Lue keskustelun säännöt.
G: Menneisyytesi asia jota eniten kadut?
Kommentit (20)
Lasteni isän, ihanan ihmisen, henkilökohtaisen kriisini vuoksi, hetken mielijohteesta. Kadun TODELLA. Oli elämäni rakkaus jota satutin pahasti, rikoin perheen ja koskaan en voi korjata tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajattelin, että ei mulla ole päätä. Nyt myöhemmin olen huomannut, että vallan mainiosti olisin pärjännyt.
miestä minkä 12 vuotta sitten valitsin...
En sanonut muutamalle kusipäälle mitä mieltä heistä olen!
Etten käräyttänyt yhtä armeijan kapiaista rattijuoppoudesta Raumalla uutena vuotena 90-luvun alussa.
ja nuorempana varoin ihan liikaa suututtamasta vanhempiani...Suvussa on ollut niin paljon näitä välit poikki -tapauksia, niin teini-iän kapinointi jäi jotenkin kesken. Pelkäsin jotenkin aina että jään täysin yksin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exän kanssa ei olisi pitänyt mennä naimisiin koska siinä meni kummankin elämää hukkaan 5v. Oikeastaan meidän ei olisi kannattanut käydä yksiä treffejä useammalla treffillä niin kummaltakin olisi säästynyt päälle 10v. Mutta toisaalta...silloin minulla ei olisi tätä nykyistä miestäni eikä lastani. Juu, joku mies ja joku lapsi voisi olla mutta ei näitä. Eli ei, en varmaan kuitenkaan kadu exän kanssa roikkumista.
Mitä kadun (mutta asia on kuitenkin niin pieni että en siihen aikaa tuhlaa) on se että opiskeluaikana en pakottanut itseäni mukaan kaiken maailman rientoihin hampaat irvessä ihan ajatellen tulevaisuuden verkostoitumista. Vuosikurssiltani on moni edennyt hyvinkin vaikutusvaltaisiin tehtäviin ja olisi varmasti hyvä tavalla tai toisella olla ollut heidän läheinen opiskelu-/ryyppäyskaverinsa.
ja tietysti joitakin muitakin nuoruuden sekoiluja. Mutta tuon suhteen takia meni hukkaan monta vuotta ja monta mahdollisuutta; en mm. lähtenyt ulkomaille duuniin vaikka sain elämäni tilaisuuden - vittu, miehen takia!! Oikeesti vaan takerruin siihen kaveriin jostakin syystä, ei se ollut mitään suurta rakkautta tai "ollaan yhdessä lopun elämämme"-unta.
Se suhde kaduttaa tosi rankasti. Mikä mulla oikein oli silloin?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naimisiin, mutta toisaalta meillä on ihana lapsi, joka ei kyllä kaduta tippaakaan :)
Että myin yhdet kynttilänjalat.
En siis elettyä elämää kyllä isommin kadu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3-kymppisenä. Olisin päässyt elämässä paljon pidemmälle kun ei olisi tarvinnut masentua kurjien lapsuudenkotiolojen takia, varsinkin kun vanhempiaan sai hävetä vielä aikuisenakin.
En olisi ikinä uskonut, miten suuri negatiivinen merkitys sillä on työelämässä. En asu Suomessa ja täällä katsotaan todella pahana sitä, että olin kotona kahden lapsen kanssa 2,5 vuotta.
Kuopus oli vähän päälle vuoden, kun lähdin takaisin töihin. En saanut enää oman alani hommia, koska "motivoitunut ja sitoutunut ammattilainen ei ole noin pitkään pois työelämästä" jne. Olis siis pitänyt pistää kummatkin lapset 4 kk iässä tarhaan...
Nyt puurran perushallintohommaa kolmatta vuotta ja pikkusen näkyvissä vihreätä valoa, että ehkä pääsen varsinaisen omankin alan hommiin takaisin. Mutta epäilen, etten enää pääsee vastaavan tason hommiin, missä olin ennen äitiyslomia.
Aikanaan tuntu, että tärkeintä olla se pieni hetki lasten kanssa, mutta nyt on ruvennut tuntumaan, ettei se kuitenkaan ollut sen arvosta, että koko loppuelämän työt tylsiä ja palkka jäi pitkälle ajalle - kuka ties ikuisesti - huomattavasti alemmalle tasolle, kun aikasemmissa töissäni oli. Ehkä ne lapset olisi ihan kivasti päivänsä viettäneet siellä tarhassakin, kuten nää paikallisten lapset tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä että koskaan tutustuin erääseen naimisissaolevaan mieheen. Vuosia roikuin hänessä ja oli meillä jonkinlainen suhdekin kunnes sitten katkaistiin välit täysin. Vaimo on antanut asian anteeksi ja nykyään heillä kai menee hyvin, mutta mulla on vieläkin paha olo siitä mitä tein sen miehen perheelle. :( Ansaitsen tietysti pahan oloni.
mieheni pettämistä ja hyvänä kakkosena huumeiden kokeilemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- sitä etten hoitanut kuopustani 3v saakka kotona. Pistin hoitoon jo 1v6kk ja jälkeenpäin ajateltuna aivan liian pienenä. Okei, urani olisi ehkä kehittynyt hitaammin, mutta se tuntuu nyt sivuseikalta.
- sitä että tein 20v abortin, meistä olisi tullut ihan kiva, onnellinen perhe tai sitten ainakin minusta ja lapsesta. Tätä kadun niin että kurkussa kuristaa.
todella typerästi minulle rakkaita ihmisiä. Koskee niin vanhempiani, silloisia poikaystäviä kuin kavereitakin. Olin itsekäs hyväksikäyttäjä, vaikken sitä silloin niin ajatellutkaan. Ihan kamalaa...
Tuota jaksoa lukuunottamatta en hirvemmin kadu...
ja muutamaa huonoa kaverisuhdetta, omia alkoholikokeiluja. Enpä olis arvannut silloin miten paljon pahaa niistä aiheutui elämääni eli ihmissuhteisiini ja itsetuntooni.
...liian monelle "ystävälleni" salaisesta kakkostyöstäni (riisuuntumistaiteilijana).
Kaksinaismoralistinen yhteiskunta,kun ei oikein hyväksy sitä.
Lasteni isän, ihanan ihmisen, henkilökohtaisen kriisini vuoksi, hetken mielijohteesta. Kadun TODELLA. Oli elämäni rakkaus jota satutin pahasti, rikoin perheen ja koskaan en voi korjata tätä.
16 vuotta vanhemman, ruman psykopaatin kanssa. Olin kyllä tosi pohjalla... onneksi sain jostain voimia irrottautua, ja nyt 7 vuotta myöhemmin olen naimisissa ja kolmen lapsen äiti.
aloin tekemään työuraani omalla alalla 18 vuotiaana.. kun kaverit oli baareissa, minä olin töissä ja hoitoalalla siis.. aina juhlapyhtä ja viikonloput.. vanhemmat oli ylpeitä kun sain ja tein töitä, ja niin olin itsekin, mutta nyt 5 vuotta myöhemmin minusta tuntuu että ei ole enää läheisiä ystäviä kun niitä niin harvoin on nähnyt.. edelleen teen uraa ja jatko-opiskelen.. tuntuu yksinäiseltä.. mies onneksi löytyy ja perhettä yritetään perustaa.. ehkäpä niitä ystäviä saa sitten jostain äitiyspiireistä.. nämä minun "nuoruuden" ystäväni kun aikovat "hankkia" lapsia vasta yli kolmekymppisinä ensin yliopistotutkinnot suoritettuaan, biletettyään ja omakotitalot hankkineena.. no elämänsä kullakin!