Lue keskustelun säännöt.
Kasv.tieteilijät / psykologit, mitä haittaa lapselle
21.10.2009 |
on tiukasti aikataulutetusta elämästä vai onko mitään todellisia haittoja? Sukulaisen lapsen elämä on yhtä aikataulua, tarhaa, harrastuksia, viikonloppuisin erilaisia elämyksiä tai matkoja. Onko tästä lapselle jotain todellista haittaa? Itse en edes jaksaisi tuota, mutta en näe siinä toisaalta mitään pahaakaan. Toisinaan kuitenkin olen miettinyt, onko tuollaisesta lapselle kuitenkin pitkällä tähtäimellä jotain haittaa. Lapsi voi hyvin, on fiksu, mitään ongelmia ei ole ollut. En halua sukulaista maallikkona mielipiteilläni ärsyttää, mutta joskus tuntuu, että lapsenkin pitäisi vain saada olla ja rentoutua ilman jatkuvaa menemistä ja tekemistä. Onko tälle joutilaana olon tärkeydelle mitään tieteellistä perustetta?
Kommentit (8)
ja jopa tylsyyttä. Tiukasti ohjelmoitu aikataulu pahimmillaa stressaa lasta ja elämästä tulee suorittamista. Luovuus esimerkiksi ei kehity tiukassa aikataulussa vaan joutilaisuudessa, jolloin omat aivot pääsevät toimimaan.
Pahimmillaan nämä lapsensa preppaajat toteuttavat vain omia haaveitaan ja kuvittelevat, että lapsi jää jostain paitsi, jollei joka hetki ole oppimassa ja kehittämässä itseään. Monesta lahjakkaasta "ihmelapsesta" ei sitten aikusena tulekaan mitään kovin hienoa, kun heidät väsytetään jo alkuunsa.
Harrastusten pitää olla mukavia ja lapsesta lähteviä.
Suosittelen lukemaan Simo Skinnarin kirjoja (esim Pedagoginen Rakkaus)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tälle sukulaiselle ujuttaa tietoa siitä, että lapsi tarvitsee joutilaisuutta? En oikeasti voi sanoa suoraan, tarvittaisiin joku luento tai lehtiartikkeli. Tämä lapsi viettää aikaa kotona todella vähän. Sitäkin olen miettinyt, miten kaikki "sirkushuvit" menettää merkityksensä, kun niitä on joka viikonloppu. Hyvin suorituskeskeiseltä vaikuttaa elämä.
Suorituskeskeisyys ei saa viedä lapsen iloa
Lapsella on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan oikeus lepoon, leikkiin ja virkistykseen. Lapsella on oikeus olla lapsi ja nauttia lapsena olemisesta.
Suomalaisen lapsen elämään tulee liian varhaisessa vaiheessa vaatimus itsenäisyyteen. Kilpailuyhteiskunnan vaatimukset ulottuvat helposti myös lasten elämään. Pätkätyöt, työelämän kiire, ylityöt, stressi ja epävarmuus heijastuvat koteihin vanhempien väsymisenä ja läsnäolon puutteena.
PISA-tutkimuksen mukaan suomalaisten koululaisten oppimistulokset ovat erinomaiset, vaikka koulupäivät ovat Suomessa lyhyemmät kuin muissa OECD-maissa. Lyhyiden koulupäivien ja erinomaisten oppimistulosten kääntöpuolena vaanii vaara liiasta suorituskeskeisyydestä.
Jokaisella lapsella tulee myös olla mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan. Harrastukset tukevat lapsen kehitystä ja osallisuutta, mutta harrastamisessa tulee muistaa kiireettömyys ja leikinomaisuus. Lapsen ilo harrastuksesta ei saa vaihtua vapaa-ajan suorittamiseksi.
Koulupäivään tarvitaan siis lisää väljyyttä, mahdollisuutta lepoon, liikuntaan ja vapaaseen yhdessäoloon aikuisten seurassa. Vuorovaikutuksen välineitä oppilaiden ja aikuisten välille on rakennettava ja lapsen osallisuutta tuettava. Kouluja tulee kehittää toimintakeskuksina, jotka mahdollistavat myös opetusta vapaamman toiminnan. Koulupäivän rakennetta tulisi kehittää niin, että se vastaa lasten arkitodellisuutta.
Ei ole lapsen edun mukaista, että hän joutuu olemaan yksin pitkiä aikoja sekä aamu- että iltapäivisin. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta tarjoavat hyvän mahdollisuuden koulun toimintakulttuurin kehittämiselle. Toimintaa voivat olla mukana kehittämässä sekä kunnat että järjestöt ja seurakunnat.
Lasten yksinoloa on vähennettävä ja aikuisten läsnäoloa lisättävä. Lisäämällä ja tehostamalla järjestelmällisesti yhteisöllisyyttä lapsi ja nuori voi tuntea kuuluvansa yhteisöön, jossa on mukana hänen hyvinvoinnistaan välittäviä aikuisia. Yhteisvastuu lapsesta ja kouluyhteisön hyvinvoinnin tukeminen vähentää myös kiusaamista.
Lähde: Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Olin hyvä koulussa ja lähes kaikissa harrastuksissani. Vasta aikuisena olen tajunnut, kuinka sairas lapsuus minulla oli ja kuinka vakavat traumat se on jättänyt. En osaa oikeastaan ollenkaan rentoutua tai "vain olla". En osaa myöskään aidosti iloita oikeastaan mistään ilman vatsakipuja. Stressaan kaikesta ja olen todellinen ylisuorittaja melkein kaikilla elämän alueilla. Terveyteni on pettänyt jo moneen kertaan ja kärsin jatkuvasta unettomuudesta/levottomuudesta ym. oireista.
Lapset tarvitsevat ehdottomasti aikaa touhuta omiaan. Se kehittää luovuutta ja luovuus älliä:)
Edellä onkin jo joku kirjoittanut omakohtaisella kokemuksella mitä haittaa liiallisista aikatauluista on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On huomioitava, että vaikka toimintaa olisi jokaiselle päivälle, niin paljon vaikuttaa sekin viekö aikataulut koko päivän. Omalla lapsella on paljon harrastuksia, lähes päivittäin, mutta käytännössä 5 päivänä viikossa on koulun, läksyjen ja harrastusten lisäksi vähintään 3 tuntia ihan vapaata aikaa, jolloin toiminta on keksittävä ja organisoitava itse. Olen huomannut että monet arkielämäämme tuntemattomat luulevat menemisten määrän tarkoittavan ettei vapaa-aikaa ole. Käytännössä tuo harrastusten ja ns. ohjelmoitujen menojen aika on perheessämme pois television katselusta (jota katsotaan aika vähän ja sekin lähinnä vkonloppuna), joten parempi näin, sillä joutenolo television ääressä ei ole sitä luovaa tylsyyttä joka kehittää lasta. Myös se on hyvä muistaa ettei tv:n ääressä istuminen ole varsinaista perheen yhdessä olemista samaan tapaan kuin vaikka ohjelmoitu yhteinen retki kansallispuistoon eväineen kaikkineen jne.
Usein olen itse kuullut näitä ihmettelyjä aikatauluistamme lähinnä perheiltä joissa nöhjötetään paljon kotona ja usein vielä niin että kukin perheenjäsen oman ruutunsa äärellä (tv, netti, pelit) hyvin suuren osan vapaa-ajasta. Olen kuitenkin siinä samaa mieltä että lapsen omien harrastusten tulee olla lapsesta itsestään lähteviä, mutta perheen yhteisiä reissuja emme kyllä lapsilta kysele, vaan aikuiset suunnittelevat aikataulut ja kohteet tietysti kunkin mielenkiinnon kohteet huomioiden.
On huomioitava, että vaikka toimintaa olisi jokaiselle päivälle, niin paljon vaikuttaa sekin viekö aikataulut koko päivän. Omalla lapsella on paljon harrastuksia, lähes päivittäin, mutta käytännössä 5 päivänä viikossa on koulun, läksyjen ja harrastusten lisäksi vähintään 3 tuntia ihan vapaata aikaa, jolloin toiminta on keksittävä ja organisoitava itse. Olen huomannut että monet arkielämäämme tuntemattomat luulevat menemisten määrän tarkoittavan ettei vapaa-aikaa ole. Käytännössä tuo harrastusten ja ns. ohjelmoitujen menojen aika on perheessämme pois television katselusta (jota katsotaan aika vähän ja sekin lähinnä vkonloppuna), joten parempi näin, sillä joutenolo television ääressä ei ole sitä luovaa tylsyyttä joka kehittää lasta. Myös se on hyvä muistaa ettei tv:n ääressä istuminen ole varsinaista perheen yhdessä olemista samaan tapaan kuin vaikka ohjelmoitu yhteinen retki kansallispuistoon eväineen kaikkineen jne.
Usein olen itse kuullut näitä ihmettelyjä aikatauluistamme lähinnä perheiltä joissa nöhjötetään paljon kotona ja usein vielä niin että kukin perheenjäsen oman ruutunsa äärellä (tv, netti, pelit) hyvin suuren osan vapaa-ajasta. Olen kuitenkin siinä samaa mieltä että lapsen omien harrastusten tulee olla lapsesta itsestään lähteviä, mutta perheen yhteisiä reissuja emme kyllä lapsilta kysele, vaan aikuiset suunnittelevat aikataulut ja kohteet tietysti kunkin mielenkiinnon kohteet huomioiden.
Minä en ymmärrä, miksi arki pitää tunkea täyteen ohjelmaa. Mutta tapansa kullakin.
lapsi koskaan olla lapsi ja toteuttaa itseään rauhassa miten itse haluaa? Nyt vaikuttaa, että olisit kouluttamassa konetta siitä.