LApsi putosi Hoplopissa ja loukkaantui
Lapsi loukkaantui pudottuaan laitteesta sisäleikkipuistossa
21.10.2009 21:24
A A Teppo Moisio
Helsingin Sanomat
Pikkulapsi loukkaantui pudottuaan korkeasta liukumäestä Espoon Suomenojan Hoplop-sisäleikkipuistossa. Silminnäkijän mukaan noin nelivuotias poika putosi yli kolmen metrin korkeudesta kasvot edellä ohuelle vaahtomuovimatolle.
Putoamispaikassa on korkealla oleva liukumäki, jonka reunaan on kiinnitetty nippusiteillä suojaverkko. Silminnäkijän mukaan poika putosi verkon ja laitteen välisestä aukosta.
Runsaasti verta vuotanut poika haettiin ambulanssikyydillä Jorvin sairaalaan.
Hoplopin toimitusjohtaja Maarit Pulkki sanoo, että silminnäkijän havainnot voivat pitää paikkansa. "On mahdollista, että päivän mittaan verkossa on tapahtunut löystymistä, ja lapsi on päässyt putoamaan sen välistä."
Pulkki itse ei kuitenkaan ollut tapahtuma-aikaan paikalla, eikä kukaan paikan henkilökunnasta nähnyt onnettomuutta. "Selvitämme, mitä on tapahtunut."
Hänen tietojensa mukaan poika selvisi aivotärähdyksellä ja huulen läpi menneellä hampaalla.
"Onneksi luita ei mennyt poikki."
Pulkin mukaan laite oli tarkastettu aamulla, eikä siinä silloin havaittu mitään vikaa. "Paikalla on noudatettu turvallisuus- ja huoltomääräyksiä."
Hoplopilla on 18 seikkailupuistoa eri puolilla Suomea.
"Ennen tällaista ei ole meillä tapahtunut", Pulkki sanoo.
Osallistu keskusteluun Tulostettava sivu
Facebook MySpace Sähköposti Uutiskirje
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kommentit (25)
Eli eikö HopLopissa olla vanhempien vastuulla? Nissä synttäreissäkin, eikös niissä ole vaatimusta montako aikuista per lapsi pitää olla?
eii tämä sinänsä yllätä. Oma tyttäreni mursi solisluunsa samaisessa huvipuistossa elokuussa, vaikka tippui hyvin matalalta.
ylhäälle mukaan, ei auta, jos seisoo alhaalla. Hitsi, kun ei voi luottaa mihinkään, aina pitäisi vahtia haukan lailla penskaansa eikä sekään riitä. Sieltä ylhäältä jos luiskahtaa niin ei siinä kukaan ehdi mitään tekemään.
Tuossahan olisi voinut käydä tosi pahasti! Eihän ne rakennelmat voi olla täysin turvallisia. Voi olla että tuotakin verkkoa oli joku isompi lapsi tahallaan repinyt ajattelematta seurauksia. Itse olen aina kiipeillyt lapsen perässä niissä häkkyröissä koska isommat lapset ovat usein poissa vanhempiensa näköpiiristä ja leikit saattavat olla melko rajuja.
alle 4-vuotiaani kanssa, ja vieressä olin silloinkin kun tyttöni sieltä tippui
4
Onhan se niin ettäjoskus se vahinko vain sattuu vaikka kuinka vahtisi. Mutta riski on varmasti suurempi silloin kun ei vahdita. Esim. sinun tyttärellesi oli voinut käydä pahemmin jos et olisi ollut vieressä.
HopLop ja vastaavat nyt vielä ovat turvallisia ja on pehmikkeitä yms. mutta kun ne onnettomuudet yleensä tapahtuvat muualla, missä moista ei niin tarkkaan ole ajateltu. Lapsi kaatuu portaissa, putoaa kiveltä tai kaatuu ihan vain juostessaan ja mitä vain voi käydä. Itsekin mursin solisluuni lapsena, kun kompastuin kengänauhoini kävellessä ja kaaduin eteenpäin ja otin kädellä vastaan.
alle 4-vuotiaani kanssa, ja vieressä olin silloinkin kun tyttöni sieltä tippui
4
kyllä minäkin siellä kiipeilen ja lasken liukumäkeä lasteni kanssa. vielä ei ole mitään sattunut.
toisilla siellä on vaan niin kova meno päällänsä, ja isommat pojat viimeksikin kiipesivät liukumäkiä väärään suuntaan. eipä näkynyt vanhempia.
kaikkiin Hoplopin telineisiin pääsee aikuinen mukaan. Minä ainakin olen mennyt lasten matkassa HopLopissa kaikista sokkeloista. Ja olen yli 170 senttinen äiti.
ylhäälle mukaan, ei auta, jos seisoo alhaalla. Hitsi, kun ei voi luottaa mihinkään, aina pitäisi vahtia haukan lailla penskaansa eikä sekään riitä. Sieltä ylhäältä jos luiskahtaa niin ei siinä kukaan ehdi mitään tekemään.
siitä tulee tosi paljon verta ja näyttää kauhealle, kun veri pulppuaa suusta.
molemmilla kerroilla olen seissyt tytön vieressä, ja molemmat kerrat ovat olleet kotona tasaisella lattialla ilman mitään tapaturmariskejä ympärillä. sellaista vain sattuu.
Hitsi, kun ei voi luottaa mihinkään, aina pitäisi vahtia haukan lailla penskaansa eikä sekään riitä.
Naapurin lapsi mursi nenänsä kun kompastui omiin jalkoihinsa omalla pihalla. Pitäisikö lapset siis sitoa kiinni?
pitää kieltää. Ne on vaarallisia paikkoja viattomille lapsillemme.
ylhäälle mukaan, ei auta, jos seisoo alhaalla. Hitsi, kun ei voi luottaa mihinkään, aina pitäisi vahtia haukan lailla penskaansa eikä sekään riitä. Sieltä ylhäältä jos luiskahtaa niin ei siinä kukaan ehdi mitään tekemään.
mutta olen samaa mieltä monen kirjoittajan kanssa siitä, että lapsille vaan sattuu tapaturmia, vaikka olisi vieressä valvomassa. En siis itse koe, että Hoplop olisi mitenkään vaarallinen paikka.
Oma tyttöni on kaatunut kahdesti pienempänä niin, että hampaat on tullut huulesta läpi. Toisella kerralla toinen hammas työntyi tosi pahasti ikenen sisään. Nämä oli pihalla tapahtuneita juttuja, jolloin aikuinen oli ihan vieressä. Ei olisi voinut välttää. Samainen lapsi on myös kaatunut sohvalta ja lyönyt päänsä olohuoneen pöytään.
Koti on usen vaarallisempi paikka kuin voisi uskoa. Olen itse tullut pää edellä raput alas ja joka päivä miettinyt, että toivottavasti lapsille ei niin käy. Heillä kun vauhti kuitenkin on usein suurempi kuin meillä aikuisilla.
oli hurjan näköistä! Ihme kyllä selvisi vaan mustalla silmällä (tosi pahannäköisellä sellaisella), mitään muuta ei tullut. Mutta pahasti olisi voinut käydä, monesti olen miettinyt. Mulla lapset on jo isompia, silloin kun olivat pieniä, ei näitä hoplopeja ollut olemassakaan. En kyllä alle 5-vuotiasta olisi uskaltanut hoplopiin viedä edes siten, että olisin vieressä.

No voi hyvä luoja. Eiköhän siellä kotona nyt ole enemmän niitä tapaturmia aiheuttavia paikkoja tai ihan kotipihallakin. HopLopit on kuitenkin melko turvalliseksi suunniteltu ja pehmustettu jne jne.

Mutta siis, itse en olisi uskaltanut viedä pieniä lapsia tuollaisiin hoplop-tyyppisiin paikkoihin, nyt kun ovat isompia niin luuhaavat siellä tosi usein...
Onneksi ei mitään vakavampaa!