tmv seikkaan esim Sepram-lääkitys?
ap
4 1/2 kk on menty täysimetyksellä.
Sulla on pieni vauva ja valvot ehkä öitäsi ja jos sulla kainalokarvat ja kulmat rehottaa niin so what...
Pienen vauvan äideillä ei tarvitse olla ykkösprioriteetti oman ulkonäön viilaus viimesen päälle.
Pikkasen kyllä huolestuttaa jos ajattelet kuolemaa helpotuksena. Ettet kuitenkin olisi masentumisriskissä?