miten elämän saa jatkumaan kun menee töihin

aamulla lähdetään ennen seitsemää ja kotona ollaan puoli viisi,ruoan laitto,mahdollisesti vielä kaupassa käynti,jonkun lapsen harkat,osalla läksyasioiden katsominen,kotitöitä ja sitten kello onkin jo liikaa,pienin joutuu nukkumaan puoli kahdeksalta eli ei paljon kerkiä lapsen kanssa seurustelemaan,kyllä se vaan niin on,että päiväkoti kasvattaa.Ei puhettakaan,että itse kävisi vielä harrastamassa tai olisi jotain menoja illalla,ei ehtisi nähdä lapsiaan yhtään. Mua ahdistaa ja just vasta keväällä palasin töihin..

Meillä on 3 lasta ja olen ollut kuopuksen jälkeen työelämässä nyt 3 vuotta. Alkuun meillä oli kaikki lapset päiväkodissa/eskariss, nykyisin on 2 koululaista ja yksi päiväkoti-ikäinen.

Teen aika tarkkaan työpäivää 8-16, joskus tulee pidempiä päiviä.



Käytännössä työpäivän jälkeinen aika menee seuraavasti:

16.30 toinen vanhemmista hakee kuopuksen päiväkodista

samaan aikaan toinen saapuu kotiin ja alkaa laittaa ruokaa. Lapset katsovat lastenohjelmia.

Sillävälin kun toinen laittaa ruokaa, toinen esim. siistii paikkoja koululaisten jäljiltä tai viikkailee pyykkiä.

n. klo 17.30 ruoka

n klo 18-19 käytännössä joka arki-ilta on joku lasten harrastus. Minä käytännössä vien aina ja käyn sillävälin juoksemassa tai kävelemässä.

Mies laittaa sillä välin paikkoja kuntoon - siivoaa keittiön, tekee usein seuraavan päivän ruoan puolivalmiiksi, laittaa pyykkiä, imuroi tms

n. klo 19.30 tulen kotiin kulloinkin vuorollaan urheilleen lapsen kanssa.

n. klo 20 iltapesut ja iltapalat

klo 20.30 lapset sänkyyn

klo 21 -> Katsomme telkkaria, silitän, teen opintoihini liittyviä tehtäviä, pesemme pyykkiä, tms. tms.

klo 23 laitan seuraavan päivän vaatteet lapsille valmiiksi, tsekkaan koulureput, avainten yms. löytymisen

klo 23.30 nukkumaan ja herätyskello soimaan itselle klo 06.



Tämä siis näin syksyisin ja talvisin. Emme juurikaan ulkoile iltaisin muuta kuin talvisin käymme aika usein luistelemassa. Keväisin, kesäisin ja alkusyksyllä tilanne on ihan toinen, kun harrastuksia ei ole ja illat on valoisia. Silloin asumme pihalla ja myös syömme siellä aina sään salliessa. Kuopus ulkoilee päiväkodissa 2 kertaa päivässä ja koululaiset sekä koulun välitunneilla että useimmiten iltapäiväkerhossa ja koulun jälkeen.



Kaupassa pyrimme käymään kerran viikossa ja täydentämään pari kertaa Siwassa/lähimarketissa.



Kyllä meillä on elämä tällä hetkellä todella perhekeskeistä, emme kyläile arkisin käytännössä ikinä. En edes osaa kaivata sellaista ja enkä yhtään tykkää jos on joku systeemi keskellä viikkoa. Meillä ei täällä edes ole kuin muutama hyvä kaveriperhe ja itselläni on jotain "äitituttavia" joiden tapaamisiin en juuri koskaan ehdi. Mulla on omat hyvät kaverit vanhalla kotipaikkakunnalla ja enemmän teemme sitten viikonloppureissuja mökeille ja kavereiden luokse. Ollaan ehkä vähän sellaisia ettei jakseta pyörittää mitään hillitöntä sosiaalista kaveriverkostoa ympärillä - on ne muutamat oikein hyvät ystävät joiden kanssa ollaan tiiviisti yhdessä ja omat perheet isovanhempineen ja sisaruksineen.



Olen itse asiassa ihan tyytyväinen. Noihin ap:n kaipaamiin asioihin en kaipaa omassa tilanteessamme lisää aikaa. Isovanhemmat ja sukulaiset asuvat 300 km päässä, joten ollaan sitten kerralla pitempään kun mennään ja mummit on aika usein meillä.

arki-iltoina. Itselle se tietysti tekisi hyvää, mutta lapset saa ulkoilla päiväkodissa. Mummolat meillä on kaukana, eli se on sama tilanne kuin silloin kun olin kotona - viikonloppu + lomavierailuja muutama kerta vuodessa. Mulla ja miehellä on kummallakin yksi ilta varattu liikuntaharratukselle. Viikonloppuisin sitten tehdään jotian kivaa, käydään lastenteatterissa tms. tai sitten vaan oleillaan kotona. Kesällä tietysti ollaan iltaisinkin ulkona, ei yleensä lähdetä puistoon mutta omalla pihalla, tehdään puutarhatöitä jne.

Näin pimeään vuodenaikaan ei enää ulkoilla iltaisin. Lapset ulkoilevat hoidossa paljon, joten sitä eivät kaipaakaan. Lapset osallistuvat ruoanlaittoon, joten sekin on yhteistä puuhailua. Siivota ei tarvitse hirveästi, kun sotkuakaan ei tule niin paljon. Tietenkin ylläpitosiivousta aina on (leluja kerätään ja pöytiä pyyhitään) Kerran viikossa siivousilta.



Iltaisin ehditään pelaamaan, piirtelemään, askartelemaan, lukemaan, jumppaamaan, sylittelemään, juttelemaan jne. Ihan rauhallista elämää se on.



Sukulaisia nähdään meillä tai muualla ehkä kerran kuukaudessa. Kaupassa käydään lauantaisin + työmatkalla. Harrastuksia ei ole satunnaisen lenkkeilyn lisäksi (lasten nukkumaanmenon jälkeen poljen kuntopyörää joka toinen ilta + muuta kotijumppaa).



Ei mitään valittamista meistä kenelläkään.

Matkat kyllä vie sen 1,5h. Kun töissä jo 7jälkeen, niin kotona 14:30-15.



Ehtii olla lasten kanssa ennen kuin tarve käydä kaupassa tai isompien lasten harrastuksia yms. Ulkoilen usein jo neljän-viiden maissa lasten kanssa.



Hyvin ehtii tällä työmäärällä...

ja mieskin vain osa-aikaisesti näin talvisin. Näin teemme vaikka tiukkaa on. Mutta ajasta perheen kanssa emme tingi! Lapset tulevat koulustakin suoraan kotiin. Vain pienin 3,5v on hoidossa klo 15.30 saakka...



Kyllähän ulkoilut usein jäävät näin loppusyksystä kun on niin pimeää ja ehkä vielä loskaistakin. Nyt ollaan vielä joskus oltu ulkosalla tähän aikaan eli 17 jälkeen kun ollaan syöty. Koululaiset menevät joskus iltapäivisinkin ulos.



Täytyy sanoa että emme juuri kyläile näin arkisin. Ei vain ole aikaa! Pienimmänkin pitää usein mennä nukkumaan jo 19.30 joten miten voisimme minnekään lähteä? Lisäksi on lasten harrastuksia, läksyjentekoa jne.



Mummoja tapaamme tosi harvoin nykyään. Johtuu siitä että he eivät muka itse voi meille tulla, tottuivat kai että me aina tulimme kun olin vielä kotona lasten kanssa.

Itse en viihtynyt kotona ollenkaan. Tuntuu, että töihin palattuani elämä on taas tasapainossa. Olen onnistunut pitämään työpäivän 8 h:ssa ja iltaisin jää kivasti aikaa (klo 17-21) lapsen kanssa puuhaamiseen. Harrastamme miehen kanssa (vuorotellen) kummatkin yhtenä iltana viikossa, yhtenä hoidetaan kaupat yms. pakolliset asiat ja parina iltana vaan ollaan kaikki yhdessä.



Kyläilyt hoidetaan pääasiassa viikonloppuisin, silloin tällöin saattaa vieraita käydä tai voimme itse pistäytyä jossain viikollakin, mutta enimmäkseen siis ihan vaan ollaan iltaisin, leikitään yms. Ulkoilua emme iltaisin harrasta säännöllisesti, mutta etenkin kesällä tulee aikaa vietettyä myös pihalla.

ja koko ajatus harmittaa. Lapsi ansaitsisi kyllä enemmän, kun sitten voi antaa... Jospa sitä raskautuisi taas piakkoin, toivottavasti!

Olen aina sanonut, että yhtälö kokopäivätyö on straight from hell.



Jostain (ja aika monestakin asiasta) joutuu tinkimään. Siksi teen osa-aikatyötä niin kauan kuin talous vaan suinkin kestää.

Muksut ulkoilee päiväkodissa, joten illalla ei todella enää tarvii. Töitten jälkeen ei jaksa ajatellakaan mitään kyläilyjä tai muuta, joten tulee keskityttyä kotiin ja perheeseen. Ei me oltu näin paljon pelkästään perheen kesken silloin kun mä olin kotona.



Vapaapäivinä sitten kyläillään. Mummolat on 400 km:n päässä, joten sinnekään ei tarvitse vääntäytyä kuin pitemmillä lomilla. Elämä on aika ihanaa nyt, kun on kunnon syy olla epäsosiaalinen:D :D :D

ja pyritään käymään kaupassakin vain kerran viikossa. Meillä vanhin poika huolehtii omat harrastusmenonsa ja pinimmät eivät vielä harrasta mitään. miehen kanssa käydään salilla 4-5 krt/vko ja siltikin jää aikaa koko perheen kesken touhuilulle. Siivoaminen hoidetaan kerran viikossa ja pyykinpesu sitten sunnuntaina. Itselläni työmatkaan menee 25minuuttia, miehellä kolmisen varttia. Teen etänä töitä kerran parissa viikossa, sekin auttaa arjen hallintaan.

Tarkoitin: yhtälö kokopäivätyö ja lapset on "straight from hell".