En usko, että harmittelen myöhemmin "työäitinä" oloa

suuren ikäluokan naisia, jotka ovat jäämässä kohta eläkkeelle.

Kahvitaukojen vakiopuheenaihe on se, että harmittaa kun ei ehtinyt olla lasten kanssa tarpeeksi ja tyhmä oli kun lähti niin aikaisin töihin. Tai surevat sitä, että oli pakko taloudellisten seikkojen takia tulla töihin ja oliskohan sitä silti pärjännyt edes vuoden pienemmillä tuloilla.



Moni on kiitellyt kun olin kotihoidontuella. Sanoneet, että oli paras ratkaisu. Nyt kun ovat jäämässä eläkkeelle, ymmärtävät, että kun jää pois, unohtuu hetkessä. Ei muista työkaverit, ei työnantaja. Tajuaa sen, kuinka turhaa se loppujen lopuksi on.



Mutta toivottavasti ap ei 60 vuotiaana ole tässä samassa tilanteessa vaan pystyy sanomaan reilusti, että oli oikea ratkaisu, että en hoitanut pitempään omia lapsiani, enkä viettänyt heidän kanssa enempää aikaa.

En usko, että monikaan katuu töihinmenoa. Tuo, että eläkeiän lähetessä hohhoillaan niitten pikkulapsiaikojen perään liittyy varmaan siihen, että elämä muuttuu.



Jossei ole paljon sosiaalista elämää, ns. "omia harrastuksia" jne., niin eläkeelle jääminen pelottavaa. Mutta eipä se sitä tyhjyyttä olis paikannut, vaikka nää naiset olis olleet aikanaan vuoden enemmän lapsensa kanssa.



Sen sijaan toi on totta, mitä joku toi esiin, että sitä voi joutua oikeasti katumaan koko loppuikänsä, jos on liian pitkään kotona. Ei enää saa mielenkiintoisia töitä, etenemismahdollisuudet on menneet ja elämä jää sitten niiksi työvuosiksi junnaamaan paikoillaan. Usein kun niitten lasten kanssa pitäis olla kotona just ne samat vuodet, kun töissä edetään.



Ei moni 40- vuotias 7 vuotta kotona ollut enää pääse kovinkaan kummoseen "uraputkeen". Paitsi tietysti, jos on valtion virka, on ope tms. Mutta jos yksityisen sektorin ammatti, niin juna on mennyt ohi eikä kyytiin enää pääsee. Ja sitten tuhraat 25 vuotta jotain rutiinihommaa ja mietit, että miks ihmeessä tuhlasit 5 vuotta elämästäs johonkin maisteritutkintoon, jolla ei sitten mitään merkitystä työelämässä. Kun halusit viettää spesiaaliaikaa lasten kanssa.



Tosi ikävää, että työelämä toimii näin. Eihän sen niin tarvis olla. Mutta niin se vaan on ja naisten kannattaa tehdä ratkasut tää totuus mielessä pitäen.

mikä on oleellistä mikä ei. Siihen se liittyy.



Sairaus, eläkkeelle jäänti, leskeys, aviero yms. saavat tajuamaan, mihin oikeasti kannattaa ja pitää panostaa.

Oma äitini oli "työäiti" - jos tämä nyt sitten mäin pitää määritellä. Se oli ihan yhtä luonnollinen asia kuin että osalla pihan lapsista äiti oli "kotiäiti". En kyllä tiedä äitini katuneen sitä, että hän tuli tehneeksi uran josta itse asiassa minäkin olen ylpeä :) Meillä on erinomaisen lämpimät ja ihanat välit ja mulle äiti on edelleen se henkilö johon turvaan niin arjen pikkuasioissa kuin isommissa kysymyksissä ensimmäisenä. Itselläni eikä varmaan myöskään äidilläni ole ollut tarvetta muuttaa minun ja siskoni lapsuusajasta mitään. Ei mulla ole tunnetta ettei oltaisi ehditty olla vanhempien kanssa riittävästi vaikka he kävivät töissä. Isäni matkusti paljon ja siitäkään mulle ei ole jäänyt sellaista tunnetta ettei olisi koskaan ollut kotona. Sitä kai kutsutaan ihan normaaliksi arjeksi että ihmiset käyvät töissä. Hassumpaa musta lapsena oli, kun joidenkin äidit istui päivät pitkät siinä pihalla vahtaamassa. Puhun nyt siis kouluikäisistä lapsista, EN jostain vauvoista tai taaperoista.



Toisaalta anoppini on ollut varmaan yli 10 vuotta kotona ja ehtinyt sen jälkeen tehdä opettajana töitä varmasti ihmiselämän mittakaavassa ihan riittävästi. En usko hänenkään todellakaan katuneen noita vuosia kotona, vaikka taustalla oli enemmänkin miehen ura ja asuminen "syrjäkylällä" kuin lasten lapsuuden vaaliminen kotiäitinä.



2 aivan erilaista ihmistä joista molemmat aivan ihania ihmisiä ja tyytyväisiä omiin valintoihinsa.

Oma äitini oli "työäiti" - jos tämä nyt sitten mäin pitää määritellä. Se oli ihan yhtä luonnollinen asia kuin että osalla pihan lapsista äiti oli "kotiäiti". En kyllä tiedä äitini katuneen sitä, että hän tuli tehneeksi uran josta itse asiassa minäkin olen ylpeä :)

Tuskin äitisi tulee sinulle kertomaan syvimpiä tuntojaan. Äidilläsi on myös elämää ja ajatuksia, mitä et hänen lapsenaan tiedä, vaikka hyvät välit onkin.

Tämä tuli vain mieleen kun moni tuntuu niin tietävän, millainen hänen äitinsä on tai mitä se ajattelee. Loppujen lopuksi te tiedätte vanhempienne ajatuksista ja tunteista hyvin vähän. Kuten omat lapsenne tulee tietämään teidän tunteistanne ja ajatuksista.

Vanhempien elämässä on hyvin paljon sellaista, mitä lapset ei tiedä, eikä tarvitsekaan.

Eli en todellakaan viihtynyt kotona, vaikka lapsia on monta ja heitä tosi paljon rakastankin. Inhosin yli kaiken hiekkalaatikon reunalla istumista ja höpöttelyä turhanpäivisistä asioista muiden kotiäitien kanssa. Olen ollut vain äitiysloman ajan kotona ja käynyt aina kaikkien lasten välissä töissä vaikka ensimmäinen oli vasta 7v kun kuopus syntyi.



Kaikkien äitiyslomaaikoina opiskelin lisää ja saavutinkin unelma-ammattini (opettaja) kuopuksen ollessa pieni. Nyt sitten nautin lyhyistä työpäivistä ja pitkistä lomista lasteni kanssa ja olen varmasti paljon enemmän kotona kuin keskivertoäiti.



En usko, että tuleen päätöstäni koskaan katumaan, koska tämän mahdollisti tämän, että saan viettää lasteni kanssa joka vuosi pitkiä lomia :)

Onpa hirmuinen saavutus! Ihan opettajaksi pääsit kun oikein kovasti ponnistelit.

No vanhempanahan vasta tiedät, kadutko vai et.

Mitä tuota nyt ihmettelemään. Kadut sitten kun on sen aika jos kadututtaa.

joka on hienon uran tehnytkin. Enkä sen kummemmin minäkään, siis sitä, että mutsi oli uraäiti. Ihailen ja rakastan äitiäni suuresti.

Onpa hirmuinen saavutus! Ihan opettajaksi pääsit kun oikein kovasti ponnistelit.

Ja aloitin opiskelun siis vasta kun ensimmäinen lapsi oli jo syntynyt. Itse pidän sitä suurena saavutuksena.

Uskon, että paljon enemmän ne katuvat jotka koko loppuelämänsä (siis sen jälkeen kun lapset on jo kotoa lähteneet) tekevät jotakin epämielekästä työtä, joka ei tyydytä heitä. Mutta en tosiaan tiedä, kuten joku sanoi, kuten ei kukaan muukaan voi etukäteen tietää mitä elämänvalintoja katuu myöhemmin.

Toivon kuitenkin, että jokainen tekee ne valinnat jotka itsestä tuntuu oikeilta, ketään moralisoimatta tai tuomitsematta.

Mikset opiskellut ennen lapsia? Simppeli tutkinto.



Nyt sitten panit lapsesi maksamaan omasta saamattomuudestasi.

Itse hommasin ammatin ja työpaikan ennen kuin aloin tekemään lapsia. Näin pystyin olemaan kotona lasten ollessa pieniä.

Ja sitä myös ihmettelin, että miten tähän liittyy se, että jotkut tekevät epämielekästä työtä kun lapset lähtee maailmalle. Liittyykö työn mielekkyys jotenkin siihen, katuuko lasten kanssa kotonaoloaan?

Hassu ajatus. Kyllä moni opettakin väsyy ja uupuu työhönsä kun ikää tulee. Alussa ihana työ voi alkaa tuntua 50 vuotiaana epämiellyttävältä ja rasittavalta. Kauhistuttaa ajatus, että vielä on työvuosia 15 vuotta.

Tai sitten voi käydä niin kuin itselleni, että ajatuksena oli hommata ammatti heti ja elättää itseni. Minun luonteella ei elätetä aikuisena itseäni vanhemmille, soskussa ja vietellä välivuosia pohtien omaa napaa yhteiskunnan tuella.

En siitä niin erityisemmin pitänyt tai ollut pitämättä. Työtä se vain oli.

Mutta nyt oltuani samalla alalla 25 vuotta on työn sisältö muuttunut koko ajan mielekkäämmäksi ja haastavammaksi ja olen todella onnellinen, että luin juuri tälle alalle. Ja olen elämääni tyytyväinen kun sain asiani hoidettua niin, että ehdin olla kotona lastan kanssa.

Ja vaikka olen ollut kotihoidontuella kotona, on minulla omia harrastuksia ja omaa elämää. Ja siis ihan muita juttuja kuin työ. Säälittää toisaalta niiden puolesta, joille työ on ainoa elämänsisältö ja jos tulee potkut ja jää eläkkeelle, aletaan ryyppäämään tai masennutaan kun ei ole muuta sisältöä elämälleen hommannut.

Mikset opiskellut ennen lapsia? Simppeli tutkinto.

Nyt sitten panit lapsesi maksamaan omasta saamattomuudestasi.

Eli en todellakaan viihtynyt kotona, vaikka lapsia on monta ja heitä tosi paljon rakastankin. Inhosin yli kaiken hiekkalaatikon reunalla istumista ja höpöttelyä turhanpäivisistä asioista muiden kotiäitien kanssa.

mulla oli onni pitkänä kotiäitiaikanani tavata mukavia kotiäitejä, ja meidän jutut ei tosiaan koskenut kakkoja ja vaippoja (en muista että oltaisiin koskaan edes sivuttu noita asioita). Jopa kotiäidit pystyvät puhumaan ihan mistä vaan :-)

niin ja kotiäitinä ollessa voi tehdä muutakin kuin istua hiekkalaatikolla. Tyhmää on tehdä jotain mistä ei tykkää, kotiäitiydestä jokainen vähänkin älykäs tekee juuri oman perheensä näköisen, se siinä on se paras puoli.

Itse en ajattele elämää työn kautta, eikä kotiäiteys ole mulle "vaan" kotona oloa. Olen myös ajatellut, että jos elän vaikka 80-vuotiaaksi, kymmenen vuotta kotona lasten kanssa on kovin pieni aika. En haluaisi viettää juuri niitä vuosia oravanpyörässä.



Itseasiassa mä olen myös niitä äitejä, joille vauva-aika on rasittavin aika lapsuudessa, ja mitä isommiksi lapset tulevat, sitä ihanammaksi elämä heidän kanssaan muuttuu, sitä kiehtovampia ihmisiä heistä tulee! Senkin takia haluan olla pitkään kotona, että näkisin lapsiani paljon myös kolme-, neljä-, viisivuotiaina!

Kyllä minäkin allekirjotian tuon, että ei ollut herkkua vauvavuodet. Toki lasta rakastaa, mutta samaa lastahan rakastan isompanakin. Nyt vaan on ihan eri tavalla hauskaa puuhata ja hommata.

Monesti kuulee sanottava, että myöhemmin voi harmittaa, jos ei vietä "riittävästi" aikaa lasten kanssa, kun he ovat pieniä. Eiköhän kukaan tule ajatelleeksi, että jotakuta voi harmittaa, jos elämässä ei ole tullut tehtyä mitään muuta? Itse olen työssäkäyvä äiti enkä osaa kuvitella, että katuisin myöhemmin tämän hetken valintojani. Perheellemme tämä ratkaisu on todella sopiva.

Tosin mä olen kyllä just tällä viikolla tehnyt ison uhrauksen sen suhteen, että en tarttunut yhteen suureen tilaisuuteen, vaan aion jatkaa pienemmällä työpanoksella vielä vuoden. Omassa työssäni kun joko on lahjakas tai ei, ja kun mä selkeästi olen, en jaksa pelätä, ettenkö myöhemminkin saisi hienoja tilaisuuksia.

Mutta olen siis tehnyt kolmen lapseni koko lapsuuden ajan töitä, tosin niin, että lapset on voitu hoitaa kotona vuorottain miehen kanssa.

Oma äitini oli "työäiti" - jos tämä nyt sitten mäin pitää määritellä. Se oli ihan yhtä luonnollinen asia kuin että osalla pihan lapsista äiti oli "kotiäiti". En kyllä tiedä äitini katuneen sitä, että hän tuli tehneeksi uran josta itse asiassa minäkin olen ylpeä :)

Tuskin äitisi tulee sinulle kertomaan syvimpiä tuntojaan. Äidilläsi on myös elämää ja ajatuksia, mitä et hänen lapsenaan tiedä, vaikka hyvät välit onkin. Tämä tuli vain mieleen kun moni tuntuu niin tietävän, millainen hänen äitinsä on tai mitä se ajattelee. Loppujen lopuksi te tiedätte vanhempienne ajatuksista ja tunteista hyvin vähän. Kuten omat lapsenne tulee tietämään teidän tunteistanne ja ajatuksista. Vanhempien elämässä on hyvin paljon sellaista, mitä lapset ei tiedä, eikä tarvitsekaan.

Äitini syvempiä tuntoja tiedä, eiköhän meillä jokaisella ole syvimmissä tunnoissa niitä pimeitäkin puolia joite emme kenellekään kerro, myös kotiäideillä :) Ajattelen tämän lähinnä sen kautta mitä olemme tästä asiasta keskustelleet ja olemme keskustelleet paljon :) Tiedän siis omasta mielestäni hyvin äitini kannan aiheeseen vuosia kotona vai töissä.

myös itselleen parhain päin eli omia valintojaan harvemmin myöntää katuvansa kenellekään, edes itselleen. Kaikkein viimemmäksi sen nyt myöntää sille, johon valinta on eniten vaikuttanut.

Mikset opiskellut ennen lapsia? Simppeli tutkinto. Nyt sitten panit lapsesi maksamaan omasta saamattomuudestasi.

On hienoa että tiedätte jo nuorena mitä haluatte. Pääsette heti opiskelemaan, tulette heti raskaaksi, pystytte jäämään kotiäidiksi ja vielä tykkäätte siitä. Toivottavasti elämänne menee jatkoakin suunnitelmienne mukaan täydellisesti.