Huh ja puh, nyt jos koskaan kaipaisin sellaista tukiperhettä :/

Lapselle siis :)

Olen viisivuotiaan ihanaisen pojan yh, ja ollut jo raskausajasta asti yksin - iskä muutti mielensä ja näkee lastaan kerran parissa kuukaudessa kahvikupillisen ajan, omasta toiveestaan.

Teen vuorotyötä, yllättäen pienellä palkalla.. Äitini ottaa lasta noin kerran viikossa kylään pariksi tunniksi että pääsen liikuntaharrastukseen, yökyläilee äidilläni noin kerran parissa kuukaudessa yhden yön verran. Isän vanhemmat asuvat kaukana, pari kertaa vuodessa pääsee sinnekin viikonlopuksi. Ystävillä omat perheet ja menot, eikä resursseja auttaa. Pienten tulojen vuoksi voin turvautua MLLn palveluihin vain äärimmäisessä hädässä ja harvoin silloinkin.



Isäni kuoli hiljattain, ja viimeiset kaksi kuukautta mennyt aivan kuin sumussa - ensin hullu sairaalarumba, aamulla lapsi hoitoon -> itse töihin -> työpäivän lopusta sairaalalle -> lapsi tarhasta -> kotiin, rutiinit, aamusta sama uusiks. Niin paitsi jos iltavuoro. Isä oli huonossa kunnossa ja hurjan näköinen, lasta ei voinut ottaa mukaan. Sitten kuolema, vaikkakin oli odotettavissa, ja tämä kauhea määrä hoidettavia asioita, plus päivittäiset rutiinit, hajoaa pää. Kamala ikävä ja suru, muttei aikaa edes istua kunnolla alas ja itkeä sitä ulos. Tuntuu että lapsi jää ihan varjoon tän kaiken keskellä, vaikka parhaani yritän. Ei vaan tahdo energia ja voimat riittää enää mihinkään ylimääräiseen, itku pukkaa tulemaan väkisin kesken peli-iltojen ja mielessä pyörii kaikki se mikä on tekemättä ja mikä on pakko tehdä.



No kylhän tää tästä taas, tiedän sen kyllä.. välillä vaan ahistaa niin paljon, pelkään että lapsi kärsii, vaikka olen yrittänyt hälle kertoa että tämä nyt on tällainen vaikeampi vaihe elämässä ja pian kaikki taas on hyvin ja sujuu..