meinas käydä kusisesti eilen... voiko olla tottakaan???!!!
olin isoissa bileissä ja juteltiin siinä ulkona pitkät tovit kunnes kusihätä oli niin suuri että lähdin ulos piiloon kuselle mutta kun olin avaamassa housuja, oli sormet niin kohmeessa etten saanut nappia millään helvetillä auki. kusi oli juuri tulossa ja olin jo kävellyt pitkälle piiloon. itkua väänsin ja huusin miestä mutta ei kuullut. olin jo aivan paniikissa mutta pääsin juuri ja juuri juhlapaikalla, luojan kiitos löysin heti mieheni ja mentiin vessaan ja hän avoi nappini. ei ole tulltu mieleenkään että näinkin voi ihmiselle käydä. olin jo varma että joudun kusemaan housuihini koska kusi oli jo tulossa... järkyttävimpiä tilanteita elämässäni.
Kommentit (6)
Kerran oltiin menossa yksiin sukujuhliin ja koska aikataulu oli kiireinen (=kiitos anopin, jota saatiin TAAS odottaa puoli tuntia ja oltiin sen takia myöhässä) eli pysähtyäkään ei olisi oikein voinut, koska meidän esikoinen oli morsiusneitona kummitädin häissä).
Noh, puoli välissä matkaa iski sitten karmea pissahätä (olin tuolloin raskaana) ja pyysin miestä pysähtymään, mutta eihän se nyt voinut motarille pysähtyä. Siinä sitten puristin jalat yhteen ja likistin, ettei lirahda housuun. Onneksi vauva ei sattunut potkimaan, muuten olisi lirahtanut.
Ja koko ajan oli tunne, että nyt lirahtaa.
juhlissa ilman miestäni tai en olisi löytänyt häntä heti? olisinko pyytänyt jotain tuntematonta tulemaan vessaan kanssani avaamaan housun nappini? se olisi ollut yksivaihtoehto, toinen se että olisin vaan kussut housuihini minkä meinasinkin tehdä kun jo siellä piilossa olin luovuttaa...
etta ette osaa lapsianne opettaa potalle kun aikuisetkaan eivat ymmarra milloin pitaa lahtea vessaan.
kun tuli hätä ja se oli sen verran kova et täytyy mennä että ehdin hyvän pissapaikan löytämään. kun sen löysin oli hätä jo suuri enkä nappia saanut auki. koskaan ennen en ole kokenut vastaavaa.
ap
Meidän lapset ovat oppineet kuiviksi:
-2v1kk päivävaippa pois, yövaippa 2v5kk ikäisenä.
-2v5kk päivävaippa pois, yövaippa samaan aikaan.
-1v11kk päivävaippa pois, yövaippa 2v3kk ikäisenä.
-4v6kk päivävaippa pois, yövaippa on vieläkin, vaikka ikää on jo 5v. Huom! Kyse on ERITYISlapsesta!
-Paria päivää vaille 2v jäi päivävaippa pois, yövaippa pn viekäin 3 vuoden iässä.
Ja kuopus on vielä täysin vaipoissa, ikää herralla on 6kk..
T: raskaana ollut melkein housuun kussut.
kellekkään muulle sattunut vastaavaa? olisi hauska kuulla muiden kokemuksia. vähän kuin tuo paska ketju.