Mitä joululahjaksi lastenhoitajlle (="mummi) ja siivoojalle?
Meillä käy lastenhoitaja parina päivänä viikossa auttelemassa minua. Oikein ihana ja kokenut ihminen, joka on kuin mummi lapsilleni. Nyt mietin miten häntä voisin jouluna muistaa. Asumme ulkomailla ja paikallinen palkkataso on matala. Maksan rouvalle noista parista päivästä lähes sen minkä muut lastenhoitajat saavat viikossa (hoitajalla on kymmenien vuosien kokemus suomalaislapsista, puhuu suomea ja hoitaa lapsia "suomalaisittain"). Mitään kovin kallista en haluaisi hankkia useammastakin syystä, mm. tuon kovan palkan takia sekä koska vasta annoin hänelle meillä muutaman vuoden käytössä olleen olohuoneen kaluston. Lisäksi täällä ei ole tapana työnantajan muistaa työntekijää vaan päinvastoin, työntekijä pyrkii pitämään työnantajan tyytyväisenä pienin lahjoin (myös meidän hoitajalla tämä tapa). jotain pientä kivaa (max n. 50€)Suomalaista haluaisin kuitenkin antaa, eli vinkakaapa mitä. Vuosien saatossä hän on jo saanut niin Marimekkoa kuin Iittalaa kuin Kalevalakorua jne.
Siivoojalle maksan palkkaa n. 10% enemmän kuin paikalliset. Hän käy meillä kerran viikossa ja pidän hänestä kovasti, vaikka ei mikään hyvä siivooja olekaan (on onnistunut mm. rikkomaan jos jotakin..) on kuitenkin luotettava, joten en halua alkaa vaihtamaankaan. Olisko esim. yhden päivän palkka + joulusuklaalevt sopiva lahja?