Meidän koko perhe sai sikainfluenssarokotuksen toissapäivänä :)
Eilen oli hauska päivä kun kaikki olivat vähän nuhjuisia ja lämpöilivät. Kaikki istuivat peittojen sisällä ympäri taloa ja kutsuivat vuorotellen kissaa polvien päälle. Poltettiin jopa kynttilöitä, ja takassa tulta :D Sikainfluenssan voi kääntää tällaiseksi romanttishenkiseksi perhettä yhdistäväksi tekijäksikin.
Kommentit (10)
Lapset 3v. ja 6v. ovat siinä viimeisessä suunnitellussa rokoteryhmässä ja minä, mieheni ja vauva 1kk saadaan jos saadaan edes koko rokotetta.
Ymmärtävät kyllä että on vain "kärsittävä". Ei meillä ollut vilunväristyksiä ja lihaskipua ja lämpöilyä kummempaa kellään, juotiin kuumaa teetä. Ap.
Viimeisessä ryhmässä ovat yli 65-vuotiaat sairautensa puolesta riskiryhmään kuuluvat. Ja alle puolivuotiaita ei taideta rokottaa ollenkaan.
Toiset kehuivat lastensa jo viime viikolla saaneen rokotteen. Antavatko terveydenhoitohenkilöstön jäsenet omille lapsilleen rokotteita ohi rokotusjärjestyksen?
Ainakin täällä meillä rokotetaan useita ryhmiä samalla viikolla. Esim. parin viikon päästä kolmeen eri ryhmään kuuluvia.
eli sairaat.
Viime viikolla kun alkoi vasta ylipäänsä rokotukset terveydenhoitohenkilöstöstä, niin miten ihmeessä jossain paikkakunnalla on heti muka jo lapsetkin ehditty silloin rokottaa.
ei käy kateeksi. Mielummin olen terve.
koska ei suoraan heti laittanut että ovat riskiryhmää. Pitäisi kai hänen tietää, miten paljon täällä on nyt ollut tapetilla rokotusjärjestyksen noudattaminen, ja sen mukaan KENENKÄÄN terveen lapsen saati aikuisen ei olisi vielä pitänyt saada rokotetta.
Paitsi sitten jos eivät tosiaan ole riskiryhmää, niin ovat just näitä "tiskin alta" rokotettavia. Tai joku pikkukunta taas sössii, hössöhoitsu antaa naapurinperheelle, "oo annetaan nyt toki vanhemmille samalla kun ovat niin kivoja kukas niitä lapsia muuten hoitaa".
Sitä paitsi terveet yli 24 v. ei pitäisi saada rokotetta näillä näkymin ollenkaan, ainakaan tänä vuonna.
Millaiset oireet heillä, olivatko itkuisia?