Koen että mun elämän parhaat vuodet menevät hukkaan koska olen äiti.

saa toteuttaa taiteellista uraansa ilman paineita kotielämästä ja käydä keikoilla, yms.

Olen varmaan tuhat kertaa toivonut olevani mies, koska mies voi olla isä menettämättä omaa muuta elämäänsä, mutta jos äidiksi alkaa, se on väkisinkin pois naisen joltakin muulta elämänalueelta.

Alan etä-äidiksi ja pääsen toteuttamaan itseäni ennenkuin olen liian vanha ja raihnainen.

tai maineikkaaksi sillä taiteen alueella, joka kiinnostaa. Haluan vain tehdä sitä mitä rakastan, mutta kun ei perkele ehdi edes hampaita pestä ilman että joku tarvitsee minua.

joutuisi uhraamaan. Tarkoitan siis että ne "parhaat vuodet" ovat aika pitkä ajanjakso... Itse olen kokenut eläväni niitä "parhaita vuosia" jo parikymmentä vuotta. Pakkohan siihen johonkin väliin on ollut lapset saada (siis koska halusin lapsia, ei siksi että kaikkien pitäisi niitä tehdä).



Tätä tämä naisen elämä on, kaikkea ei voi saada. Mutta on se miestenkin vapaus suht näennäistä, koska ne kuvittelevat ensin ehtivänsä tehdä muka kaikkea mahdollista muuta ja sitten joskus panostavansa perheeseen, mutta hupsheijaa, kyllä aika kuluu miehille ihan siinä missä naisillekin. Eräänä päivänä ovat vanhoja, lapset ovat kasvaneet eikä sitä perheaikaa sitten enää koskaan saanutkaan.



Elämä on valintoja. Mutta siis ap, kyllä mä oikeasti ymmärrän tuonkin tunteen.

Ja miksi oikeesti ette vaadi miehiltänne mitään? Ihan samalla tavalla heidänkin kuuluu olla kotona lasten kanssa.

se mulle kaikki heti -asenne. Lapset ovat herkässä iässä ja otat nyt siitä kaiken irti ja lopetat tuon uhrina olemisen. Pidät nyt ehkäisystä huolta ja lähdet sitten parin vuoden päästä opiskeleen. Iloitse tästä lyhyestä ajasta lasten kanssa kotona. Ja isä voi myös pitää osan vanhempainvapaasta.

Itsekin aikoinaan opiskelin taidealalle ja heti valmistuttuani tulin todellakin vahingossa raskaaksi eli ehkäisy oli, mutta petti sekin.

Tein lapsen ja jäin heti yh:ksi koskapa lapsen isä halusi rellestää ja toteuttaa omia taiteellisia ambitioitaan.

Elellä kituuttelin epäsäännöllisillä tuloilla useamman vuoden, löysin uuden miehen (joka on loistava isäpuoli) ja menin opiskelemaan uuteen ammattiin, koska en ollut ehtinyt kehittyä ja luoda uraa tällä taidealalla siinä vaippavuoren

ja hellan välissä. Opiskelin sosiaalialaa, jolta olenkin nyt leipäni tienannut useamman vuoden.

Nyt kun lapsi alkaa olla teini-ikäinen niin haaveet taidealasta valtaavat taas mieltä ja yritänkin lähteä taas toteuttamaan tätä puolta uudestaan (ehkä opiskellen taas).Itse olen nelikymppinen, joten kyllä sinäkin varmaan myöhemminkin ehdit "taideuraa luomaan".

Tsemppiä!

Kyllä kai kaikki naiset tietävät, että yhdynnästä voi tulla raskaaksi, mutta kuinka moni oikeasti tietää mitä PERHE-ELÄMÄ on?? Kai sitä jälkeenpäin voi sanoa, että en olisi tätä halunnut. Ei sitä voi etukäteen tietää mitä se on.



amen.



Ja olen itse todella onnellinen, että mulla ei ole lapsia. Olen aina niitä halunnut, mutta n. puoli vuotta sitten mulle kirkastui, että niiden hankkiminen todellakin siirtyy monella vuodella eteenpäin. Sitten kun lapsi syntyy, alkaa minun loppuelämäni ja olen olemassa seuraavat 15 vuotta vain lapsiani varten ja oma elämä on rehellisesti käytännössä NOLLASSA.



Mutta ah nyt! Matkustelu, kavereiden kanssa seurustelu, mukava elämä :)

tulevaisuudessa taivaassa. Elämä on kurjaa mutta kaikki palkitaan taivaassa. Koita kestää. Elämäsi menee hukkaan jos elät sen synnissä pakanana.

Siis jos niitä lapsia ei ole tulossa todella monta. Ei pari-kolme lasta vielä tarkoita sitä että 15 vuotta äidin oma elämä olisi nollassa. Ne on ne ihan ensimmäiset vuodet jotka rajoittavat paljon, sitten tilanne muuttuu.

Sitten kun lapsi syntyy, alkaa minun loppuelämäni ja olen olemassa seuraavat 15 vuotta vain lapsiani varten ja oma elämä on rehellisesti käytännössä NOLLASSA.

mitään ongelmaa kirjoittaa sitä pahamaineista väikkäriä tai tehdä muitakaan kiinnostavia juttuja lasten takia. En ymmärrä miksi pitäisi olla! Lapsilla on kaksi vanhempaa ihan syystä. Kunhan vain aika ja vastuu jaetaan järkevästi. Kolmivuotiaaksi on meidänkin mukulat hoidettu kotona. Ehkä en ole uralla edennyt aivan tasan samalla vauhdilla kuin perheettömät, mutta mitä sitten?

saa toteuttaa taiteellista uraansa ilman paineita kotielämästä ja käydä keikoilla, yms. Olen varmaan tuhat kertaa toivonut olevani mies, koska mies voi olla isä menettämättä omaa muuta elämäänsä, mutta jos äidiksi alkaa, se on väkisinkin pois naisen joltakin muulta elämänalueelta. Alan etä-äidiksi ja pääsen toteuttamaan itseäni ennenkuin olen liian vanha ja raihnainen.

ymmärrän kyllä, että kaikilla ei ole sitä puolisoa kotosalla. Mutta silloin on olemassa päiväkoti.

että sinne laitetaan lapset ja käydään leipätyössä. Taiteella harvemmin elää Suomessa ja siksi munkin on tehtävä epämieluisaa paskaduunia paskapalkalla eikä aikaa jää tehdä sitä mitä haluaisin.

Tietenkin voin jättäytyä työttömäksi ja pitää lapset päiväkodissa ja puuhastella päivät itse kaikkea kivaa, mutta kun työttömänä ei ole rahaa hankkia kaikkia harrastuksessa tarvittavia juttuja.

Paitsi tietty jos realisoin kaikki lasten tavarat, saan varmasti 3000€ ja sillä jo kummasti harrastaa.

tai maineikkaaksi sillä taiteen alueella, joka kiinnostaa. Haluan vain tehdä sitä mitä rakastan, mutta kun ei perkele ehdi edes hampaita pestä ilman että joku tarvitsee minua.

Miten voit olla rakastamatta lapsiasi? kuinka hoitaminen muuten sujuu? Kannattaisi varmaan ottaa yhtetyttä vaikka neuvolaan ja hakea apua itsellesi ja lapsillesi. Lapsesi ovat kuitenkin pieniä ja he rakastavat ja tarvitsevat sinua.

Itse tein vasta 35 v ja oli opiskelut opiskeltu aikapäiviä sitten

Priorisoi elämä nyt heti. Ensin tulee lapset sitten vasta sinä.

Nykyään on muotia valita ammatti josta nauttii. Useimmin ne työt josta nauttii eivät ole mitään työpaikkoja kuten intiaani tai sirkuksen voimamies..



Eli erotteleppa työ ja harrastus erikseen. Taiteella et elätä itseäsi se on siis harrastus.

Voit joko jäädä työttömäksi ja #harrastaa. Tai käydä töissä ja harrastaa vähemmän.

Kuinkahan monta vuotta luulet olevasi korviasi myöten sidottuna nykytilanteeseen (kotona hoitamassa lapsia), jos kerran lapsesi ovat jo syntyneetkin?



Et varmaan olisi maailman ensimmäinen äiti, joka opiskelee ja jonka lapset ovat hoidossa.



Mikä on ongelma? Jos tympii hirveästi, niin hoitopaikkaa varaamaan, tukia selvittelemään ja opiskelupaikkaa hakemaan. Siinä se.



On minullakin, ja monella muulla pieniä lapsia kotona hoitavalla, haaveita omasta tulevaisuudesta, urasta ym, mutta meidän joidenkin kohdalla kun omia lapsiaan katsoo, äiti näkee tilanteen väliaikaisuuden ja sen, että nyt ne rakkaat lapset tarvitsevat äitiään eniten, ja äiti voi kyllä odottaa hieman.



Sen puoleen sinun ei edes tarvitsisi odottaa, mikäli et halua, mutta mikään annetuista ehdotuksista ei taida miellyttää sinua.

Mä olen yksin. Ei miestä, ei lapsia. Ura on joo, "jippii". Vaihtaisin sen lennossa, ettei tarvis olla elämäänsä yksin!



Miettikää vähän naiset mitä valitatte!!!

Mutta laita se raha semmoiselle tilille, että et saa tuhlattua. Menet opiskelemaan tms. sit muutaman vuoden päästä. On siellä muitakin vanhempia, ihan taatusti.

Kuulostat vaan väsyneeltä. Ei ne vuodet hukkaan mene ja taiteeseenkin tulee syvyyttä elämänkokemuksen myötä.

Olen aina haaveillut perheestä, mutta ei vaan voida saada lapsia. Kyllähän mulla nyt on aikaa viettää laatuaikaa miehen kanssa, opiskella, käydä töissä jne. mutta no onpas tosi hohtoisaa... Eikä tää lapsettomuus meistä mitään rikkaita tee: ihan samalla tavalla on meidänkin maksettava vuokrat ja laskut ja ostettava ruoat ja perustarpeet ja bussiliput sun muut, kuin lapsiperheessäkin. Eipä ole satanut taivaasta rahaa "palkkiona" lapsettomuudesta, millä matkata maailman ympäri tms.

itsellä joskus vähän samantapaisia tunteita. heitin akateemisen uran menemään, kun aloin odottaa toista lasta. nyt lapsia on jo kolme, ja uramahdollisuudet mennyttä, kun asutaankin jo niin kaukana kaikista yliopistoista. joskus sitä funtsii, juuri niitä vaippoja vaihdellessa, miten erilaista elämä voisi olla. mutta toisaalta säälin lapsettomia ystäviäni jotka nyt vääntävät väikkäriä. he eivät ehkä koskaan saa lapsia, koska ovat jo liian vanhoja. lapsiani en tietenkään vaihtaisi mihinkään! ja olen myös niin onnellisessa asemassa että saan hoitaa lapsia kotona. jos saisin perinnön nyt tai lähivuosina, käyttäisin sen siihen, että voisin olla kotona pidempään. mikään ei korvaa sitä että saan nähdä lasteni kasvavan. se aika on niin pian ohi! (meidän esikoinen jo koulussa).



no mutta piti siis vielä sanoa, että itseäni auttaa noina harvoina synkkinä hetkinä se, että katson elämääni kauempaa. muistelen nuoruutta, jolloin sain vapaasti mennä ja opiskella ja ajattelen tulevaisuutta, jolloin lapset ovat isompia ja voin taas toteuttaa itseäni muilla saroilla. edessä on vielä kymmeniä vuosia jos hyvin käy. ja toisaalta jos tietäisin kuolevani pian, haluaisin ehdottomasti viettää joka ikisen jäljellä olevan sekunnin lasteni kanssa. pari lasten kanssa kotona vietettyä vuotta on lyhyt aika ihmisen elämässä.