miehen fantasiana että vaimo toisen miehen kanssa....
Kirjoitan nyt anonyyminä. Kyseessä asia, joka hieman askarruttaa ja haluaisin kuulla onko se normaalia ja kuinka yleistä...
Meillä on pari lasta ja parisuhteemme on kunnossa. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta. Nyt vuoden sisään seksielämässämme on tapahtunut muutoksia... siten, että mies on alkanut kuiskia korvaani ja juttelemaan minulle kuinka mahtavaa olisi jos hän näkisi minut toisen kanssa. Olen kysynyt, oikeastiko, ja hän sanoo, että toisaalta, mutta toisaalta haluaisi vain kuvitella. Häntä kiihottaa valtavasti ajatus minusta jonkun toisen miehen kanssa. Kieltämättä nämä jutut ovat kiihottaneet minuakin ja nämä jutut seksin aikana on saaneet välillä uutta potkuakin suhteeseen seksin saralla. Toisaalta minua kuitenkin on alkanut mietityttämään, että onko tämä normaalia... välillä rakastelu sujuu ilman näitä juttuja, mutta kyllä nämä jutut mies aloittaa ainakin joka kolmannella seksikerralla. Aina en niistä syty ja olen sanonutkin, että välillä olisi kiva vaan rakastella eikä jutella mitään ja mies on kyllä ymmärtänytkin,mutta melko monesti hän alkaa juttelemaan, että haluaisi kovasti miesten näkevän minut alasti, tai että joku muu mies nuolisi minua ja hän saisi katsella jne. Joskus se kiihottaa minuakin, joskus ajattelen vaan että hoh-hoijaa.... Olenko minä sitten jotenkin kummallinen? miten tässä pitäisi toimia? Onko muiden miehillä vastaavia juttuja? Sen sijaan mieheni ei katso pornoa, ei kuluta netissä seksisivuja, ainoastaan kuvioihin on tullut nämä "toisen miehen kanssa"-jutut ja se, että haluaisi muiden näkevän minut alasti!!! Toisaalta minua loukkaakin se, että haluaako hän asettaa minut ikäänkuin näyttelyesineeksi, muiden nähtäville?! kuinka normaalia tämä on. Vai saanko olla rauhassa ja uskoa, että tämä on pelkkää fantasiaa, kuten mieheni on sanonut.... tosin välillä on jäänyt arvelun varaan, että haluaisiko hän oikeastikkin että minut nähtäisiin alasti. Ts joskus oltiin yhteiskylpylässä saunassa (alasti tietenkin ja siellä muita miehiä ja naisia) ja tämän kerran jälkeen mieheni kävi tosi kuumana minuun... saiko hän siitä jotain sytykettä?
Vastatkaa olenko ihan turhaan miettinyt näitä, vai pitäisikö tässä jotenkin huolestua?
Kommentit (64)
Kirjojen listoissa kymmenen tavallisimman fantasian listoilla...
Toisaalta toteutukseen menee varmaan aika harvoilla. Meillä kesti vuosia pyöritellä ajatusta ja voittaa estoja. Aivan uskomattoman kiihottavaa oli tuo vaihe kun aloimme lähestyä toteuttamista, etsiä sopivaa tilannetta ja miestä. Yllättävintä oli miten mutkatonta se oli, mutta myös miten nopeasti se innostus sitten katosi.
ja suoraan sanottuna minä olen jo hemmetin kyllästynyt tähän aiheeseen. Itse en halua tehdä sellaista, eikä ajatuskaan minua kiihota, ei niin tippaakaan. Miestä kuulemma kiihottaa, ja hän ilmeisesti haluaisi myös toteuttaa tämän - seurauksena on meillä ollut täysi nolla seksielämä. Alotteita kyllä tapahtuu puolin ja toisin, mutta koko homma kuivuu kasaan viimeistään vartissa, kun mies alkaa taas kerran supista miten olisi niin kiihottavaa nähdä minut jonkun toisen kanssa... minusta koko ajatus vaan on täysin ällöttävä, ja vie kaikki halut samantien.
Ja kyllä olen pyytänyt miestäni tukkimaan turpansa ja pitämään fantasiansa omana tietonaan, mutta ilman tulosta. Välillä tuntuu, että aivan tahalleen alkaa taas noita supista, kun tietää kyllä mun halujeni katoavan siitä aivan tuhka tuuleen...
Olempa itsekin käynyt aikanaan sinkkuna pökkimässä naista jonka mies on katsellut, kuvannut, kuunellut puhelimessa, odotellut ravintolasalissa kun naimme vessassa jne.
Itseänikin kiihoittaa ajatus vaimostani nauttimassa vieraasta kalusta, vaimoani taas ei.
Pornoleffoissahan miehestä kuvataan yleensä vain iso kiiltävä kyrpä, joten on kiihoittavaa kuvitella vaimo siihen pantavaksi. Mutta kun kadulla katselee vastaan tulevia miehiä, ei niistä kyllä löydy ketään jonka päästäisi vaimoa panemaan.
Jos itse haluat kokeilla vierasta kysy mieheltäsi asiasta sen jälkeen kun hän on juuri tyhjentänyt pallinsa. Jos silloin miehessä on vielä kipinää ja himoa asiaan, voi ruveta suunnitteleen toteutusta. Jos ei, niin nauttikaa fantasiasta puhumalla (ei tietenkän aina) siitä seksin aikana.
Ai niin, kävin itse kuumana kun vaimoni tuli kotio baarista jossa oli katsellut mies stripparia, ja kuumana kävi vaimokin, seksi oli sinä yönä kiihkeää. Niin että eihän se välttämättä olisi huono asia jos...
taitaa kyllä jäädä toteuttamatta sillä tämä toinen nainen ei tietenkään saa olla minua paremman näköinen (en mä sentään niin hullu/tyhmä ole että annan miehen paneskella jotain "täydellistä" naikkosta) mutta sitten taas joku seinästä revitty...siitä ei ole minulle mitään iloa....
Ihan tavallisia fantasioita. Harvat toteuttavat, sillä ajatuksen tulee tietenkin miellyttää molempia.
Itse nyt olen ollut onnekas.
Yritä kertoa miehellesi millaiset fantasiat sinua kiehtovat - ehkä hän löytää niistä jotain yhteistä ja korvaajaa toinen mies fantasioille.
Eli kyseessä on kuitenkin eräs rankimmista, mutta suosituimmista fantasioista miehillä, joten kommentoikaa jotenkin joko uusin ajatuksin tai sitten aiempiin viitaten. Itse olisin mielettömän kiinnostunut muiden ajatuksista tähän aiheeseen liittyen...
Onneksi kuitenkin lopulta suostui. Jotain aivan ultrakiihottavaa siinä on. Eikä se muuten toimisi ollenkaan niin hyvin, jos ei löytyisi myös miehiä, joiden ykkösunelma on saada naida toisen omaa. Vaimokin on sitä mieltä, että iso osa toisen miehen viehätyksestä on juuri siinä kun toinenkin mies on ihan sekaisin kiimasta.
Se on kiihottavaa, olen itsekkin miettinnyt samaa että Vaimoni nussisi jotakin toista miestä.
Ollaan päästy toteuttamaan tuo fantasia muutaman kerran. On aika äärimmäisen kiihottavaa ja varsinkin ensimmäisen kerran jälkeen molemmat saivat yhdet parhaimmista orgasmeista ikinä. Lapsiperheenä vaan emme pääse kyseistä fantsua kovin usein toteuttamaan, mutta ehkä se on ihan hyvä niin. Ei ainakaan mene maku heti ja seuraavaa kertaa odottaa aina innolla.
Voisin kyllä panna vaimoasi ja sisään spermat..
Kiihottaa aivan helvetisti ajatus vieraasta miehestä nussimassa vaimoani.. Päivittäisessä arkielämässä tämä fiksaationi heijastuu esim. jos vaimoni käy mieslääkärillä (kerran vaimolla tutkittiin arkaa kylkeä, minkä vuoksi "joutui" esittelemään kiinteitä ja pyöreitä kannujaan lääkärille.. siihen ajatukseen lähti muutamat runkut jälkeenpäin..), mieshierojalla tai muutoin on enemmän tekemisissä miesten kanssa vaikkapa työssään. Sytyn ajatuksesta, että muut miehet katselevat naistani ja kiihottuvat näystä. Naiseni on kiltti naapurintyttö -tyyppinen, luontaisesti flirtti, mielestäni hieman vanhempiin miehiin vetoava (vaimo on 33v), ei mikään fitness likka, mutta kaunis ja hei..tissit on saatanan hyvät! ;)
Silloin harvoin kun vaimoni menee hierojalle, olen valitsemassa mielestäni pornoimmat stringit yms. hänelle päälle ja kannustan olemaan hieman flirtti ja tuhma tilaisuuden tullen.. Sitten toki toivon että hieroja olisi vaimoa miellyttävä ja että hieroja syttyisi vaimostani..
Töissä hänellä oli koulutusta, minkä oli mieskouluttaja vetänyt, tästäkin sessiosta sain kaivettua kiihottavaa näkökulmaa.. Muutoinkin yritän kannustaa vaimoani olemaan ylpeä muodoistaan ja tuomaan ulkoisia vahvuuksiaan esille.. Toki tässä vähän ketunhäntä kainalossa, että muilla miehille olisi katseltavaa.
Vaimoni ei ajatukseen muista miehistä juurikaan syty, mutta viimeaikoina on ollut ehdottomasti jo enemmän jutuissa mukana, mikä onkin saanut itseni taas ihan liekkeihin ja hulluun syyskiimaan.. Tämän takia tuntuu, että rakkauteni vaimoani kohtaan on kasvanut sekä se kuinka viitsin nähdä vaivaa hänen eteensä.. Kuullostaa(ko) oudolta!?!
Mutta jokatapauksessa, ei kai seksiä ja omia tuntemuksia saisi ottaa liian vakavasti vaan pyrkiä nauttimaan elämästä ja hyvästä fiiliksestä! Seuraavana olisi tavoite saada vietyä vaimo erotiikkamessuille pääkaupunkimme suuntaan ja viritellä siellä jotain tuhmaa ja kiihottavaa touhua.. 10+ reissu tulisi, jos saisi naisen puuhalavalle osallistumaan suihinoton sm-kisoihin! ;)
Itse en antaisi vaimoani toiselle naitavaksi, mutta minua kiihottaa näyttää hänestä kuvia esim. ottamassa aurinkoa yläosattomissa.
Olen ollut se "vieras" mies kerran. Ihan kivaa se oli. Vaatimuksena heillä oli iso, joten minun piti lähettää tarkasti määritelty kuva ensin. Mies kuvasi videon ja otti kuvia. Kuvat sain, en videota. Toista kertaa ei kuulunut, ehkä vaihtoivat joka kerralla eri miehen.
Mulla sama juttu, mutta menee vähän pidemmälle...
Mieheni kertoo, että nauttii vain kun minä nautin ja nauttii minun kauttani.. ok...
... mutta kun toivoo, että kävisin naisissa... hänestä on erittäin kiihottavaa ajatella että kaksi kaunista naista rakastelee... no häntä kiihottaa myös ajatus että kävisin toisen miehen kanssa... kerran jo kokeiltiin ja hän todella kiihottui tuosta käynnistäni... hänen haaveissaan on myös että olisi hän, toinen mies ja minä... toista naista ei kaipaa eikä halua itse olla yhdynnässä muiden kanssa...
Ongelma on se etten tiedä pystynkö olemaan toisen naisen kanssa... enkä hirveästi haluaisi käydä toisten miestenkään kanssa, vaikka se ei niin mahdottomalta tunnukaan...
Tuntuu vain että hänen kiihotuksensa on kiinni siitä että tekisin näitä ja huoleni on että jollen noita toiveita toteuta, jos miehelläni ei enää sitten seiso. Hän kyllä vannoo, ettei rakkaus ja seksi ole näistä kiinni, mutta silti pelko jäytää mielessä.
Olemme seurustelleet ½ vuotta ja alkoi puhua toiveistaan pari kuukautta sitten... nyt mietin mikä on tulevaisuus, meneekö tällaiset toiveet vain "pahemmiksi" ja hurjemmiksi ajan myötä.
Mies on Alfa-uros isolla A:lla ja todella poikkeuksellisessa & vaativassa tehtävässä, jossa adrenaliinitasot korkeat, joten lieneekö siksi seksikin niin extremeä...
Hauska silti lukea tätä ketjua, että muillakin on ollut jotain vastaavia kokemuksia...
Missä asut "vieras" ???
Ollaan vaimon kanssa juteltu asiasta jo kauan mutta täytyy olla kiva ja hyvä mies myös
että toimii. Ota yhteyttä.
Minulla on pieni kokemus tuosta. Kerran oltiin mökillä kolmisin niin. että mieheni kaveri oli mukana. Homma eteni levottomista vitseistä siihen, että otin miehen kaverilta suihin oman mieheni katsellessa. Nyt kun aikaa on mennyt useita vuosia, aika kultaa muistot. Olisi kait tosta voinut viritellä muutakin, ajatus siitä että olisin saanut kahtamiestä peräkkäin. lämmittää. Mutta suostuisiko mieheni toisen liukkaille, epäilempä =)
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitan nyt anonyyminä. Kyseessä asia, joka hieman askarruttaa ja haluaisin kuulla onko se normaalia ja kuinka yleistä...
Meillä on pari lasta ja parisuhteemme on kunnossa. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta. Nyt vuoden sisään seksielämässämme on tapahtunut muutoksia... siten, että mies on alkanut kuiskia korvaani ja juttelemaan minulle kuinka mahtavaa olisi jos hän näkisi minut toisen kanssa. Olen kysynyt, oikeastiko, ja hän sanoo, että toisaalta, mutta toisaalta haluaisi vain kuvitella. Häntä kiihottaa valtavasti ajatus minusta jonkun toisen miehen kanssa. Kieltämättä nämä jutut ovat kiihottaneet minuakin ja nämä jutut seksin aikana on saaneet välillä uutta potkuakin suhteeseen seksin saralla. Toisaalta minua kuitenkin on alkanut mietityttämään, että onko tämä normaalia... välillä rakastelu sujuu ilman näitä juttuja, mutta kyllä nämä jutut mies aloittaa ainakin joka kolmannella seksikerralla. Aina en niistä syty ja olen sanonutkin, että välillä olisi kiva vaan rakastella eikä jutella mitään ja mies on kyllä ymmärtänytkin,mutta melko monesti hän alkaa juttelemaan, että haluaisi kovasti miesten näkevän minut alasti, tai että joku muu mies nuolisi minua ja hän saisi katsella jne. Joskus se kiihottaa minuakin, joskus ajattelen vaan että hoh-hoijaa.... Olenko minä sitten jotenkin kummallinen? miten tässä pitäisi toimia? Onko muiden miehillä vastaavia juttuja? Sen sijaan mieheni ei katso pornoa, ei kuluta netissä seksisivuja, ainoastaan kuvioihin on tullut nämä "toisen miehen kanssa"-jutut ja se, että haluaisi muiden näkevän minut alasti!!! Toisaalta minua loukkaakin se, että haluaako hän asettaa minut ikäänkuin näyttelyesineeksi, muiden nähtäville?! kuinka normaalia tämä on. Vai saanko olla rauhassa ja uskoa, että tämä on pelkkää fantasiaa, kuten mieheni on sanonut.... tosin välillä on jäänyt arvelun varaan, että haluaisiko hän oikeastikkin että minut nähtäisiin alasti. Ts joskus oltiin yhteiskylpylässä saunassa (alasti tietenkin ja siellä muita miehiä ja naisia) ja tämän kerran jälkeen mieheni kävi tosi kuumana minuun... saiko hän siitä jotain sytykettä?
Vastatkaa olenko ihan turhaan miettinyt näitä, vai pitäisikö tässä jotenkin huolestua?
Minulla oli ja on edelleen aivan samat mielihalut.
Vaimoni on 38v.
16 vuotta sitten olin miehesi tavalla halukas naimaan vaimoani toisen/toisten miesten kanssa kimpassa. Kun sain vaimolta luvan (luvattuani ensin ettei tästä ikinä tule riitaa tai mustasukkaisuus kohtauksia eikä vaikuta meidän liittoomme) järjestää vaimolleni toisen miehen.
Järjestin parhaan ystäväni vaimolle toiseksi. Vaimo oli melko jännittynyt ja meinasi panikoida kun kaveri työntyi ensi kertaa vaimoni pilluun. Sain vaimoni rauhoittumaan suutelemalla häntä ja pitämällä häntä sylissäni kun kaveri nai takaapäin. Olimme varanneet koko viikonlopun seksiin kolmistaan.
Vaimo rauhoittui ja alkoi nauttimaan kun huomasi ettei siitä koitunut mitään pahaa ja hänellä on lupa nauttia täysin myös vieraan miehen naimisesta. Kaveri on nainut vaimoani nyt 16 vuotta ja jatkamme yhä.
Vaimon kanssa yhdessä päätetään ketä minä kysyn vaimoni toiseksi mieheksi ja milloin.
Olen 40v ja umpi hetero silti ei yhtään haittaa panna vaimoa toisten spermoihin eikä vaikka ollaan oltu yhtäaikaa vaimon pillussa muutaman kerran.
16 vuoden kokemus vaimon kimppapanosta. Olen nähnyt aika monta kimppa miestä vaimoani panemassa vuosien aikana.
Näin miehenä voin kertoa että itselläni on samanlaisia haaveita. Rakastan vaimoani todella paljon ihailen ja kunnioitan häntä suuresti joten mistään näytteille asettamisesta ei ole ainakaan minulla kysymys. Mitään emme ole toteuttaneet mutta minuakin kiihottaa ajatus siitä että katselisin kun toinen mies harrastaisi seksiä vaimoni kanssa ja voisin myös itse osallistua. Mitään emme kuitenkaan ole toteuttaneet enkä tiedä uskaltaisinko mennä asiassa loppuun asti.
Mutta ehdotan että kokeile kepillä että olisiko miehesi todellisuudessa valmis etenemään asian kanssa, toki sillä edellytyksellä että olet itse valmis kokeilemaan. Mutta muistakaa lopettaa jos homma ei tunnu molemmista hyvältä, voisihan se toimiakin jos suhde toimii ja luottamusta löytyy.
Mies 32