Vauvahaaveita
Ihanaa kun löysin taas vauva.fi sivut ja varsinkin tämän aiheen. Ensimmäisen kerran olen ollut täällä -04, kun odotin ensimmäistä lasta, silloin kaikki oli niin erilaista ja helppoa...
Olen 22, joten diagnoosi lapsettomuudesta oli masentava. Olin sortunut siihen ajatukseen, että kaikki menee kuin ensimmäisellä kerralla : sitä vaan lopettaa pillerit ja parin kuukauden päästä tärppää.
Pillerit lopetin viime helmikuussa, yritystä on takana "vain" 8 kuukautta. Ensin kaikki meni hyvin, maalis-, huhti-, toukokuussa menkat tuli säännöllisesti, ihmettelin vain, ettei heti plussannut, mutta en ollut asiasta huolissani. Kesäkuussa ei tullut sitten enää kuukautisia. Eikä heinäkuussakaan. Tein useita raskaustestejä kunnes varasin ajan gynelle.
Elokuun puolivälissä pääsin tutkimuksiin. E-pillereiden syöminen oli sekoittanut koko hormonitoiminnan. Mitään ei tapahtunut, ei irronnut munasolua, ei tullut kuukautisia. Nyt kiertoa on käynnistetty Terolutilla, vielä ainakin tuloksetta.
Ajatus on ahdistava. Sukulaiset kyselee perheenlisäyksen perään, enkä halua kertoa asian oikeaa laitaa kellekään. Mieheni lisäksi vain äitini tietää.
Mieskin on jotenkin kyllästyneen oloinen tilanteeseen, isääntyminen oli tietysti vahvasti mielessä silloin kun lopetin pillereiden syömisen. Tuntuu kamalalta ajatella, että vika todella on minussa.
22 vuotta ja lapsettomuushoidossa:( On tässä tietysti se hyvä, että aikaa lapsentekoon on paljon, mutta kun se lykkääntyy ja lykkääntyy, niin ei se mielialaa erityisemmin kohota.
Kommentit (12)
Gyne on nyt sitten huomenna. Mä stressaan ja pelkään sitä niin paljon! En kestä enää kuulla lisää huonoja uutisia, haluan välillä jotain hyvääkin:'(
Asiaa ei auta edes se, että tiedän, ettei me olla yritetty lasta vielä kuitenkaan kovin kauaa. Eikä sekään, että syy tähän tilanteeseen on todennäköisesti vain mun kiertohäiriöissä, ja ne voi saada helposti korjattua.
Koko ajan on mielessä vaan se, että entä jos tuleva diagnoosi on täysin toivoton? Entä, jos tässä on edessä vielä vuosien hoidot vailla selkeää toivoa tulevasta? Entä, jos meille tulee vielä eteen se tilanne, että joudutaan toteamaan, ettei meille tule enempää lapsia?
Mä olen välillä niin vihainen ja katkera! Vihaan yli kaiken ihmisiä, jotka vaan tulevat raskaaksi, vaikka olen itsekin aikoinaan ollut siinä tilanteessa. Vihaan jo naisia, joilla on säännöllinen kuukautiskierto ja ovulaatiot tikutettuina, miksi nämä asiat sujuvat toisilta ja toisilta eivät!
Miksen minä en ansaitse lasta, minulla on työ ja olen naimisissa, oma koti ja kaikki valmiina:(
Tiedän ihan hyvin, että nämä tunteet ovat vain hetkellisiä, kohta menee taas paremmin, ja pystyn olemaan iloinen niiden puolesta, joiden suunnitelmat menevät nappiin. Nyt olen vain niin surullinen ja peloissani, en halua enää kuulla huonoja uutisia...
Onneksi tämä piina ei kestä enää kauaa.
Tämä oli nyt pieni avautuminen, mutta juuri tällä hetkellä elämä tuntuu niin epäreilulta.
Gyne oli sitten eilen. Aika hölmö olo sen jäljiltä.
Nythän sitä sitten lähdetään selvittämään kummasta mahtaa vika löytyä, vai löytyykö molemmista, vai eikö löydy ollenkaan.
Ja sitten päästään hoitojonoon.
En ihan tätä odottanut. Eikä tämä ainakaan mitenkään selvittänyt tilannetta. Yhtä epätietoisia ollaan edelleen. Sellaista.
itse yritimme yli 2v. ennen tutkimuksia, meillä oli miehessä "vikaa". siittiöitä on, mut ei liiku. pääsimme aika pian (n.10kk) hoitoihin, ja niiden tuloksena meillä ihana nyt 2v. tyttö!
jaksamista teille!
Sain sitten 21. päivä himmeän haamuviivan raskaustestiin. En edes odottanut olevani raskaana, tein testin vain siksi, jos viikonloppuna olisi tullut juotua siideri tai pari.
Se hetki oli varmasti yksi elämäni onnellisimmista. Sitä on nyt seurannut niin pohjatonta iloa kuin pelkoakin, päällimmäisenä kuitenkin ollaan positiivisella mielellä.
En olisi voinut uskoa tätä, juurihan meillä piti alkaa lapsettomuushoidot...? Mutta niinhän sitä sanotaan, että raskaus alkaa usein juuri silloin, kun sitä ei ollenkaan odota:)
Täällä siirrytään odotuspuolelle, vaikka viikkoja onkin kasassa vasta 4, toivotaan, ettei sieltä tarvitse takaisin tulla:)
Oikein lämpimät onnittelut - vaikket taida tätä enää lukeakaan. Eikä kannatakaan, huspois, pysyt siellä odottajien puolella! :)
http://www.hunttreeservice.com/autoinsurance.html affordable car insurance 919524 http://www.hunttreeservice.com/lifeinsurance.html life insurance vfud
http://www.chooseyourmed.net/ discount cialis 121106 http://www.findcarinsur.com/ cheap car insurance >:PP http://www.youredpills.com/ cialis jzxqbk
http://www.eyeinformer.com/cheap-flights.html flight cheap kmwh http://www.maddenestateagents.com/life-insurance-companies.html life insurance companies 490 http://www.nectarquest.com/cheap-auto-insurance.html cheap auto insurance =-]]
Nyt sitä on ehditty jo vanhetakin vuodella, mutta muuten minkäänlaista eroa tilanteeseen ei ole tullut.
Menkat alkoi tänä aamuna, olin vähän kahden vaiheilla odotinko edes enää, että olisin voinut olla raskaana, vai aavistinko, että kierto taas vain heittelee miten sattuu. (edelliset kierrot 42 & 68 pvä) Siinä sitä sitten oltiin, vuosi ilman ehkäisyä vailla minkäänlaista tulosta.
Nyt pitäisi vain rohkaistua ja varata aikaa jatkotutkimuksiin. Jotenkin olen alkanut pelätä sitä enemmän ja enemmän, vaikka mitään vakavaa syytä ei pitäisi edes olla. Vain epäsäännölliset kuukautiset eikä munasolu kypsy kunnolla.
Pelottaa, että sieltä tulee huomattavasti ikävämpiä uutisia, mieshän ei esimerkiksi ole käynyt minkäänlaisissa testeissä vielä.
Oletteko te muut muuten kertoneet kuinka avoimesti tilanteestanne?
Minä en saa sanaa suustani, vaikka tiedän, että tilannetta helpottaisi, kun läheiset ihmiset (sukulaiset ja ystävät) tietäisivät. Olemme kertoneet nyt vain minun vanhemmilleni, ja parille ystävällä. Loppuisi ainakin ne "koskas te teette toisen" kyselyt.
ainakin itse koen niin. Olen sanoa pamauttanut kaikille, jotka utelee toisen lapsen perään, että aina ei luonto ole omien suunnitelmien kanssa samaa mieltä ja siinäpähän sitten punastelevat nolona. En ole enää aikoihin jaksanut keksiä mitään muita selityksiä, koska niitä tökeröitä töksäyttelijöitä riittää vaikka kuinka. Se on todella ajattelematonta heiltä ja raivostuttavaa! Ajattelen myös niin, että kun olen avoin tämänkin ongelman olemassaolosta nämä tökeröt utelijat saattavat seuraavan kohdalla olla vain hiljaa ja säästävät näin kipeän asian kanssa painivan ihmisen mielipahalta.
Itse lopetin pillerien syönnin joulukuussa 2008, maaliskuussa tuli viimeiset kuukautiset. Ja tehtyäni raskaustestejä varasin gynelle ajan. Mutta vasta kolme kuukautta sitten sain aikani sopimaan gynen vapaiden aikojen kanssa. sain myös saman lääkityksen, ja nyt ainakin lääkkeillä kuukautiset tullut hyvin, mutta nyt viimenen lääkekuuri menossa, joten saa nähdä kuinka jatkossa.
Nyt sain vihdoin varattua ajan lääkärille. Kuun puolivälissä olisi ensimmäinen lyhyt käynti, jossa tarkastetaan yleisimmät ongelmanaiheuttajat ja tarvittaessa määrätään minut/molemmat erinäisiin kokeisiin.
Ajatus tuntuu jo nyt aika pelottavalta, eniten varmaan pelkään sitä, että diagnoosi on jotain paljon pahempaa, mitä se on tähän mennessä ollut.
Hetken ehdin jo muutenkin ajatella, että kaikki olisi mennyt parempaan päin, koska pari viime kiertoa olivat molemmat samanmittaisia (n.40 pvä), mutta nythän se kierron pituus on taas venähtänyt.
Viime torstaina tein testin, juurikin siinä 40 päivän kohdalla, eikä mitään..Kyllä se yksi viiva raskaustestissä alkaa olla jo aika masentava näky.
Ainiin, ja nyt vihdoin viikonloppuna sain kerrottua muutamille läheisille sukulaisille tilanteesta. Vastaanotto oli kaikkea muuta kuin olisin kuvitellut; yhtäkkiä kaikki muistivat jonkun siskonveljentädinkummityttärenmiehenserkun, jolla oli myös kestänyt raskaaksi tuleminen ainakin 8 kuukautta, ja silti kaikki oli mennyt hienosti! Tuli vaan vastaan sellaista ihmeellistä hyssyttelyä, asia ei ketään liikauttanut! Johtunee ehkä tästä nuoresta iästä, että asiaa ei oteta niin vakavasti, mutta eihän sitä ollut kiva kuunnella. En ainakaan enää kerro yhdellekään ylimääräiselle ihmiselle.