Lue keskustelun säännöt.
Näinkö huonosti nykyään saa apua kun sitä oikeesti tarvitsisi... :-(
19.10.2009 |
Perheellämme on takana vaikeat ajat ja vielä jossain määrin edessäkin, vaikka nyt alkaa olla vähän helpompaa jo. Meidän nuorimmainen syntyi keskosena, samoihin aikoihin sairastui mieheni ja äitini vähän myöhemmin äitini vakavasti. Mitään apua emme mistään saaneet, vaikka sitä pyysimme ja vaadimmekin. Siinä tilanteessa oli voimatkin todella loppu ja sit vielä piti apua pyytämällä pyytää tuloksetta. Onneksemme ystävät ja muut eivät hylänneet vaan auttoivat pahimman yli, mutta mitään ammattiapua (esim. keskustelua) emme koskaan saaneet ja ainakin itse olisin tuota kaivannut.
Vieläkin tämä elämä on raskasta ja jokainen päivä on taistelua, että jaksaa nousta sängystä, hoitaa lapset jne. Kuopuksemme on nyt kotona ja hänellä on kaikki hyvin, äitini voitti taistelun sairauttaan vastaan, mutta mieheni ei ollut niin onnekas. Tiedän lähes varmaksi, että minulla on masennus, oireet viittaa siihen. Tällä viikolla olen menossa lääkäriin, josko nyt vihdoin pääsisi terapiaan ja saisi mahdollisesti lääkkeet.
Ihmettelen vaan, että mihin tämä maailma on menossa kun apua ei saa, vaikka sitä miten pyytäisi.
Kommentit (16)
Tuttavapiirissä yksi joka ei saanut edes vatsahuuhtelun jälkeen. Nykyään ihmisen täytyy joko olla psykoottinen ja vaaraksi muille tai tappa itsensä jonka jälkeen ihmetellään miksi täälä on niin pirun suuret itsemurhaluvut....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuloksetta. Kävin jo aiemminkin lääkärillä, sillon ei vielä ollut masennusta enkä myöskään saanut lähetettä terapiaan, vaikka tätäkin pyysin. Nyt tämä olo alkaa olla sellainen, että kun jokainen asia mikä pitäisi tehdä niin vaatii hirveät ponnistelut, jotta sen saa tehtyä ja silti teen kaiken aivan välttämättömimmän, en mitään ylimääräistä. Olisimme siis tarvinneet lasten hoidossa apua ja lisäksi terapiaa, kumpaakaan emme saaneet. Nyt pärjään lasten kanssa kun ei enää tarvitse käydä sairaalassa nuorimman tai miehen tai äitini luona, mutta keskustelua kaipaan siis ammattilaisen kanssa keskustelua. Yksityiselle kyllä pääsisi, mutta siihen meillä ei ole varaa.
ap
Kunnat ovat rahapulassa, niiden vastuullahan tämmöinen olisi, mutta ei ne pysty hoitamaan tai eivät osaa hoitaa talouttaan. Vain jos joutuu osaksi jotain massakatastrofia, tyyliin tsunami tai Jokela/Kauhajoki, niin sitten rientää terapeuttiarmeija hätiin. Muussa tapauksessa kärsit yksin.
Sitten ihmetellään näitä, jotka ampuvat koko perheensä ja lopulta itsensä (en tarkoita ap:ta!), että missä meni vikaan.
Itsekin joskus apua kaipailin, enkä sitä saanut. Se on sitä hyvinvointiyhteiskuntaa:(
paikkakunnalla. Vaikka apua tarvitsisi oikeasti niin siihen ei ole varaa ja sit sen takia tapahtuu kauheuksia. Millonkohan päättäjät tajuaa säästäneensä väärissä asioissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut 10 vuotta kroonisesti masentunut, lisäksi sairastan mm. persoonallisuushäiriötä jossa 10% itsemurhariski ja kiusanani on myös ahdistuneisuus & paniikkihäiriöt. Kokemuksia terveydenhuollon puolelta:
* Terveyskeskus: haukkuivat pystyyn kun sanoin yrittäneeni soittaa enkä saanut ketään kiinni (kysyivät siis miksi menin paikan päälle enkä soittanut ensin), sain kuulla niin hoitajan kuin kanssatyöskentelevien elämän paskat puolet ja poistuin itkien.
* Terapeutti: hymyili vaan että "kyllä sinä pärjäät työelämässä, piristyhän nyt". Peijaksen yksi "isoista kihoista" tämä tapaus, pelottavaa... antoi kaksi viikkoa sairaslomaa kun mieheni tuli mukaani kertomaan kuinka en ole edes suihkussa käynyt ilman apua.
* SOS-auto: soitin kun en uskaltanut mennä kotiini takaisin, näin hallusinaatioita seinillä jne. Tyly vastaus: "kuule jospa vapautetaan tää linja niille joilla on OIKEITA ongelmia". Pakkasta yli 20 astetta, minulla päällä vain alusvaatteet (ja kerroinkin etten uskalla hakea vaatteita lisää). Kiitos tästäkin.
* Kunnan psykiatrinen sairaanhoitaja: menin puhumaan itsestäni, kyseli vain läheisistäni ja kuinka heillä menee. Kun sanoin suoraan että tulin puhumaan hänen luokseen kerrankin itsestäni ja osasyy pahaan olooni on juuri se kun ketään ei tunnu kiinnostavan MINUN vointini, näytti ovea.
Vuosien varrelle mahtuu lukuisia käyntejä mm. psykiatrisessa päivystyksessä, yksityisellä käytyjä reissuja ym. Lääkkeitä on tarjottu, vain yksi lääkäri tuhahti että turha määrätä mitään kun minun diagnooseillani parannutaan vain psykoterapialla. Niin, hain muuten sitä psykoterapiaa ensimmäisen kerran 18-vuotiaana jolloin sen välittömän tarpeen allekirjoitti 3 eri lääkäriä. Kela kutsui minut henk.koht. pahoittelukahvittelulle, ei ollut rahaa.
Olen edelleen alle 25-vuotias mutta pers.häiriöni on alkanut mennä pahempaan suuntaan, olen välillä psykoosissakin. Uneni ovat painajaismaisia, muistissa on isoja aukkoja. Olen miettinyt itsemurhaa viimeiset kuukaudet päivittäin.
Terveisiä niille, jotka tästä ovat omalta osaltaan vastuussa: haistakaa paska.
suorastaan tuputetaan... eikä minulle ole sen kummempaa tapahtunut kuin vähän rankemman puoleinen avioero ja kahden lapsen yksinhuoltajuus. Perheneuvolasta sanottiin, että saan aivan itse päättää, käynkö juttelemassa heidän kanssaan vaiko en. Psykologilla kävin pahimpana aikana säännöllisesti.
Kannattaisko tuota perheneuvolaa ap:nkin yrittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
terapiaa saakaan, jos ei edes ole masennusta, vaan haluaa muuten vain käydä juttelemassa, niin kuin ap kertoi asian aiemmin olevan. Itse olen saanut terapiaa, kun mulla on persoonallisuushäiriö, dissosiaatiohäiriö sekä pakko-oireinen häiriö. Ennen tuota kelan terapiaa kävin kuitenkin kaksi vuotta mielenterveystoimistossa juttelemassa, sekä olin mielisairaalassa yhden kesän. Eli kai siihen terapiaan vaaditaan nykyään aika paljon ongelmia.
perheneuvolan tai neuvolan kautta. Arvatkaa vaan kiinnostaako ketään lapsettomuuden tuska, mikä tekee elämästä aivan yhden helvetin.
Sitten kun tulet raskaaksi, joka taho hössöttää puolestasi ja ihan ambulanssilla tullaan hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun raskautuu? Jos lapsettomuus on niin suuri tuska, että sitä voi verrata ap:n ongelmiin, niin voisi hankkia ihan oman elämän, ei siihen toista ihmistä (= lasta) tarvitse!
Paljon tärkeämpää olisi pitää huolta JO SYNTYNEISTÄ lapsista, kuten ap:n. Mutta apuahan ei mistään saa ellei ole rahaa maksaa itse.
lapsettomuutta keskenään. En väheksy sitä, etteikö lapsettomuuskin aiheuttaisi tuskaa, mutta ap:n tilanne oli kuitenkin eri, koska moni ikävä asia kohtasi kerralla. Siskoni kärsii lapsettomuudesta ja tiedän, että sekin on rankkaa. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ap:lla on raskaampaa, jos näitä nyt voi edes verrata keskenään.
Minusta olisi kyllä ollut järkevämpää antaa ap:lle lähete terapiaan, vaikkei masennusta sillon ollutkaan, koska tilanne oli tuo ja varmasti fiksu lääkäri olis tajunnu, että myöhemmin voi hyvinkin tulla masennus ja se terapia olis minusta ollut ennaltaehkäisyä.
Haleja ja voimia ap:lle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun puhutaan hyvinvointivaltiosta, sillä tarkoitetaan hyvinvointivaltioprojektia joka on saatettu päätökseen ja josta on sittemmin (90-luvun aikana) luovuttu.
Kunnat ovat rahapulassa, niiden vastuullahan tämmöinen olisi, mutta ei ne pysty hoitamaan tai eivät osaa hoitaa talouttaan. Vain jos joutuu osaksi jotain massakatastrofia, tyyliin tsunami tai Jokela/Kauhajoki, niin sitten rientää terapeuttiarmeija hätiin. Muussa tapauksessa kärsit yksin. Sitten ihmetellään näitä, jotka ampuvat koko perheensä ja lopulta itsensä (en tarkoita ap:ta!), että missä meni vikaan.
yhteyttä seurakuntaan. Sieltä ei tuputeta mitään vaan autetaan ihan asiallisesti (perheneuvontaa, diakoniapua). Julkiselta puolelta ei saa enää apua, srk on ainoa taho jota kiinnostaa, jos kiinnostaa, yleensä vielä onneksi kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täältä aina apua saa, vaikkei sillähetkellä aina ihan käsitäkkään kaikkea mitä ihmiset kirjoittaa, kannattaa lukea muutamaan kertaan vastaukset. Se et käy terapiassa, on aika höpöhöpöä, ei niitä psykologeja sun murheet kiinnosta, lähinnä sanoo et aika on loppu ny. Itse voi itseensä parhaiten auttaa, ja äidit on kyllä terästä.
kelloon katsojia. Minä olen käynyt lapsuuden traumojeni takia terapiassa ja ilman sitä en niistä olisi selvinnyt ja kyennyt elämään normaalia elämää. Se, että jos itse olet noin kokenut ei tarkoita, että kaikki ovat samanlaisia ja kyllä se terapia auttaa.
Vaikka äidit onkin terästä niin jossain vaiheessa hekään eivät enää jaksa ja tarvitsevat apua ja ap on kokenut paljon ikäviä asioita eikä ole ihme, että on masentunut. Minusta tuntuu, etten itse olisi vastaavasta tilanteesta selvinnyt ilman apua.
Tiedän myös perheen, jossa tapahtui lyhyessä ajassa useampia ikäviä asioita ja tämä äiti kävi lääkärillä, hänelläkään ei masennusta tuolloin diagnosoitu, mutta lääkäri antoi lähetteen terapiaan, koska lääkärin mielestä terapia auttaisi jaksamaan, vaikkei masennusta ollutkaan. Tuosta on nyt pari vuotta aikaa.
täältä aina apua saa, vaikkei sillähetkellä aina ihan käsitäkkään kaikkea mitä ihmiset kirjoittaa, kannattaa lukea muutamaan kertaan vastaukset. Se et käy terapiassa, on aika höpöhöpöä, ei niitä psykologeja sun murheet kiinnosta, lähinnä sanoo et aika on loppu ny. Itse voi itseensä parhaiten auttaa, ja äidit on kyllä terästä.
Ja millaista apua haluat/tarvitset?Rankkaa teillä on ollut:(Jaksamisia ja lämmin halaus!