Luin tuota viestiketjua lasten pitkistä päiväkotipäivistä ja tuli itku silmään

Mun mies kuoli, että kukahan meitä tukisi?

Ei mun mielestä päiväkotiin viemisessä mitään sydäntä raastavaa ole. Omani vein hoitoon vajaa 3-vuotiaana, ja päivät pysyvät suht lyhyinä kun olen luokanopettaja. Tyttö on tosi hyvin viihtynyt pk:ssa ja tykkään tosi paljon paikasta ja hoitajista. Enemmän mulla sydäntä raastaisi jos kököttäisin tytön kans täällä kotona.

Ehkä sitä ei vaan tajua jos on aina kotona.



Meillä päiväkoti on ollut tosi jees, kaikki 3 lasta ovat aloittaneet n. 3-vuotiaina ja päivät n. klo 8-16.30. Kun alkuhässäkkä menee ohi, on se ihan rutiinia ja kyllä me olemme koko perhe saaneet tosi paljon kivalta yksityiseltä päiväkodilta näinä vuosina. Koululaiset vieläkin käyvät siellä "kylässä" ja juttelevat lämpimästi hoitajista ja opettajista.

oli se mika hyvansa. se on ihmiseluonteelle ominaista, etta oma paatos on paras ja vastustaa muuta... eli kaikille hyva mita teittekin...



itse hoidin kotona, kunnes meni koluun vahan vajaa 5v. (englannissa)

Mun mies kuoli, että kukahan meitä tukisi?

ap

itkun aiheita!



Ei niitä lapsia minnekään keskitysleiriin viedä (vaikka Mikkoska onkin eri mieltä)

Ja haen huomenna kello 15.00. Vien lapset takaisin hoitoon 20.00 ja haen takas vasta maanantaina 10.00.



Eli älkää nyt itkekö jotain 10 tunnin päiviä. Olen yh ja teen matkatyötä. Vastapainona on tietenkin pitkät vapaat.



Mielestäni minulla ja lapsilla on ihan hyvin asiat. Ei ne sinne hoitoon kuole. Ja pakko on töitä tehdä.

Eikö tässä maailmassa ole isompiakin itkun aiheita!

itkun aiheita. Mikään ei ole lapselle niin tärkeää kuin että hänen oma äitinsä hoitaa häntä ja rakastaa häntä ja on läsnä. Jos se menetetään, niin se on ihan kauhean surullista.

ap

Eikö tässä maailmassa ole isompiakin itkun aiheita!

itkun aiheita. Mikään ei ole lapselle niin tärkeää kuin että hänen oma äitinsä hoitaa häntä ja rakastaa häntä ja on läsnä. Jos se menetetään, niin se on ihan kauhean surullista. ap

No eihän mitään menetetä. Joku toinen vain välillä hoitaa heitä. Äiti on läsnä, sitten kun lapset on kotona.

Eikö tässä maailmassa ole isompiakin itkun aiheita!

itkun aiheita. Mikään ei ole lapselle niin tärkeää kuin että hänen oma äitinsä hoitaa häntä ja rakastaa häntä ja on läsnä. Jos se menetetään, niin se on ihan kauhean surullista. ap

Musta on ihan kauhean surullista, jos esim. pieni tyttö oppii kotoa vain sen mallin, että isi käy töissä ja äiti vaan on kotona vailla virkaa. Ja puhun nyt yli 3-vuotiaista lapsista. Oma äitini on ollut kannustimeni opiskella ja hankkia ammatti, sekä pärjätä siiniä.

olemassakaan. Huh.

olemassakaan. Huh.

ap

Ja olla pitkiä päiviä, yli 10 h. Voisi olla ihan kivaakin, eiks vaan?

Ja olla pitkiä päiviä, yli 10 h. Voisi olla ihan kivaakin, eiks vaan?

lapsille ylitärkeän. Tämä ei ole mitään muuta kuin yksi itsekkyyden muoto. Siinähän saa sitten neljäkymppisiä peräkammarin poikiaankin vielä hoitaa. Ne on siinä vaiheessa jo oppinu oikein hyvin, että vain äiti-kulta osaa vastata lapsensa tarpeisiin. Aina ja ikuisesti. Aamen.

Vain ihminen jolla on PIENET kuviot ja joka elää omaa napaa tuijotellen pystyy itkemään tällaisen asian takia.



Sydäntäni riipaisee kun luen kuinka kehitysmaissa ei ole tarveydenhuoltoa tai puhdasta vettä. Sydäntäni riipaiseee kun luen AIDS-orvoista joilla ei ole mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä aikuisiksi, lapsia joiden elmämä on tuhoon tuomittu jo vauvaasta. Minua yököttää kun luen lapsimorsiammista, pienistä tytöistä jotka joutuvat aikuisen naisen elämään vaikka heidän kuuluisi vielä leikkiä. Minua pelottaa kun kuuntelen aikuisten miesten nokkapokkaa siitä kenellä on oikeus valmistaa ja omistaa ydinaseita.



Minä en itse kun luen lasten pitkistä hoitopäivistä. On tietysti sääli kun työpäivät vanhemmilla venyvät ja suomalinen yhteiskunta on niin työorjentoitunutta kuin se on. Mutta asiat voisivat olla huonomminkin.

pitkiä, siitä varmaan olemme aika samaa mieltä, vaikka valitettavasti jotkut sellaiseen tilanteeseen joutuvatkin.



Mutta itse olen sitä mieltä, että isommalle lapselle kohtuullisen pituiset hoitopäivät hyvässä päiväkodissa ovat rikkaus. Lapsen herkkyyskaudet oppimisessa alkavat paljon ennen kouluikää, ja lastentarhaopettajat pystyvät ne huomioimaan paljon monipuolisemmin kuin keskivertoaäiti pystyy. Hellyyttä ehtii silti tankata kotona.



Itsekin olen opettaja, ja tyytyväinen siihen, että lyhyen työmatkani ansiosta lasten hoitopäivät eivät ole koskaan lähelläkään tuota kymmentä tuntia.

Pakko kun on yksinhuoltaja ja töissä on käytävä. Mutta lopun ajan olenkin sitten lasten kanssa. Illat ja viikonloput ollaan yhdessä.



Hämmästyksekseni kuulin vanhemmista jotka laittavat lapset miltei heti nukkumaan kun ovat hakeneet ne hoidosta. Jos lapsi haetaan hoidosta 17 niin ovat nukkumassa jo viimeistään 19. Pph on sanut tiukat ohjeet vanhemmilta ettei lapsia saa laittaa päiväunille tai antaa nukahtaa kun ne muuten valvovat 21 tai 22 saakka. Eipä sinä paljon laatuaikaa vietetä.

se on ihmiseluonteelle ominaista, etta oma paatos on paras ja vastustaa muuta...

Kun itse elää elämäänsä sen päätöksen kanssa ja vielä kokee sen elämänsä (ja lastensa elämän) hyväksi, niin toki siihen päätökseen voi olla tyytyväinen.

Itse itkin omien lapsiemme hoitoonmenoa (2 v ja 5 v), mutta kun hoito alkoi pyöriä huomasin ilokseni että eipä se niin kamaa ollutkaan. Lapset ovat iloisia, kehittyneet paljon (toki kotonakin kehittyivät) ja heillä on maljon erityistä kivaa päivissään. Joka ikinen päivä selittävät innoissaan mitä mukavaa hoidossa on tehty.

Hoitopäivät meillä ovat 8,5 t ja hyvin ehditään vielä illallakin olla yhdessä ja itse asiassa aamullakin (törkeän aamuvirkut lapset).

Elämä on oikein mukavaa, vaikka muuta pelkäsin!

joitakin lapsia, jotka ovat aloittaneet myöhemmin päivähoidon (4-5v). Ja jotka todella pärjäisivät paremmin elämässä, jos olisivat tulleet jo aikaisemmin. Aina ei kotihoitokaan ole paras ratkaisu.