Lue keskustelun säännöt.
Onko muita vanhempia, jotka tuntevat onnistuneensa HYVIN vanhemmuudessa?
01.10.2009 |
Me miehen kaa ollaan. ei tietysti olla täydellisiä, lapsen kaikki vaatteet ei oo kalliita merkkivaatteita, eikä omaa kotiakaan vielä ole, vuokralla asutaan.
Kuitenki ollaan onnistuttu hirveän hyvin olemaan hyviä ja turvallisia vanhempia, pojalla on varmasti hyvä olla.Meillä ei esim. huudeta kotona, riidellään kyllä silloin tällöin mut sit poika näkee kyllä sovinnonkin.
Surullista lukea noita ketjuja missä asiat ei oo ollenkaan niin hyvin tai jopa aivan järkyttävän huonolla tolalla..
ei tässä topicissa nyt sinänsä mitään ideaa ole, ajattelin vain et eikö välillä vois kirjoitella positiivisiakin kokemuksia, jopa itsestään.
Kommentit (42)
ei voi vastata kuin lapset siinä 25-vuotiaina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on osoitus hyvästä vanhemmuudesta, niin...
"pieni lapsi, pienet murheet - iso lapsi, isot murheet" voi lopulta olla.
Teillä on alle kouluikäinen? Joka tapauksessa, onnea jatkoon :)
Vasta kun on eletty kaikki uhma- ja murrosiät ja nähty, mitä lapsista tulee ja millaisia vanhempia heistä edelleen tulee, voi kiitellä itseään hyvästä vanhemmuudesta.
kiittelen itteäni siitä että olen hyvä vanhempi:)) En täydellinen kuten ei mieskään mutta molemmat panostetaan täysillä siihen että meiän lapsilla on hyvä alku elämälle. Turvallinen koti ja lämmin ilmapiiri. Aina aikuinen johon voi turvata. Toki meilläkin riidellään mutta myöskin sovitaan. Aina ei olla oltu näin yhteen hiileen mihin lapset on meidät hitsannu. Harva se päivä ajattelen kuinka hyvin meillä on asiat ja kun tahtoa löytyy varmasti saadaan lapset turvallisesti aikuisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
päivä parantaa tapojani. Uskon että lapset antavat monenmoista anteeksi, kunhan heitä rakastetaan ja he tietävät sen.
Luulen että ap.n kaltaiset vanhemmat ovat todellisuuudessa sieltä huonoimmasta päästä. Kun ei ole tarvetta kehittää itseään ja vanhemmuuttaan jämähtää tähän omaan mukahyvyyteensä, joka voikin sitten loppupelissä olla järkyttävän väärä tapa toimia.
Meilläkään ei riidellä. Lapsi on tasapainoinen koululainen. Olen läsnä niin fyysisesti kuin henkisestikin todella paljon. Lapsi pystyy juttelemaan kotona kaikesta. On iloinen ja tyytyväinen tyttö. Olen panostanut vanhemmuuteen, ja se on kannattanut. Enkä "oikeasti" ole huono äiti, joka ei halua kehittyä....Onko joidenkin ihan mahdotonta lukea tällaista ketjua, kun pitää tuollaista keksiä? Minusta on sääli, jos lapsilla on vanhempia, jotka eivät ole tyytyväisiä vanhemmuuteensa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja hyvä vanhemmuus ja tasapainoinen perhe ovat eri asioita.
Vanhemmuus voi todellakin olla onnistunutta, eli kohtaavaa ja elävää, ja perhe-elämä virkeätä, tasapainoista ja lasta tukevaa.
Kuitenkin lapsen elämä voi aikuisuudessa mennä sivuraiteelle. Synnynnäinen ahdistuva ja arka temperamenttityyppi on suuri riski syrjäytymiskehitykselle...
"pieni lapsi, pienet murheet - iso lapsi, isot murheet" voi lopulta olla.
Teillä on alle kouluikäinen? Joka tapauksessa, onnea jatkoon :)
ei voi vastata kuin lapset siinä 25-vuotiaina.
kiitokset olen saanut siita etta olen tehnyt tyoni hyvin, lammittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en voi sanoo samaa itestäni. Olen läpsäissyt lastani pari kertaa ja siitä on kamala olo :( muuten olemme esimerkkivanhempia molemmat ja meillä on oikein lämmin ja hyvä koti.
en voi sanoo samaa itestäni. Olen läpsäissyt lastani pari kertaa ja siitä on kamala olo :( muuten olemme esimerkkivanhempia molemmat ja meillä on oikein lämmin ja hyvä koti.
Tuo kiitoksia antanut taysikasvuinen ei muista etta on saanut luunappia ja ihan aiheesta kun ei muu tehonnut. Otti opikseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
merkkivaatteita????
No ette te sitten oo!
Kuopukselle tunnen olevani helpostikin hyvä vanhempi.
Sen sijaan isomman lapsen kanssa joudun henkisesti taistoon jatkuvasti. Ei sillä etteikö samassa kodissa olisi ihan yhtä auvoisaa ja rauhallista - meillä ei riidellä, lapsista huolehditaan ja heidän kanssaan ollaan - mutta kiitos esikoisen isän esikoinen on kokenut eron ja se on sellainen trauma, jota koen, että saan ja joudun käsittelemään tavalla tai toisella koko lopun elämääni poikani kautta. Parhaani yritän, mutta tuollaiseen trauman käsittelyyn ei vain ole sitä yhtä mallia, jota osaisin toteuttaa. Toivon, että nykyinen tilanne kuitenkin mahdollistaa tasapainoisen henkisen kasvun ja aika auttaa paikkaamaan niitä haavoja, joita hälle on joskus tullut. Jos jotain olisin lapsilleni toivonut, niin vähemmän traumatisoivia kokemuksia lapsuudessa, mutta eipä sitä aina minulta kysytä, että sairastuuko joku tai eroaako joku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kolme lasta ja vanhin vasta 8-v. Ei vielä voi tietää olemmeko onnistuneet vaiko ei. Sanoisin myös että vasta kun lapset on aikuisia voi tietää jotain. Minulle tärkein kriteeri olisi myös, että tulemmeko sitten enää toimeen kun lapsemme ovat aikuisia? Millaiset välit meillä on. Jos on etäiset välit, emme ole onnistuneet kovin hyvin!
vanhempana onnistumiseensa. NImittäin hyvään vanhemmuuteen kuuluu terve syyllisyys joka pitää hyvän vanhemman hyvänä :)
Olen minäkin sitä mieltä että meidän lapsilla on hyvä ja turvallinen lapsuus, ainakin näillä pienemmillä mutta isompien kohdalla tunnen aikamoista riittämättömyyttä...
Lasten takia jäin kotiin moneksi vuodeksi, koska katsoin että se on lapsille parasta meidän perhetilanteessa. Olen keskustellut ja touhunnut heidän kanssaanviennyt harrastuksiin ja vaatinutkin asioita esim kotitöiden tekemistä yms. Perheemme on tasapainoinen ja rauhallinen, jossa kyllä riidellään, mutta sovitaan myös. Tunteet siis näkyvät sekä positiivisessaa, että negatiivisessa mielessä.
Sitten lapset tulivat murrosikään...
Sanoisinpa tähän hieman kyynisesti, että arvioipa vanhemmuuttasi vasta, kun olet sen loppuun asti suorittanut eli eläkeläisenä.
sillä pelkoni osaamattomuudesta jne osoittautuivat aika vääriksi. Esikoisen koliikin jälkeen asiat ovat menneet jouhevammin kuin luulin.
Vuosikausia kotona oleminen ei tosin ole minun mittani äitiydelle.
kun vanhemmuutta on takana vasta reilu kaksi vuotta. Tähän kysymykseen voisi vastata paremmin 20 vuoden päästä.
Mutta pyritään siihen, että lapsella ei ole puutetta mistään välttämättömästä ja että tunteensa saa näyttää avoimesti. Ja kasvaahan sitä itsekin koko ajan lapsen mukana. Toivon, että maalaisjärjellä ja avoimella ja lämpimällä kodin ilmpapiirillä lapsemme kasvaisivat niin, että voin sanoa onnistuneeni vanhempana.
Mun mielestä vanhemmuutta ei tosiaankaan mitata merkkivaatteilla tai leluröykkiöillä. Jos niitä pitää mittarina, niin vanhemmuus voi olla vielä hiukan hakusessa.
taviksen lapsista 2 on jo koulutettuja ja vakitöissä, on asuntoa ja kohtuullinen elämäntaso. Kolmas on puolestaan perheen älykkö, kirjoitti 9 ka papereilla ylioppilaaksi keväällä ja pyrkii ensikeväänä jatko-opiskelemaan. Nuorimmaisesta tulee varmaan yhtä ihana kuin muistakin, ainakin nyt 7v on mainio villikko.
Ei meilläkään ole ollut tarjota kalliita harrastuksia (1 per lapsi, futista tai sählyä), merkkivaatteita eikä moneen vuoteen matkojakaan kun on rakennettu taloa. Uusperhekin ollaan joten voisi olla haasteellista yhdessäeloa, mutta ollaan hyvin perhekeskeisiä ja vietetään paljon aikaa yhdessä. Isot lapset kumppaneineen tulee mm lähes joka vl syömään kotiin. Joskus reissataankin porukalla. Eli tärkeintä meille on se että viihdytään yhdessä!
Vaikka ei pitäisikään aina vertailla muihin, niin kyllä olemme onnistuneet luomaan rauhallisen, turvallisen ja völittävän ilmapiirin kotiimme kun vertaan tuttava perheisiimme. Urakaan ei ole tärkein vaan lapset ovat etusijalla.