onko kenenkään muun lapsella ollut vaikeuksia tarhassa, eroahdistuksen vuoksi? Kertokaa pliis!

Sama turvallinen leikki kotona ja hoidossa esim nukke, leikkirattaat ja -hoitolaukku aina lapsen käytössä hoidossa (ja kotona samanlaiset). Pitää turvallisuutta yllä, kun hoivaa sitä nukkeaan (mikäli on kiinnostunut tämäntyyppisestä leikistä).

Meillä neitokainen(1,5 v) itki ensimmäisen viikon jokaisena aamuna, sekä itkeskeli ensimmäisen viikon pitkin päivä. Nykyään jää tarhaan vilkuttamaan, vaikka tarhaan mennessä protestoikin sinne menoa ja haluaisi jäädä kotiin.Hän on kuulemma päivisin touhukas, iloinen ja reipas.

Ensimmäisellä viikolla oli ahkerassa käytössä valokuva-albumi(n 50 kuvaa), jossa oli sekalaisia kuvia läheisistä ihmisistä ja tapahtumista, sekä asioista joita hän tykkää tehdä.

Meillä siis tarhaa takana nyt noin 1 kk. Edelleen tuntuu todella pahalta jättää tyttö sinne, mutta päivä kerrallaan. Helpottavaa on se, että tyttöseni jää tarhaan protestoinnista huolimatta melko tyytyväisenä.

Voimia kovasti teille ja toivottavasti alkaa sujumaan!!!

Meillä tyttö 1v9kk aloitti elokuun alussa hoidon, ja itkee edelleen joka aamu kun hänet hoitoon jätän (perhepäivähoito). Itkee muutaman hetken (ei edes minuuttia nykyään) mun lähdön jälkeen, tai sitten lopettaa saman tien kun ovi menee kiinni. Saattaa päivällä kysellä mun perään, mutta ei itkeskele. Eli itkee aamulla sen verran että saa äidille syyllisen fiiliksen aikaiseksi ;)

Oma erittäin sosiaalinen nelivuotiaani menee oikeasti tosi mielellään hoitoon normaalioloissa (se todella nauttii kavereista, kotona jatkuvasti valittaa ettei kavereita näe tarpeeksi), mutta silti se mielellään heittäytyy sellaiseen "äiti mulle tulee NIIIIIIIN ikävä sua" -juttuun jos vain yhtään antaa mahdollisuuden. Jos sillä olisi mun kuvani mukana hoidossa niin se takuulla pilaisi koko homman.

Itselläni on 2,5 vuotias äititakiainen, joka on nyt syyskuun alusta ollut päiväkodissa. Ensimmäinen kerta kun jäi yksin päiväkotiin oli jotain aivan hirveää. Tyttö huusi ja takertui minuun. Tuntui tosi pahalta jättää tyttö sinne. Pari viikkoa meni sopeutumiseen, mutta nykyisin typy menee oikein mielellään päiväkotiin.



Meillä on auttanut se, että ensinnäkin päiväkodissa on aivan ihanat hoitajat ja tyttöämme ei ole koskaan jätetty huutamaan vaan on otettu syliin ja silitelty päiväunille, siis todellakin joku istuu lapsen vieressä ja silittää hänen selkäänsä, edes kotona ei ole moista palvelua. Vaihdoimme myös viejää. Huomasimme, että tytön on todella vaikea erota nimenomaan minusta, joten nykyisin isä vie. Tytöllä on päiväkodissa mukana oma rakas unilelunsa, josta on myös suuri lohtu. Pitää vaan aina muistaa huolehtia se mukaan kotiin.

ja hankalaa oli. Itkin alkuun koko ajan, mutta kyllä se siitä ajan kanssa helpotti. tosi pitkään meni kyllä.

Kuvissa olevat lähimmäiset(joista lapsi puhuu ja ollaan paljon tekemisissä) ovat siis enimmäkseen muita, kuin äiti tai isä. Toki muutamassa kuvassa ovat muiden ohella.

Albumi on siis tarhan toiveesta ja se ainakin meillä auttoi todella paljon. Ikävän iskiessä he antoivat tytölle albumin ja hää oli innoissaan alkanut selittämään ihmisistä tai tapahtumista.

Harjoittelu viikolla eräällä lapsella oli ko. albumi ja siinä tuli esiin äidin kuva. Siitä tuli entistä suurempi suru ja sen johdosta kysyinkin tarhan henkilökunnalta, että kannattaakohan ne kaikki äiti ja isä kuvat jättää laittamatta, niin he vastasivat, että ei todellakaan. Tietyssä vaiheessa se kuulemma surettaa, mutta välillä toimii myös lohtuna.