Olen laskenut kaksi päivää kaloreita ja paino on pudonnut 1,5 kg!
Joo, tiedän tiedän, nestettä varmaan lähtee. Mutta se ei haittaa, tuntuu silti mukavalta, että paino alkaa heti pudota, kun laskee mitä suuhunsa pistää. Olen silti syönyt niin, että en ole nälkäinen ja olo on tosi hyvä. Pudotettavaa on pirusti, mutta tästä tämä lähtee!
Kommentit (14)
1 kg on yli 7000 kcal, eli 3 vrk pitäisi olla kokonaan ravinnotta jotta se 1 kg todellisuudessa kuluis pois.
Joka tapauksessa olen hyvillä mielin asiasta, oli sitten nestettä tai ei!
ap
3kg oli lähtenyt.
Ja en minäkään syömättä ollut vaan ihan hyvin söin. Jätin pois sokerin, pizzat, hamppari, kebabit ja pienensin annoskokoa. Juon paljon vettä, mitä en ennen tehnyt ollenkaan.
Maha on tominut ihan eri tavalla ja luulen, että suolen toiminnan normalisoituminen on poistanut sen 1,5 kg minusta=).
Onnea ap! Eikö tunnu kuitenkin hyvältä, että onnistuu, kun vain tekee päätöksen ja pysyy siinä.
3kg oli lähtenyt. Ja en minäkään syömättä ollut vaan ihan hyvin söin. Jätin pois sokerin, pizzat, hamppari, kebabit ja pienensin annoskokoa. Juon paljon vettä, mitä en ennen tehnyt ollenkaan. Maha on tominut ihan eri tavalla ja luulen, että suolen toiminnan normalisoituminen on poistanut sen 1,5 kg minusta=). Onnea ap! Eikö tunnu kuitenkin hyvältä, että onnistuu, kun vain tekee päätöksen ja pysyy siinä.
tuntuu, että on todella viimeinen hetki ryhdistäytyä ja tehdä painolle jotakin. Kaksi päivää vasta takana, mutta tällä kertaa ONNISTUN!
ap
Itse olin vuosia sitten tosi kipeänä pidemmän aikaa, enkä viikkoon - pariin syönyt juuri mitään. Paino tippui neljä kiloa, nestettä toki, mutta tervehdyttyäni aloitin tästä innostuneena kuntokuurin eivätkä nuo kilot ikinä tulleet takaisin, ja laihduin vielä kymmenen kiloa lisää.
Juu hienoa on mutta älä kuvittele että jatkuu noin nopeaan tahtiin koko ajan.
Tiedän mistä puhun koska laihdutan.
vaan vielä joutuu kovasti kaloreita rajoittamaan ;)
Vitsi, vitsi. Tsemppiä ap! Itsekin tässä karistelen enemmän tai vähemmän, joka patauksessa hyvä startti!
kunhan lähtee. Mäkin haluisin, että saisin jostain motivaatiota! 10kg pitäis saada pois... ja tänään on karkkipäivä... :(
Tämmöiset jutut tsemppaavat myös muita! Jatketaan samaan malliin!
Ja sallikaa ne namipäivät esim kerran viikossa. Saa syödä herkkuja luvan kanssa ja sitten taas viikoksi palaatte ruotuun. Ei sitten tule niitä ahmispäiviä tolkuttomasti jos vaan kieltää ja kieltää itseltään kaiken.
Ja jos sattuu repsahtaminen, niin uutta tsemppiä kehiin vaan!
Peukut teille! =)
Olen kokeillut vuosien varrella laidasta laitaan kaikkia laihdutusvaihtoehtoja, Pinonvartijoista ihmekuureihin, karppausta jne., mutta kaikki ovat lopahtaneet muutaman viikon sisällä. Painoni on järkyttävissä lukemissa, ja asialle on lopulta tehtävä jotakin. Nyt on kulunut vasta kaksi päivää, mutta motivaatio tuntuu nyt olevan kohdallaan.
Havahduin lopulta ymmärtämään sen yksinkertaisen totuuden, että silloin laihtuu, jos saa energiaa vähemmän kuin kuluttaa. Siksi lasken kaloreita! Ja yritän noudattaa sitä n.500 kcal/vrk vähemmän kuin oma kulutus linjaa. Eli saan siis syödä mitä haluan (toki terveellisyyskin huomioitava), kun vain lasken ne kalorit. Kerran viikossa olen ajatellut, että voin popsia jotakin pientä ylimääräistä (herkkua tms.) laskematta, mutta jo tämä jatkuva laskeminen saa ymmärtämään, että ei kannata mässäillä! Uskon, että pikkuhiljaa ne mässäilyhimotkin saavat järkevämmän mittasuhteen. Avuksi olen hankkinut Nutrilett-tuotteita, joilla pyrin korvaamaan pari ateriaa päivässä.
Tsemppiä kaikille laihduttajille, erityisesti teille kohtalotovereille, joilla on isompi työmaa edessä.
t.ap, hyvällä mielellä edelleen
p.s. En kuvittele laihtumisen jatkuvan tähän tahtiin. Ajattelin, että 2-3 kg/kk olisi hyvä, pysyvä vauhti.
Tiedän että se on vaikeaa tuo laihduttaminen. Samassa jamassa olen, tosin mulla ei ylipainoa ole enää kuin ehkä 5 kg? Tosin nyt tuntuu junnaavan paikoillaan. Aluksi lähti tosi helposti, karppaan, mutta yritän myös muuten ajatella järkevästi. Sallin kyllä itselleni herkkujakin, joskus ajattelen että liikaako? Syön kyllä nimittäin ainakin pari kertaa viikossa jotain karkkia ja joskus oon repsahtanut johonkin pullaankin.
Mulle on tosi vaikeaa löytää se kultainen keskitie! Siis että milloin taas syön liikaa herkkuja ja mikä on sopiva määrä. Helposti mulla menee siihen, että yhtäkkiä syönkin jotain herkkua joka päivä! Eikä siitä mitään tule!
Mun kompastuskivi on iltapäiväkahvin pullat ja keksit (näin lounaan jälkeen tekee makeaa mieli) ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan tekee mieli jotain lohduksi...
ja kun makeanhimo illalla iskee syön sillaisen. Mulla ainakin auttaa.
Sekä tehnyt niin että kaapissa ei kerta kaikkiaan ole mitään herkkuja. Josku vloppuisin ostan niin jos jää heitän ne roskiin viim maanantaina tai annan jollekkin kaverille ketä on käymässä:)