Mä olen miettiny kuinka me miehen kanssa pärjätään

Edes alun alkaen siis.

Onpas ikävää. Miten te päädyitte yhteen aikoinaan? Olitteko vain kaksi ihmistä jotka kummatkin kaipasivat perhettä?

olemme niin erilaisia ihmisiä kuin olla voi, ja mielenkiinnon aiheet ovat täysin erilaisia. Ei meillä kotitöiden lisäksi ole oikeastaan mitään juteltavaa keskenämme, ja keskinäinen kommunikointi rajoittuukin lähinnä hoidettavista asioista sopimiseen.



Mutta tästä on hyvä mennä eteenpäin - toivottavasti. Voihan sitä koettaa miettiä mitkä olisivat ehkä sellaisia molempia kiinnostavia asioita ja harrastuksia. Sitten kun aikaakin on, voisi vaikka koettaa löytää jonkin yhteisen, ihan uuden harrastuksen tai mielenkiinnon kohteen, niin vaikealta kuin se nyt tuntuukin.



Lähinnä matkustelusta tykkäämme molemmat, mutta jaksaako sitä koko aikaa pelkästään matkustellakaan siinä vaiheessakaan kun lapset ovat pois kotoa, ja arki se tulee vastaan siinäkin. Tai sitten asian voi ratkaista niin, että kummallakin on reilusti tilaa omiin mielenkiinnon kohteisiin ja harrastuksiin, ei kai sitä niin välttämättä tarvitse yhdessä nyhjätäkkään.

Nyt me ollaan oltu yhdessä 10v. ja tästä 6v. naimisissa,kaksi lasta..



Mies on turvallinen,tunnollinen, ihana isä lapsille,mutta musta tuntuu,et mun elämä nyt vähän menee ohi...Koska ei ole mitään tavoiteltavaa..Sekavasti kerrottu.



Miehelle olen vuosia puhunut hänen kommunikoimattomuudestaan, mutta ei se mihinkään ole muuttunut..

Vaikka nyt ei olisikaan (lasten ollessa pieniä) aikaa ja energiaa yhteisille harrastuksille ja menoille, ei se tarkoita, etteikö koskaan voisi olla.



Mutta hyvä, että mietit asiaa.