Onko kellään muulla appivanhempia, joiden kanssa ei voi keskustella?

Ne on liki 80-vuotiaita. Mun vanhemmat on lähes yhtä vanhoja, muta kyllä heidän kanssa voi keskustella ja väitellä.

Tuntuu lähes hermostuvan, jos puhutaan liian "hienoilla termeillä" tai muuten vaan abstrakteista tai jollain tavalla filosofisista aiheista. Oma perheeni on ihan erilainen.

hänen äitinsä eli mummoni. Onneksi muut sukulaiset ovat normaaleja.

ettei noin yleisesti ottaen pidä puheliaista ihmisistä. Puheliaat ovat kuulemma pinnallisia ja itsekkäitä, vaikeneminen on kultaa.



Anoppilassa käyminen muuttui paljon helpommaksi tuon jälkeen, koska nyt ei tarvitse enää edes yrittää keskustella anopin kanssa. Aiemmin yritin kun ajattelin sen olevan kohteliasta, mutta jos kerran hänen mielestään on kohteliaampaa että ei puhuta niin helppoahan se minulle on.

Mistään vaikeasta ei saa puhua, mitään ei sovi arvostella. Kaikki on aina "kivaa", "ihanaa" tai "oikein mukavaa". Keskustelu pyörii aiheakselilla "onpas hyvää pullaa" ja "voi kun ostin iiiiiiiiiihanan Marimekon pöytäliinan" ja "ei haittaa mitään vaikka sataa koko kesän kun on niin iiiiiiiihanan raikasta".



Oikeasti siinä talossa tulee suorastaan surrealistinen olo. Nuorena miniänä yli 10 vuotta sitten en tajunnut, miten siellä tulee olla vaan saatoin kuulumisia kyseltäessä sanoa vaikkapa, että olen tosi väsynyt töihini ja ahdistunut, kun lapset sairastelevat niin paljon - äkkiäpä minut vaiennettiin kuoliaaksi. Olen oppinut, että täytyy vain ihastella kaikkea ja vaieta ongelmistaan sekä sen, ettei heitä oikeasti yhtään kiinnosta tietää, mitä meille kuuluu.

Ikäero menee niin päin, että nämä mykät vanhempani ovat 10 vuotta nuorempia kuin keskustelukykyiset appivanhemmat. Kysymys on pohjimmiltaan koulutuserosta. Appivanhemmillani on koulutukset, joissa on harjaannuttu pohtimaan ja myös kyseenalaistamaan asioita sekä hankkimaan ja ilmaisemaan tietoa. Siis akateemiset loppututkinnot. Koulutuksensa viitoittamalla tiellä he ovat sitten jatkaneet myöhemminkin ja heille on kertynyt monenlaista tietoa ja kokemusta myös esim. eri kulttuureista, joista he löytävät helposti vertailukohtia. Vanhempani ilmaisevat itseään tekemällä, eivät puhumalla.

pitkiin aikoihin ei ole enää ollut se sama ihminen johon aikoinaan tutustuin

Mun vanhemmilla ja appivanhemmilla on yhtä vähän koulutusta, pelkkä kansakoulu. Mun vanhemmat seuraa aikaansa ja heidän kanssaan voi keskustella, appivanhempien kanssa ei. Mun veli on käynyt ammattikoulun ja parempaa keskustelukumppania en ole akateemisissa tavannut.

kaksi niin estynyttä ihmistä on ylipäätään voinut tavata toisensa. Erityisesti appiukko on kauhea keskustelun kontrolloija ja suorastaan määrää mistä sopii keskustella ja mistä ei (tyyliin "tuo riittää nyt siitä aiheesta").

minun anoppini ei puhu kuin rahasta ja siitä onko joku muu lihonut vai laihtunut. Vuosia tota kuunneltuani kerrran rohkaisin mieleni ja kautta rantain kysyin että miksi hän niin muiden syömisiä vahtii (myös meidän) mutta itse syö mitä sattuu. Tähän hän sanoi- "mutta kun mun tekee niin mieli."

Muiden lihomiset ja laihtumiset ja anopin ostamiset ei mua kiinnosta. olen yrittänyt kyllä kuunnella, mutta ei minulla ole oikein mitään mielipidettä niistä.

ettei noin yleisesti ottaen pidä puheliaista ihmisistä. Puheliaat ovat kuulemma pinnallisia ja itsekkäitä, vaikeneminen on kultaa.

Anoppilassa käyminen muuttui paljon helpommaksi tuon jälkeen, koska nyt ei tarvitse enää edes yrittää keskustella anopin kanssa. Aiemmin yritin kun ajattelin sen olevan kohteliasta, mutta jos kerran hänen mielestään on kohteliaampaa että ei puhuta niin helppoahan se minulle on.

Olen helposti innostuva ja puhelias luonteeltani, ja anoppi sitten kertoi (käyttäen toista miniää esimerkkinä), että ei pidä yhtään semmoisista innoissaan olevista ja jokapaikassa hääräävistä ihmisistä. Hän kuulemma hermostuu ja ärsyttää. Minä olen kotonani oma itseni kun hän tulee kyläilemään, mutta hänen luonaan vieraillessamme toimin hänen "ehdoillaan".