Lue keskustelun säännöt.
Kuinka eriarvoisessa asemassa lapsesi mummit ovat?
29.10.2009 |
Eli esikoisen saatuani olen ihan hämilläni, kuinka paljon kyseenalaistan anoppini lastenhoitotaitoa versus oman äitini. Vauva on jo pienestä iästään huolimatta ollut useita kertoja hoidossa äidilläni, mutta ei tulisi pieneen mieleenkään viedä hoitoon anopille. Ja siis ihmisinä, objektiivisesti tarkasteltuna ovat täysin tasavertaisia (hyviä lasten kanssa, ei ongelmia, kivoja ihmisiä jne.) Missä mättää ja miten ottaa toista mummia enemmän kuvioihin mukaan?
Ongelma on myös se, että anopin läsnäollessa tulee, täysin turhaan, suorituspaineita. Siksi aina toivon, että vauva nukkuu koko anopin vierailun... miten päästä tästä eroon?
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyllä anoppi osallistuu paljon ja tykkään siitä tosi paljon. Itse en aina anopin kanssa tule toimeen mutta minusta on ihanaa että hän jaksaa hoitaa lapsiani.
toisella metri multaa päällä ja toinen hoitaa lapsia aina kun annan.
kiitos, mielestäni olen aikuinen, ja tässä juuri pohdinkin miten kehittää tätä puolta. Onko kaikilla muilla siis automaattisesti täysi luotto anoppiinsa lastenhoitajana? Esikoiseni vasta 3kk, ja olen täysin raakile äitinä vielä, siksi oma äiti tuntuu luontevammalta hoitoapuna.
Ja mieheni ei ole tossun alla, en tosin näe miten se tähän liittyy.
Omalle äidille on niin paljon helpompi antaa neuvoja ja kritiikkiäkin. Siksi lapset ovat useimmiten hänellä hoidossa.
Mun mies ei juuri mitään uskalla sano äidilleen, vaikka tämä tekee ihan hölmöjä juttua, jättää lääkkeitä lasten ulottuville, antaa 3-vuotiaan myrkyttää raidilla muurahaisia ym. älytöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tytöllä onkin mutkattomat välit tähän isovanhempaansa. Oma äitini hoiti lasta toisinaan äitiyslomani aikana kun olin "kotona" kylässä, mutta nyt annan tyttöä mielummin anopille, juuri heidän läheisten välien takia.
kiitos, mielestäni olen aikuinen, ja tässä juuri pohdinkin miten kehittää tätä puolta. Onko kaikilla muilla siis automaattisesti täysi luotto anoppiinsa lastenhoitajana? Esikoiseni vasta 3kk, ja olen täysin raakile äitinä vielä, siksi oma äiti tuntuu luontevammalta hoitoapuna. Ja mieheni ei ole tossun alla, en tosin näe miten se tähän liittyy.
että varmaan hänestä olisi mukavaa, että hänenkin vanhempansa saisivat olla rauhassa mukana oman lapsenalpsensa elämässä.
Ja miten kehittää tuota puolta? No ottamalla sen pään sieltä perseestä ja toimimalla järkevästi. Mitä sä kuvittelet sen anopin sille lapselle tekevän väärin? Kuvitteletko tosiaan, että se kuolee kärsien anoppisi käsiin, se vauvojen hoito kun on niin ihmeellistä rakettitiedettä?
Ihan oikeasti, se vauvojen hoito ei ole kovin kummoista hommaa, eikä ne vauvat mene rikki, jos kaikkea ei tehdä just ja tismalleen samalla tavalla kuin sinä tekisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosin en voi muutenkaan sietää anoppiani (eikä hän minua), niin eipä paljoa huvita jättää lasta sinne hoitoonkaan.
Yritän kuitenkin pitää välit asiallisina, ja käymme kyllä siellä kylässä pari-kolme kertaa kuussa koko perhe, meillä siis myös muutaman kk.n ikäinen esikoinen.
mutta perusajatus taustalla oli hyvä. Eli rohkeasti vain annat anopin hoiviin, eiköhän hän selviä vauvanhoidosta jos miehesikin on selvinnyt aikusikään saakka hengissä :)
No ottamalla sen pään sieltä perseestä ja toimimalla järkevästi. Mitä sä kuvittelet sen anopin sille lapselle tekevän väärin? Kuvitteletko tosiaan, että se kuolee kärsien anoppisi käsiin, se vauvojen hoito kun on niin ihmeellistä rakettitiedettä?
Ihan oikeasti, se vauvojen hoito ei ole kovin kummoista hommaa, eikä ne vauvat mene rikki, jos kaikkea ei tehdä just ja tismalleen samalla tavalla kuin sinä tekisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luottoa riitti aluks mut sitte mulle rupes selviimään että anoppi antaa mun lapseni maistella vähän sitä sun tätä vaikka meiltä ei ole kysytty sopiiko! siis tätä on jatkunu siitä asti kun lapsi ollu noin 3kk.. ja on annettu vähä kermavaahtoa jne.. ja jos me sanotaan että ei sille saa antaa sellasia niin siellä sitte valitetaan että että meinaatteko ettei lapselle koskaan voida antaa pullaa? Ärsyttävää.. ei 8kk kuulu antaa pullaa tai makeita muutenkaan..
joskin anoppini asuu 16 km päässä ja äitini 400 km päässä joten tämä tietysti asettaa heidät hieman eri lähtökohtiin. Luotan anoppini ja äitini lapsenhoitoon täysin. Eivät he suinkaan tee kaikkea niinkuin minä tekisin mutta kun perusasiat ovat kunnossa niin annan mielelläni mummille ja mummulle hieman isoäidin "omia" valtuuksia. Kuten joku sanoikin, ei se vauvan hoito nyt mitään ydinfysiikan taitoja vaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hajua vauvanhoidosta.
On jo 70 v ja vähän seniili. Oma poikansakin oli päivähoidossa jo 2 kk lähtien.
mm. ristiäisissä yritti syötää vauvalle voileipäkakkua :/
Luulen, että tämä on ihan normaali, yleinen, tavallinen ilmiö, vaikkei tässä ketjussa siltä vaikutakaan.
Minusta on ihan luonnollista, normaalia, luottaa ensisijaisesti omaan äitiinsä juuri omien lastensa kohdalla. Oma äiti on tuttu, onhan hän sinutkin kasvattanut. Tiedät miten toimia hänen kanssaan.
Omalle äidille voi esittää vaatimuksia ja toivomuksia eikä tule yleensä niin herkästi konflikteja tai väärinymmärryksiä.
Kysymys ei aina ole omasta asenteesta tai suhtautumisesta tai siitä, mitä itse toivoisi, vaan myuös siitä , miten anopit asioita hoitaa.
Minun omat vanhempani ovat kuolleet. Lapsillani on ollut mummolat vain isänsä puolelta.
Ex-anopille en ollut mieleinen, eikä hän oikein arvostanut minua ihmisenä tai äitinä, vaimonakaan. Ei sanonut mitään suoraan mutta kiertäen. Esim. hypytti vauvaa sylissään ja tuumasi vauvalle että eikö se vaavelin äiti itse tiskaa ja siivoa, vaan poijan (lapsen isän, avopuoliston) laittaa tekemään.
Kyse oli siitä, kun ko. miehen kanssa riideltiin siivous- ja tiskivuoroista ja mies äidilleen mainitsi miten ison tiskin oli tiskannut.
No jaa me erosimme ja niin olin sitten kammottava rahanahne ex-muija ja edelleen huono äiti.
Lapset kyllä saivat tavata mummoaankin.
Nykyisen miehen kanssa on myös lapsia, ja toivoin, että tämän anopin kanssa menisi hyvin. Mutta kun hän ottaa yhteyttä meidän lapsiin liittyvissä asioissa, hän ottaa yhteyttä poikaansa, mieheeni, lasten isään. Ei minuun, Mies sitten kyselee minulta ja välittää viestin mummolle.
Samalla tavalla toimii miehen sisko.
Minua tämä raivostuttaa. Näin ovat aina toimineet. Näiden vuosien aikana heille ei mene viesti perille: ottakaa yhteyttä minuun!!
Mies kun ei aina muista välittää näitä viestejä ja kysymyksiä eteenpäin; ei kysyä minulta eikä sitten kertoa vastauksiani siskolleen tai äidilleen.
Jos minulla oli omat vanhemmat elossa, tottakai hyödyntäisin omaa äitiäni lastenhoidossa ym. enemmän kuin anoppia !! Enkä edes potisi huonoa omaatuntoa siitä!
Esim. miehen sisko tekee niin. Moittii anoppiaan ja kehuu äitiään ymmärtämättä että hänen äitinsä on minulle anoppi ja minä tälle miniä, ja hänen äitinsä / mieheni äiti / lasten mummo / anoppini toimii minun kanssa samantyylisesti kuin hänenkin anoppinsa hänen kanssaan.
Omat isot lapseni ehkä joskus saavat lapsia. Pojalla oli jo tyttöystävä jonka kanssa asui yhdessä. Jo se lapsettoman nuoren parin aika osoitti, että tyttö on tiiviimmin tekemisissä oman äitinsä kuin anoppinsa kanssa. Anopin vierailut pojan luona ovat "jännittäviä", kun taas oman äidin ja oman suvun kanssa osataan olla rennosti ja omana itsenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että tämä on ihan normaali, yleinen, tavallinen ilmiö, vaikkei tässä ketjussa siltä vaikutakaan. Minusta on ihan luonnollista, normaalia, luottaa ensisijaisesti omaan äitiinsä juuri omien lastensa kohdalla. Oma äiti on tuttu, onhan hän sinutkin kasvattanut. Tiedät miten toimia hänen kanssaan. Omalle äidille voi esittää vaatimuksia ja toivomuksia eikä tule yleensä niin herkästi konflikteja tai väärinymmärryksiä. Kysymys ei aina ole omasta asenteesta tai suhtautumisesta tai siitä, mitä itse toivoisi, vaan myuös siitä , miten anopit asioita hoitaa. Minun omat vanhempani ovat kuolleet. Lapsillani on ollut mummolat vain isänsä puolelta. Ex-anopille en ollut mieleinen, eikä hän oikein arvostanut minua ihmisenä tai äitinä, vaimonakaan. Ei sanonut mitään suoraan mutta kiertäen. Esim. hypytti vauvaa sylissään ja tuumasi vauvalle että eikö se vaavelin äiti itse tiskaa ja siivoa, vaan poijan (lapsen isän, avopuoliston) laittaa tekemään. Kyse oli siitä, kun ko. miehen kanssa riideltiin siivous- ja tiskivuoroista ja mies äidilleen mainitsi miten ison tiskin oli tiskannut. No jaa me erosimme ja niin olin sitten kammottava rahanahne ex-muija ja edelleen huono äiti. Lapset kyllä saivat tavata mummoaankin. Nykyisen miehen kanssa on myös lapsia, ja toivoin, että tämän anopin kanssa menisi hyvin. Mutta kun hän ottaa yhteyttä meidän lapsiin liittyvissä asioissa, hän ottaa yhteyttä poikaansa, mieheeni, lasten isään. Ei minuun, Mies sitten kyselee minulta ja välittää viestin mummolle. Samalla tavalla toimii miehen sisko. Minua tämä raivostuttaa. Näin ovat aina toimineet. Näiden vuosien aikana heille ei mene viesti perille: ottakaa yhteyttä minuun!! Mies kun ei aina muista välittää näitä viestejä ja kysymyksiä eteenpäin; ei kysyä minulta eikä sitten kertoa vastauksiani siskolleen tai äidilleen. Jos minulla oli omat vanhemmat elossa, tottakai hyödyntäisin omaa äitiäni lastenhoidossa ym. enemmän kuin anoppia !! Enkä edes potisi huonoa omaatuntoa siitä! Esim. miehen sisko tekee niin. Moittii anoppiaan ja kehuu äitiään ymmärtämättä että hänen äitinsä on minulle anoppi ja minä tälle miniä, ja hänen äitinsä / mieheni äiti / lasten mummo / anoppini toimii minun kanssa samantyylisesti kuin hänenkin anoppinsa hänen kanssaan. Omat isot lapseni ehkä joskus saavat lapsia. Pojalla oli jo tyttöystävä jonka kanssa asui yhdessä. Jo se lapsettoman nuoren parin aika osoitti, että tyttö on tiiviimmin tekemisissä oman äitinsä kuin anoppinsa kanssa. Anopin vierailut pojan luona ovat "jännittäviä", kun taas oman äidin ja oman suvun kanssa osataan olla rennosti ja omana itsenään.
jotenkin väärin? Sulle on ihan ok, että oman poikasi lapset jäävät sulle vähän etäisiksi, koska sähän olet anoppi, aina vähän väärässä?
JA tuosta soittelusta, eiköhän ne miehesi sukulaiset ihan vain halunneet myös puhua OMAN sukulaisensa kanssa eikä sinun? Enkä yhtään ihmettele miksi, tekstisi perustella.
Miksi pitäisi ottaa yhteyttäs sinuun?
Jos minulla on vaikka jotain kysyttävää veljeni lapsista, lahjatoiveita tai ihan mitä vaan, tietekin kysyn veljeltäni enkä hänen vaimoltaan. Veljeni on minulle läheisempi ja tutumpi, siksi otan yhteyttä ensisijaisesti hänee.
Mutta kun hän ottaa yhteyttä meidän lapsiin liittyvissä asioissa, hän ottaa yhteyttä poikaansa, mieheeni, lasten isään. Ei minuun, Mies sitten kyselee minulta ja välittää viestin mummolle. Samalla tavalla toimii miehen sisko. Minua tämä raivostuttaa. Näin ovat aina toimineet. Näiden vuosien aikana heille ei mene viesti perille: ottakaa yhteyttä minuun!! Mies kun ei aina muista välittää näitä viestejä ja kysymyksiä eteenpäin; ei kysyä minulta eikä sitten kertoa vastauksiani siskolleen tai äidilleen.
Luotan anoppini hoitoon mieluummin lapseni, kuin äitini. Mutta äidilläni onkin alkava alkoholiongelma.
Yritä ihan aluksi aivan kunnolla tutustua anoppiisi, käytte siellä niin anna lapsi syliin ja anna hoitaa. Huomaat sitten että voitko luottaa häneen. Tavallaan ihan yksinkertaista :) Ja sitten pystyt helpommin luottamaan anopinkin apuun. Itse tutustuin anoppiini kunnolla vasta esikoisen jo synnyttyä. Ja huomasin että voin luottaa anoppiini. Hän hoiteli vauvaa aluksi silloin kun itsekin siellä olin. Ja pikku hiljaa sitten poika alkoi yksin kulkemaan siellä :) Tällä hetkelläkin on käymässä, on jo melkein 3v pikkukaveri. Isovanhemmat on onnessaan kun poika sinne aina itse haluaa :)
ja olen asiaa miettinyt... kummallista kyllä ;)
Anopille en oikeasti edes pientä uskaltaisi hoitoon jättää. On ikisairas jokakohtaan kolottaa -ihminen perusluonteeltaan. Jostain syystä en luota siihen että jaksaa pienen vauvan kanssa kovinkaan pitkää aikaa olla, saatikka juoksevan lapsen kanssa.
Oma äitini taas alan ammattilaisena tuntuu luontevalta vaihtoehdolta lastenhoitoapuna. Ja tutumpihan hän on minulle, joten helpompi luottaa häneen. Äidille uskallan/ilkeän sanoa jos jotain älytöntä keksii lapsen kanssa. Toisaalta hän on jo valmiiksi kiinnostunut lapsenlapsestaan, toisin kun anoppi, joka vasta alkaa tajuamaan että vauva on tulossa.
tavat ja tyyli olivat aivan erilaisia kuin omani, tai erilaisia kuin oman äitini mielipiteet. Esim. lasta ei olisi saanut totuttaa syliin, rinnan sijaan olisi pitänyt tarjota tuttipulloa. Myöhemmin yksivuotiaan olisi pitänyt uskoa yhdestä sanasta kielto, jos ei usko, niin sitten pitää vaikka tukistaa. Tukistaminen ja nippaus ovat ihan sallittuja rankaisukeinoja, uhmaikäisen pitää pystyä olemaan pitkään hiljaa aloillaan, ei saa leikkiä äänekkäästi. Ihan vain muutamia mielipide-eroja mainitakseni.
Minullakin oli suorituspaineita, koska mielestäni anoppi myös jollain tapaa kyseenalaisti äitiyteni, koska toimin eri tavalla ja eri periaatteiden mukaan kuin hän.
Mutta vaikka tilanne vaikutti toivottomalta, olemme molemmat muuttuneet. Minä osaan paremmin hyväksyä eriävät mielipiteet ja sulkea silmät joiltain asioilta, en ole enää niin ehdoton, kuin yhden lapsen äitinä, jolloin asiat piti tehdä vain yhdellä tavalla oikein. Tukistamista en tosin hyväksy vieläkään.
Anoppi taas suhtautuu lapsenlapsiin pehmeämmin ja hyväksyvämmin ja jopa jollain tapaa kunnioittaa sitä tapaa, miten lapsiani kasvatan.
Olemme varmaan molemmat kasvaneet tässä suhteessa.
Voisin jättää lapset miehen vanhemmille vaikka viikoksi ja lomailla rauhallisin mielin, mutta omille vanhemmilleni en voisi jättää edes yhdeksi kokonaiseksi päiväksi.
Toivottavasti saat itse aikanasi samanlaisen kohtelun omilta lapsiltasi.
Mites miehesi, onko se täysin sun tossun alla, vai miksei sano mitään sun idioottipelleilyihin?