miten käyttäytyy isän hylkäämä tyttö aikuisena?

-ap

perustaa perheen miehen kanssa ja just sellasen joka pysyy aina siinä vieressä.



Jakaa - taitaa olla vähän kulunu juttu...

Eli minä olen isän enemmän tai vähemmän hylkäämä tyttö, ero tuli ollessani pieni ja isäni muutti ulkomaille.

Tapasin ekan poikaystäväni 16-vuotiaana. Olen naimisissa toisen pitkäaikaisen seurustelukumppanini kanssa, yksi yhdenillanjuttu ollut seurustelusuhteideni välissä. En siis ole mikään seksihurjastelija, oikein tasapainoista ja onnellista perhe-elämää elän lasteni ja mieheni kanssa.

En ole nimittäin koskaan tuntenutkaan isääni (saati että nähnyt). Mutta kaipa sekin hylkäämiskokemus on ettei isää ole ollenkaan ollut?



Miten sitten käyttäydyn. Ulospäin hyvin itsevarman oloisesti. Olen se ihminen jolle tullaan kertomaan ongelmia ja kysytään ratkaisuapua. Kaipaisin kyllä toisaalta sitä että minun ei tarvisisi olla niin vahva (ja kukas niin käskee? No minä itse tietenkin). Mieheni kanssa meillä on tasavertainen suhde, ehkä liiankin, koska lapsuudessani ei kotoa tullut mallia "miehen töistä" ja "naisten töistä" - äitini kun tietenkin teki yh:na kaiken itse oli se sitten mitä tahansa. En osaa siis ajatella että minun pitäisi tehdä jotain "vain" koska olen nainen.



Miesten kanssa en oikein osaa olla. En osaa nähdä miehiä kavereina. Joko olen kiinnostunut miehestä seksuaalisesti tai sitten en ole kiinnostunut hänestä ollenkaan (en siis kaverinakaan). Ystävien miehet tietenkin käyvät "tuttavina". Heitä en yritä iskeä. Jos joku mies on ollut minusta hyvin kiinnostunut niin olen huomannut yhtäkkiä olevani myös kiinnostunut tästä miehestä vaikka alunperin en olisi tosiaankaan nähnyt miehessä "mitään". Eli kun minusta kiinnostutaan kiinnostun heti itsekin.

luottamusongelmia (hylätyksi tulemisen pelko)?

minun kaverini on isänsä hylkäämä. On pitkässä suhteessä mieheensä, mutta kaverina ihan perseestä. Yrittää aina olla kaikkia parempi, haukkuu ja vittuilee. Eli kai se on jotain itsetunnon kohotusta.

ja hyvän miehen mallin.



Mä en ole koskaan nähnyt isääni. Olin puoltoistavuotias kun äitini meni kimppaan mun ISÄN kanssa, mä siis pidän isäpuoltani ihan isänäni, sitä se on mulle ollut. Kasvatti ja rakasti kuin omaa biologista lastaan ja on nyt vaari mun lapsille. Sisarpuoliakin sain ja ikinä en ole kokenut olevani heitä huonompi.



Hylätty olo mulla ei ole ollut koskaan ja ihan oikeesti en ole millän tasolla kiinnostunut mun biologisesta isästä, enhän sitä edes tunne.

eli päälle parikymppiseksi roikkui suhteissa hinnalla millä hyvällä ettei vain joutuisi miehen hylkäämäksi. Mutta tarpeeksi tällaisia suhteita ja tuli totaalinen loppu. Nykyään naimisissa maailman kilteimmän ja ihanimman miehen kanssa joka tekee kaikkensa perheen eteen.



Ei voi ennustaa kuinka lapsi tulee pärjäämään, pitkälti on kiinni kuinka asiat käsitellään. Keskustelua ja ymmärtämistä, rakkautta ja hyväksyntää... näitä minä en saanut. Ammattiapua myös.

kunhan vaan saisi läheisyyttä edes joltakulta mieheltä.



Mä tiedän. Been there done that

Poikaystävän valintaan vaikuttaa ulkonäkö.

Siis isännäköinen valitaan kaveriksi.



Hyvä isäsuhde kasvattaa hyvällä (terveellä!) itsetunnolla varustettuja naisia. Isänsä hylkäämäksi joutuneen tytön itsetunto ei siis välttämättä ole kohdillaan.



Masentuneisuutta, viiltelyä, syömishäiriöitä jne.

Kuka vahvempi kuka herkempi.

En ollut kovin antelias alapääni suhteen ;) mutta tein kaikkeni, jotta sain pojat ja miehet ihastumaan minuun. Minulla oli hyvä olo kun tunsin, että kuka tahansa poika/mies tekisi minun vuokseni mitä tahansa.



Nyt aikuisena naisena en enää tuohon sorru, olen käsitellyt asiaa mielessäni ja en enää hae huomiota noin. Mutta ajattelen, että olisin varmasti enemmän sinut itseni kanssa nytkin, jos isäkin olisi ollut läsnä elämässäni.



t. YH-äidin tytär, joka näki iskäänsä noin kerran vuodessa

Hakee epätoivoisesti hyväksyntää ja tukea omalle identiteetilleen. Jättää/pettää jottei vain itse tulisi satutetuksi.

Vakiintumiskumppanikseen hakee huomattavasti itseään vanhemman miehen, jolla mieluusti varallisuutta ja ns. asemaa. Tällä ilmeisesti kompensoi puuttuvaan isäsuhdetta? Parisuhde todella vaikea koska itsetunto hukassa ja jättämis/pettämiskuvio kasvanut kiinni.

Ei kiinny normaalisti omaan lapseensakaan. Vanhemmuus monella tapaa hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Hakee epätoivoisesti hyväksyntää ja tukea omalle identiteetilleen. Jättää/pettää jottei vain itse tulisi satutetuksi.

Vakiintumiskumppanikseen hakee huomattavasti itseään vanhemman miehen, jolla mieluusti varallisuutta ja ns. asemaa. Tällä ilmeisesti kompensoi puuttuvaan isäsuhdetta? Parisuhde todella vaikea koska itsetunto hukassa ja jättämis/pettämiskuvio kasvanut kiinni.

Ei kiinny normaalisti omaan lapseensakaan. Vanhemmuus monella tapaa hukassa.

Mistäköhän nuo tulee? Hyväksynnäntarve kyllä, mutta nuo jättämis/pettämisjutut? Hylkäämisenpelko voi näkyä toisinkin päin, pelkää että toinen jättää/pettää

...

Entinen miesystävä on tosi läheinen siskonsa lasten kanssa.

Siskon mies lähti lätkimään heri, kun lapset oli tehty.

Vanhempi muistaa isäänsä, muut ei.

Kaikki on mahdollista, mutta kyllä läheisten tuki ja läsnäolo auttaa.

Lapset joskus kyselee mieheltä juttuja isästään ja kertoo kivoja juttuja ja lisäilee omiaan hyvin vähän.

Harmi, kun isä ei edes halua sanoa miksi.

Isän äidin kanssa oltiin tekemisissä. Nykyään ei, kun äiti päätti sisko hylkäsi ja kielsi isän mahdollisuuden nöhdä lapsiaan. Liikaa alkoa myös.

Lapset ovat edelleen meillä säännöllisesti. Esikoinen on 16 v. Silti tulee, joka on tosi ihanaa