Voiko tilauksen palauttaa?

Haikara kävi. Se pudotti taiteilijan kotiin pienen tyttölapsen, joka nyt terrorisoi koko kämppää ja sen asukkaita miten haluaa. Äitinsä se imee kuiviin varmaan muutamassa kuukaudessa niin, ettei rinnoista jää jäljelle kuin muisto mieleni sopukoihin. Vieraat huulet rellestävät minun naiseni nännipihoilla.



Paljon se on myös imenyt isästään, lähinnä geeniperimää. Tyttö nimittäin huutaa kovaa ja korkealta, eikä sanoista saa mitään selvää. Kuola valuu suunpielistä, pentu piereskelee, paskoo housuunsa ja röyhtäilee kovalla äänellä. Onneksi se on perinyt isältään jotain hyvääkin. Silla on ainakin tähän saakka ollut varsin hyvät unenlahjat.



Herra Haikara teki paskan tempun, sillä muistaakseni laitoin tilauslappuun rastit kohtiin "poika", "oiva kalakaveri" ja "tuleva kuulantyönnön olympiavoittaja". Ei tullut kalakaveria, ei. Tyttö alkaa varmaan heti marista balettitunneille pääsyä kun jaloilleen kykenee. Se marina on turhaa, minä en ala missään balettitunneilla istumaan. Tyttö viedään kuularinkiin vaikka väkisin.



Ja minun kotonani ei mitään lastenlaululevyjä sitten kuunnella, se on varma. Saa jäädä Halipulat ja Känkkäränkät muiden lasten vanhempien riesoiksi. Kovaäänisiä leluja ei myöskään hommata tähän taloon. Enkä kyllä osta tytölle poniakaan, sitä se kuitenkin alkaa kinuamaan jossain vaiheessa. Enkä muitakaan kotieläimiä, ne ovat sietämättömiä.



Mitä jos siitä tulee joku helvetin idunpurija, luomuihminen? Hiukset roikkuvat paksuina hamppuina, tyttö pukeutuu väljiin, virttyneisiin villapaitoihin ja ompelee jotain hampunlehden kuvia olkalaukkuunsa. Päällä on Che Quevara-paita, se kun on niin perkeleen vallankumouksellista. Marisee, ettei joulupöydässä saa olla kinkkua, isänkin pitäisi pärjätä salaatilla, saatana. Levittelee kaupungilla julisteita, joissa kitistään että "Älä osta sikaa joulupöytään" tai "Älä käytä turkiksia, anna minkille mahdollisuus". Siinä vaiheessa tyttö saa ruveta katselemaan omaa kämppää.



Entä jos siitä tulee ylisosiaallinen, pirteä puuhahenkilö, joka osallistuu koulussa kaikkiin mahdollisiin kerhoihin? Tai tekopirteä urheilijatyttö, jota täytyy joka ilta raahata treeneihin? Jos se vaikka haluuakin vuodeksi vaihto-oppilaaksi Jenkkeihin? Tai entä jos siitä tulee pahimmassa tapauksessa kaikkien näiden yhdistelmä? Pikkuvanha näsäviisastelija, joka yrittäää opettaa isäänsä joka asiassa.



Tai entä jos siitä tulee joku saatananpalvoja-kirjonpolttaja, joka pukeutuu mustiin, valkaisee naamansa, käyttää mustaa huulipunaa, värjää silmillään roikkuvat hiuksensa mustiksi ja kuuntelee jotain norjalaista mörinää?



Kauhukuvia riittää loputtomiin. Tulevaisuus on täynnä riskejä, joista isukki ei pidä. Olisi pitänyt miettiä kaksi kertaa ennen kuin ammuin rojut ränniin. Mutta eihän siinä tohinassa mitään kerennyt miettiä. Sekuntti ja pitkä tuijotus oli tosiasia.



Entäs sitten kun tyttö tuo ensimmäisen, bensalta haisevan mopopojan näytille? Mikä on isän reaktio? Saako finninaama turpaansa, käydäänkö kiivas kuulustelusessio keittiönpöydän äärellä kirkkaan lampun valaistessa puberteettihirviön kasvoja? Entä sitten kun auto kaartaa pihaan eurohumpan pauhatessa, kromivanteiden kiiltäessä kuun kelmeässä valossa ja karvanoppien ja hajukuusien säväyttäessä tätä toimintaa iloisella heilunnallaan? Mikä on isän reaktio silloin? Poliisiasia, veikkaan minä. Rikosposti-kamaa.



Ja sitten se pahin mahdollinen. Entä jos tyttö tuo joskus näytille pitkätukkaisen hipinretaleen ja sanoo: "Hei iskä. Tässä on Ändi. Ändi skulaa bändissä skebaa eikä koskaan aio mennä oikeisiin töihin. Koulu ja inttikin on käymättä, sillä kaikki auktoriteetit ovat Ändin mielestä tosi syvältä. Ändi lupas, että pääsen sen bändin mukana kesän kaikille festareille."



Se on se hetki, jolloin iskä hakee haulikon.



- Rakkaudella, Hynynen