Vietettiinkö lapsesi koulussa halloweenia millään tavalla?
Kommentit (12)
pikukoululaisilla naamiaisasut ja herkkuja. Olivat jotain koululaisten näytelmiä ja esityksiä katsoneet ja esittäneet salissa.
Minusta aika hassua. Halloween ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.
Paikkana pikkukoulu Oulun pohjoispuolella.
alakoululla illalla naamias disco, yläkoululla ei mitään.
Enkä pitänyt omien oppilaittenikaan kanssa.
Kyllä niitä örkkejä ja kauhujuttuja on muutenkin ihan tarpeeksi.
Ei ole mikään kansallinen juhlapäivä.
Ekaluokkalaiset olivat naamiaipuvuissa ja veivät herkkuja kouluun.
ei ole suomalaiseen kulttuuriin kuuluva juhla
Oli jotain herkkuja kanssa ja jotain ohjelmaa. Tänään on koululla iso Halloween juhla lapsille, 5. luokkaliset kerää sillä leirikoulurahoja. Lapis siellä parhaillaan, siellä oli paljon oppilaita
Suomeen on tullut niin paljon muuta hömppää, kuten Ystävänpäivä ja Äitien- ja Isien päivät. Halloween on mielestäni ihan paras juhla ja sopii koko perheelle. Jos joku juhla olisi Suomeen pitänyt tuoda, niin sitten nimenomaan Halloween.
All Hallows Eve, eli kaikkien pyhien aatto. On ollut kelttiläisten juhla tähän aikaan vuodesta, kuten meillä kekri. Ihan hyvin voi juhlia. Me ainakin juhlitaan, koska mieheni on keltti, samoin lapsemme puoliksi.
että Suomessakin on perinteisesti kekriä juhlittu. Piikojen ja renkien pestit päättyivät näihin aikoihin ja oli palkanmaksu, jonka jälkeen juhlittiin=) Pyhäinpäivänä (eli tänään) muistellaan kuolleita läheisiä ja se on kirkollinen pyhä. Halloween on (niinkuin edellinen kirjoittaja hyvin kertoi) muutakin kuin pelkkä "jenkkihössötysjuhla". Sivumennen sanoen, en näe siiä "jenkkihössötyksessä" aina mitään pahaa, miksi ihmiset ei saisi juhlia?
koulun englantipainotteiset luokat järjestivät halloween juhlan