Mikä on ollut tähänastisen elämäsi ihanin hetki jos...

ekan lapsen sydänäänet alkuraskaudessa ehdottomasti paras hetki elämässäni, mutta jos sitä ei lasketa... Parhaimpiin ainakin kuuluu kun sai tietää että pääsin haluamaani paikkaan opiskelemaan, nyt 20v jälkeen ihmettelen sitä riemua; ei olisi kannattanut :)

Parhaimpiin ainakin kuuluu kun sai tietää että pääsin haluamaani paikkaan opiskelemaan, nyt 20v jälkeen ihmettelen sitä riemua; ei olisi kannattanut

penkkarit vuonna 1987. Muistan vieläkin sen helpotuksen, että nyt se koulu on vihdoin viimein ohi. Kahdentoista vuoden piina on ohi...



en tosin silloin enkä vieläkään osaa sanoa, mikä siinä koulussa oli niin painajaista.

Kun allekirjoitin työsopparin nykyiseen työpaikkaan.

hetki Prahassa jolloin istuin terassilla Vltavan rannalla katsellen Kaarlen siltaa tsekkiolut tuopissa :p



Toteutin siis nuoruuden haaveen :D

Ihan ykkönen on se päivä kun kotiuduttiin esikoisen kanssa synnäriltä ja totuus vihdoin upposi että mä ihan oikeasti SAAN PITÄÄ tämän vauvan, mutta sitä ei varmaan lasketa.



Joskus on kaverien tai työkaverien kanssa sellaisia onnenhetkiä jolloin ollaan yhdessä vapaalla ja tulee mieleen että olenpa minä onnekas kun elämässäni on näin kivoja ihmisiä, mutta ei niitä tule painettua mieleen samalla lailla kuin nuo "virallisemmat" merkkipaalut.



Yhden (jo kauan sitten taakse jääneen) työpaikan saaminen oli iso onnenhetki. Samoin siitä työpaikasta ylennyksen saaminen. Sen jälkeen työkuviot eivät ole enää tuottaneet yhtä intensiivisiä onnenhetkiä, vaikka työn sisältö onkin koko ajan muuttunut paremmaksi. Se vain on tapahtunut niin hiljalleen.

kun perustin oman yrityksen; kävelin kaupparekisteristä ulos TOIMITUSJOHTAJANA, ja tänään menee vieläkin kivasti vaikka välillä onkin hieman vaikaa...

kun niitä oikeesti ihanimpia ei edes saa luetella?

Olen kesäihminen, enkä hiihdosta tai muusta talvilajista/ulkoilusta ole koskaan innostunut.



Muutama vuosi sitten työporukan reissulla kuskasin hiihtäjät ladun varteen pohjoisessa.



Aurinko paistoi komeasti ja keväthanki hohti. Jäin pienen latukahvilan seinän viereen istumaan kahville ja nauttimaan auringosta. Kuukkelikin tuli siihen mua viihdyttämään.



Oli eräs elämän parhaista hetkistä.

jos se laskettaisiin sanoisi lähes kaikki; no se kun tuo meidän hurmuri nico-petteri virtanen syntyi kyll oli niin hurmaava.

Olin burn-outin partaalla silloisessa työpaikassani ja uuden työpaikan löytyminen tuntui mahdottomalta. Pari viikkoa aiemmin oli käynyt nolaamassa itseni työpaikkahaastattelussa, jossa haettiin selvästi itseäni pätevämpää henkilöä.



Yhtenä aamuna puhelin kuitenkin soi ja minulle tarjottiin kyseistä paikkaa. Sain jotenkuten pidettyä itseni kasassa, kunnes puhelu loppui ja aloin kirkua, huutaa ja hyppiä kuin puolihullu ympäri asuntoa. Lopulta makasin lattialla ja itkin :)

(Kukaan minut tunteva ei uskoisi tätä ikinä...).

menin kasvattajan luo katsomaan koiranpentuja ja ihana musta afgaanityttö kiipesi syliini ja nukkui siinä pari tuntia... olin myyty! Sitten kotosalle päästyäni soitin kasvattajalle ja kuulin, että hän oli päättänyt minun saavan tuon neidin omakseni.



Ja se vappupäivä, kun äitini ja veljeni kanssa kävimme hakemassa kyseisen piskin ja minä sain lyödä itseansaitut koirarahani kasvattajan käteen ja tyttö lähti matkaamme.



Tätä ei kai kuitenkaan lasketa "lapsen syntymäksi".

huh, sitä helpotusta ja onnea, ei koulua enää :)

puolenyon aikaa tammikuussa 80-luvulla. Jyvaskylan valot heijastui pilvista, metsa oli tumma ja lumi oranssia, hurja vauhti kun mentiin pahvilaatikkojen paalla.



Lapsuus oli ohi. Tytot nauroi pimeassa.

Intian matkaseikkailu! avarsi ja laajenta maailmankuvaa , mieltä ja kaikkea mahdollista. Kaikkien pitäisi käydä tutustumassa sen maan ihanuuksiin ja ihmeellisyyteen. (ei mitään bileretkiä Goalle, mut 'oikeeseen' intiaan)

rakastavansa minua. Se oli ainoa kerta. Muutaman viikon päästä tuosta hän kuoli yllättäen.

saunan jälkeen menin laiturille istumaan, aivan tyyni järven pinta, käki kukkui ja kuikat huuteli järvellä. Täydellinen suomalainen kesäilta ja rauha. Silloin sanoin ääneen siinä laiturilla, kiitos. Siinä hetkessä oli kaikki.

kuuluuko tämä noihin ei lasketa mukaan

muutto miehen kanssa yhteen, pois vanhempien helmoista kuuluuko tämä noihin ei lasketa mukaan

asioita lasketa? Ei mun elämäni onnellisimmat hetket ole olleet juuri lasten syntymät (siis siellä synnytyslaitoksella), mutta jos uusiin lapsiin liittyviä tunteita, kuten myöskään uusiin romanttisiin rakkauksiin liittyviä tunteita ei saa laskea mukaan niin sitten tässä kyllä puhutaan jostain ihan toisen suuruusluokan tunteita.



Että joo, onhan mulla ollut tosi kivaa muissakin yhteyksissä, mutta ihan oikeasti-oikeasti ne kaveripiirin matkat ja työelämän onnistumiset eivät paini samassa sarjassa.