En usko, että harmittelen myöhemmin "työäitinä" oloa

Kyllä kai aikuinen ihminen tietää mitä haluaa - eikä keksi kaikkea aina jälkijunassa?



Aika hullu ajatus, että "nyt en tiedä miksi haluan, mutta bling! 9 kuukautta myöhemmin valaistun"... Niinkö se menee?

koskaan ei ole kuullut kenenkään huokailevan, että tulipas mentyä liian myöhään töihin. Toisinpäin on kuullut satoja kertoja.



Ja miten yhdistät tuon "ei ole tullut tehtyä mitään muuta" ja kotiäitiyden? Kai kotiäitikin voi harrastaa, kurssittautua jne?



Mutta toki, jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.

myös itselleen parhain päin eli omia valintojaan harvemmin myöntää katuvansa kenellekään, edes itselleen. Kaikkein viimemmäksi sen nyt myöntää sille, johon valinta on eniten vaikuttanut.

Äitini on siis katkera ja pettynyt elämäänsä. Näin sen täytyy olla. Mahtaa olla raskasta esittää muuta kokoaikaisesti.

Onko siis anoppikin pettynyt ja katkera kun on ollut vuosia kotiäitinä ja tavallaan luopunut työelämästä? Vaikka siis esittää tyytyväistä.

Ai niin, mutta työntekoahan vaan voi katua, kotiäitiyttä ei koskaan :)

Tajuatko jo miten se toimii? Kyseenalaistaminen kielletty.

palkkaa siinä vaiheessa kun ei ole ammattia ja kotona on tullut oltua 8-10 vuotta putkeen vaikka olisi se ammattikin jo pohjalla. Lisäksi vanha tuttu työpaikka tuskin on enää sitä pitkän kotona olon jälkeen ja kaiken joutuu opettelemaan uudestaan. Sitäpaitsi siellä neljän seinän sisällä viettäminen vuosikausia tekee naisesta itsekkään ihmisen sosiaalisesti joka ei enää ymmärrä, että maailmassa on muitakin kuin kotiäitejä ja, että maailma ei pyörikään pelkkien lasten varassa vaikka kuinka ihania ne sitten olisivatkin. Että huonolta näyttää kaikin puolin jos ei löydä elämästään muuta kuin kotiäitiyttä.

Kyllä kai aikuinen ihminen tietää mitä haluaa - eikä keksi kaikkea aina jälkijunassa? Aika hullu ajatus, että "nyt en tiedä miksi haluan, mutta bling! 9 kuukautta myöhemmin valaistun"... Niinkö se menee?

en vain päässyt heti sisään siis opiskelemaan.Niin en ole täydellinen 10 tyttö, enkä viihtynyt kotiäitinä.

rumbassa uuvuttaneet katkeroituneet ja kipsaantuneet kapea-alaiset työäiditkään niin hirveän kovaa valuuttaa ole.



Siinä vasta jääkin luu vetävän käteen kun on kaikkensa antanut työlle, eikä silti pääse yhtään sen pidemmälle.

juuri eläkkeelle jäänyt työkaverini sanoi vastikään, että ainoa asia mitä hän katuu menneessä elämässään on se ettei hän ollut pidempään kotona lasten kanssa. Vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus.



Niin hänkin kuvitteli nuorempana, että se on kaikkien kannalta parempi ratkaisu että hän menee töihin ja lapset hoitoon.



Nyt kun on tullut ikää ja perspektiiviä, niin hän tietää mikä olisi ollut oikeampi ratkaisu.

juuri eläkkeelle jäänyt työkaverini sanoi vastikään, että ainoa asia mitä hän katuu menneessä elämässään on se ettei hän ollut pidempään kotona lasten kanssa. Vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Niin hänkin kuvitteli nuorempana, että se on kaikkien kannalta parempi ratkaisu että hän menee töihin ja lapset hoitoon. Nyt kun on tullut ikää ja perspektiiviä, niin hän tietää mikä olisi ollut oikeampi ratkaisu.

Ei siitä mitään tramoja jäänyt

juuri eläkkeelle jäänyt työkaverini sanoi vastikään, että ainoa asia mitä hän katuu menneessä elämässään on se ettei hän ollut pidempään kotona lasten kanssa..

Ja jotkut katuu että ei tullut opiskeltua ja jotkut katuu että tuli opiskeltua liikaa. So, onhan näitä.

Töihin eivät kelpaa siis kotiäidit ja ihan yhtä huonoja ovat myös uraäidit. Kummatkin ovat myöskin lastensa kannalta huonoja kasvattajia.

Mikäs ihme se nyt sitten on, että naisten palkat ovat vieläkin se 80% vastaavissa tehtävissä työskentelevien miesten palkoista, kun naisten energia kuluu nettipalstoilla tappeluun.



Lopettakaa se paskan jauhaminen!

Kyllä naisilla oli lasikatto työelämässä jo kauan ennen tietokoneen keksimistä.

Mä tiedän lähipiiristä useita naisia, jotka katuvat nyt sitä, että olivat aikanaan kotona pitkään ja nyt eläke on ihan minimaalinen. Haluaisivat jäädä eläkkeelle ja viettämään elämää lastenlasten kanssa, mutta pakko tehdä vielä töitä, että saisi edes jonkinlaisen eläkkeen.

omien lasten kuin lastenlasten kanssa...

Makaatte kotona vuosikausia työttömyyskorvauksella ja mietitte, mitä haluatte tehdä?

Vai......

Minulle on ollut tärkeää, että hommaan ammatin ja maksan itse elantoni. Mutta ainahan näitä haahuilijoita on, jotka vielä 30 vuotiana miettii, mikä haluaisin olla isona. Kyllä yhteiskunta maksaa.

Mikset opiskellut ennen lapsia? Simppeli tutkinto. Nyt sitten panit lapsesi maksamaan omasta saamattomuudestasi.

On hienoa että tiedätte jo nuorena mitä haluatte. Pääsette heti opiskelemaan, tulette heti raskaaksi, pystytte jäämään kotiäidiksi ja vielä tykkäätte siitä. Toivottavasti elämänne menee jatkoakin suunnitelmienne mukaan täydellisesti.

vain terveenä eläkkeelle sitten kun haluttaa?

Kyllä mun mielestä se ei ihan niin yksinkertaista ole. Jos haluaa lopettaa työnteon, ollaan ensin karenssissa ja sitten saadaan työttömyyspäivärahaa tai ei rahaa lainkaan.

Omituisia työhaluttomia tuttuja sinulle. Minä en nimittäin ole kuullut kenenkään naisen kitisevän, että pääsispä eläkkeelle kun tuli lapsenlapsia. Vai ovatko ne juuri niitä naisia, jotka on eläneet ensin miehensä siivellä ja sitten on ollut pakko mennä töihin kun äijä ei ole enää elättänyt. Sitten kitistään, että pääsispä eläkkeelle kun ei haluta tehdä töitä. Asutko jossain luuserilähiössä ja kuulut sellaisiin piireihin vai kaljakuppilassako tuttusi ovat?

Mä tiedän lähipiiristä useita naisia, jotka katuvat nyt sitä, että olivat aikanaan kotona pitkään ja nyt eläke on ihan minimaalinen. Haluaisivat jäädä eläkkeelle ja viettämään elämää lastenlasten kanssa, mutta pakko tehdä vielä töitä, että saisi edes jonkinlaisen eläkkeen.

koskaan ei ole kuullut kenenkään huokailevan, että tulipas mentyä liian myöhään töihin. Toisinpäin on kuullut satoja kertoja. Ja miten yhdistät tuon "ei ole tullut tehtyä mitään muuta" ja kotiäitiyden? Kai kotiäitikin voi harrastaa, kurssittautua jne? Mutta toki, jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.

etten mennyt kaksosten jäljiltä jo aikaisemmin töihin!! Se olisi tehnyt hyvää sekä mulle, mun uralle ja lapsille. Toisen lapsen erityisyys olisi myös ehkä huomattua aiemmin enkä itse olisi pudonnut auttamatta työkelkasta. Nyt olen 38v, kolmen lapsen äiti, enkä tiedä mitä teen isona:(.

Kyllä kaduttaa! Lasten kanssa olen ollut kyllä ihan riittävästi! Ei se lapsuus muuten -pling- siihen alkuunkaan lopu, on ne lapsia vielä 10-vuotiainakin.

Olisi munkin vain pitänyut mennä edes osa-aikatöihin silloin kun lapset olivat pieniä.

Kyllä työminäkin on ihmiselle tärkeä. Millä muuten elämänsä täyttää kun lapset kasvavat? Ei sitä voi pelkästään perheenkään ympärille kasvattaa!

Olin lasten kanssa kotona 4,5 vuotta ja viimeiset 1,5 vuotta olivat tuskaa. En olisi millään jaksanut, mutta kasvatustietelijänä en vaan voinut viedä lasta hoitoon kovin pienenä. Töihin palasin lapsen ollessa 2,5 vuotta.

Olin niiin onnellinen päästyäni töihin. Nyt, kun tuosta hetkestä on jo viitisen vuotta, ajattelen toisin. Mikä ihme kiire minulla oli töihin?

Tiedän, etten ole kotiäitityyppiä, mutta ei nyt niiiiiiiiiin kiire tarvinnut olla.

Monesti kuulee sanottava, että myöhemmin voi harmittaa, jos ei vietä "riittävästi" aikaa lasten kanssa, kun he ovat pieniä. Eiköhän kukaan tule ajatelleeksi, että jotakuta voi harmittaa, jos elämässä ei ole tullut tehtyä mitään muuta? Itse olen työssäkäyvä äiti enkä osaa kuvitella, että katuisin myöhemmin tämän hetken valintojani. Perheellemme tämä ratkaisu on todella sopiva.

Olin monta vuotta kotona. Pieniä välipätkiä töissä (5-8kk). Nämä väliajat oli isä hoitamassa lapsia.



Olen mennyt työelämään 18 vuotiaana. Töiden sivussa lukenut ammatin. Eläkeikäni on 65 vuotta. Ehdin olla työelämässä n. 40 vuotta kotivuosistani huolimatta.



Olen siinä suhteessa onnellisessa tilanteessa, että olen saanut kaiken. Olla kotona lasten kanssa, mutta saan tehdä mielekästä työtä. Enpä usko, että olisin onnellisempi jos 40 työvuoden sijaan saisin tehdä 43 vuotta. Ne 3 vuotta ei paljoa paina elinkaaressani.

Halutaan breiki töihin kun ollaan niin tympääntyneitä. Äitiysloma ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä haluttiin. Äkkiä töihin.



Mutta siellä töissä alkaa taas puuduttaa ja kuvitellaan, että toisen lapsen myötä saisi taas breikin ja lepoa ja tekaistaan se kakkonen. Ei se taaskaan ollut sitä unelmaa.



Tehdään kolmas vielä siihen ja ajatellaan, että nyt nautin vauvasta ja pidän lepotauon työelämästä.



Näitä mammoja, jotka ei osaa täyttää sitä tyhjää kohtaa itsestään ja ei osaa olla koskaan tyytyväisiä. Kun ovat sitten tehneet lasten jälkeen 20 vuotta töitä, alkavat odottaa, että pääsis eläkkeelle ja pois työelämästä ja toteuttamaan itseään.