Me ollaan miehen kanssa täysin kykenemättömiä vanhemmiksi, miten edetään?

kysy neuvolasta miten sinne pääsisi.

- siis lapsen vai aikuisten taholta??!!

ja sitten kun uhmaikäinen ei tottele, raivotaan myös lapselle. Kaikki raivoavat lopulta kaikille.

komensin karjumalla uhmaikäistä, joka ei tietenkään uskonut ja sitten minä kilahdin ja raivoamalla annoin lapselle periksi.

Eli soita paikkakuntasi perheneuvolaan tai seurakunnan perheasiankeskukseen. kerro tilanne ja pyydä päästä kriisiajalle.

ja myös jonkinlaista katkoa tarvitsette tuohon. Sopikaa että kumpikin saa illan vapaata viikossa että pääsee johonkin harrastukseen. Voisiko lapsi päästä säännöllisesti vaikka mummolaan, esim. vuoroviikoin yöksi kumpaankin mummolaan?

ajatusta kehiin!! Te olette vanhempia, ette lapsia. uhmaikäinen raivostuu helposti, mitä sitten? kuka jaksaa ottaa pulttia siitä koko aikaa? antaa pienen raivota.



Meillä suhtaudutaa aikas lailla huumorilla uhmaikäisen raivareihin..ei naureta päin naamaa, mut saatetaan keskenämme hekottaa kun pieni huutaa kaikkee huvittavaa raivopäissään :D



Se ainakin opetelkaa, ettette toisillenne tiuski. on siinä lapsellakin mukavat oltavat..varmasti ahdistaa ja kiukuttaa vielä enemmän.



miten olis aika perhe-neuvolasta?

älä kuitenkaan nyt aivan masennu, kivaa että oot huomannu tilanteen ja haluat siihen muutosta :)

lastensuojelusta saa myös apua. Itse käännyin heidän puoleen kun tarvitsin apua, ja sitä sain. Nyt asiakkuus on loppu mutta en epäröis hetkeäkään soittaa sinne jos vielä tulisi tarve :)

hakee huomiotani negatiivisella käytöksellä ja tekemällä tismalleen päinvastoin kun pyydetään. Jatkuva syyllisyys päällä kun ei ehdi lasta tarpeeksi huomioida eikä ehdi kotona mitään tekemään. Kauhea siivo asunnossa, kun en jaksa pakottaa lasta keräämään leluja, annan periksi ja sitten raivoan itsekseni kun kompastun leluihin. Kirpparilla annan aina periksi ja ostan lapselle leluja, vaikka entisiä on satoja. Olen aivan kyvytön vanhempana eikä mies ole yhtään kummempi kun se laittaa lasta ruotuun vielä vähemmän kuin minä.

Perhetyöntekijä tms voi käydä kotona katsomassa millaista arki on ja voitte käydä läpi vaikeita tilanteita ja miten niistä voisi suoriutua paremmin. Toisille rajat, vanhemmuus ja sellaiset jutut ovat helpompia ja itsestäänselviä. Toisille eri syistä johtuen ne ovat vaikeampia. Ei ole häpeä hakea apua siihen. Nyt vaan soitat rohkeesti neuvolaan, ja pyydät apua.

Luulin, että tuo teidän tilanne on ihan normaali tilanne...

Tommostahan se meilläkin oli, kun esikoinen ja kakkonen olivat pieniä. Nyt, kun seuraavat ovat samassa, rasittavassa iässä, osataan ja erityisesti JAKSETAAN suhtautua asioihin rauhallisemmin. Se on vaan aika aikaansa kutakin. Lapsi kasvaa ja elämä helpottuu.



Normaali olet, ap. Ja hyvä äiti, kun tunnustat itsellesi ja meille, että et jaksakkaan! Ei kukaan jaksa tuota rasittavaa pikkulapsi aikaa. Mutta pakko se on vaan läpi viedä.

Varmasti sinäkin kuitenkin välillä kuitenkin saat hyviäkin hetkiä lapsen kanssa, eikö? Pidät sylissä ja teillä on hetki kivaa? Lapsi nukahtaa viereesi tai syliisi? Ja nauttii siitä, että äiti on siinä.



Kyllä se siitä, voimia sinulle! Pian alkaa helpottaan, usko vain.

Kuinka voit väittää, että tuollainen on normaalia? Kyllä tuo kovasti hädältä kuulostaa, ja jos teillä on ollut tuollaista, niin on se sitten varmaan lapsillannekin kun tulevat vanhemmiksi...ja he pitävät sitä normaalina:((

Ei mitenkään voi olla normaalia, jos menee tunteella mukaan uhmaiköisen kiukkuun, uhmaan ja hätään...kyllä ovat silloin vanhemman omat rajat ja aikuisuus hukassa...

Ainakin jää tuo objektikonstanssin pysyvyys vakiintumatta, jos nyt jotain tollasta "asiaa" haluat pelkän mutun taakse..

Luulin, että tuo teidän tilanne on ihan normaali tilanne...

Tommostahan se meilläkin oli, kun esikoinen ja kakkonen olivat pieniä. Nyt, kun seuraavat ovat samassa, rasittavassa iässä, osataan ja erityisesti JAKSETAAN suhtautua asioihin rauhallisemmin. Se on vaan aika aikaansa kutakin. Lapsi kasvaa ja elämä helpottuu.

Normaali olet, ap. Ja hyvä äiti, kun tunnustat itsellesi ja meille, että et jaksakkaan! Ei kukaan jaksa tuota rasittavaa pikkulapsi aikaa. Mutta pakko se on vaan läpi viedä.

Varmasti sinäkin kuitenkin välillä kuitenkin saat hyviäkin hetkiä lapsen kanssa, eikö? Pidät sylissä ja teillä on hetki kivaa? Lapsi nukahtaa viereesi tai syliisi? Ja nauttii siitä, että äiti on siinä.

Kyllä se siitä, voimia sinulle! Pian alkaa helpottaan, usko vain.

Lapsiakin on eriluonteisia ja jos kohdalle sattuu oikea jääräpää niin kyllä siinä on vaikeaa olla itsellä aina vaan cool vanhempi..



Itsellä esikoinen on ns.helppo lapsi eli ei ole juuri uhmaa ollut tähän mennessä. On kylläkin touhukas ja menevä kuusivuotias.

Kuopus on kohta nelivuotias ja ihan eri kaliiperia. Oikea jääräpää räjähtelevä pakkaus. Kyllä siinä tekee todellakin vaikeuksia yrittää pysyä rauhallisena toisen huutaessa ja raivotessa ja isosiskoa kiusatessa..

aikuinen raivoa pienlle lapselle joka päivä ei tilanne ole todellakaan normaali ja etenkään, jo se pinna palaa omaan lapseen vielä monta kertaa päivässä.



Vanhemman voimavarat ovat selkeästi puutteelliset ja väsymys päällä. Näin oli itsellänikin, kun olin lasten kanssa yksin kotona ja mies teki reissutöitä. Seinät meinasivat kaatua päälle ja päivät täyttyivät välillä liiasta ohjemasta, jota lasten kanssa oli/ suoritin.



Itse aloin poisopettelemaan tiuskimisesta lapselle ja niinkin yksinkertainen asia, kuin se, että saa edes pari kertaa viikossa lähteä tunniksi yksin kävelylenkille auttaa stressinsietokyvyssä.

aikuinen raivoa pienlle lapselle joka päivä ei tilanne ole todellakaan normaali ja etenkään, jo se pinna palaa omaan lapseen vielä monta kertaa päivässä. Vanhemman voimavarat ovat selkeästi puutteelliset ja väsymys päällä. Näin oli itsellänikin, kun olin lasten kanssa yksin kotona ja mies teki reissutöitä. Seinät meinasivat kaatua päälle ja päivät täyttyivät välillä liiasta ohjemasta, jota lasten kanssa oli/ suoritin. Itse aloin poisopettelemaan tiuskimisesta lapselle ja niinkin yksinkertainen asia, kuin se, että saa edes pari kertaa viikossa lähteä tunniksi yksin kävelylenkille auttaa stressinsietokyvyssä.

Kuin itse olisin kirjoittanut :-)

Mutta AP:lle: ymmärrettävää, että välillä tiuskii lapselle, mutta koko ajan karjuminen kyllä viestittää sun voimien loppumisesta tai muista esim. parisuhdeongelmista. Uhmis tietenkin kokeilee rajoja ja huutaa, mut miten luulet sen huudon loppuvan jos sun antamasi malli on huuto???

Normaali olet, ap. Ja hyvä äiti, kun tunnustat itsellesi ja meille, että et jaksakkaan! Ei kukaan jaksa tuota rasittavaa pikkulapsi aikaa. Mutta pakko se on vaan läpi viedä.

Varmasti sinäkin kuitenkin välillä kuitenkin saat hyviäkin hetkiä lapsen kanssa, eikö? Pidät sylissä ja teillä on hetki kivaa? Lapsi nukahtaa viereesi tai syliisi? Ja nauttii siitä, että äiti on siinä.

Kummallinen käsitys normaalista perhe-elämästä!! Huh huh!

ei ole todellakaan normaalia arkea jokapäiväinen huuto. Mun vanhemmat aina huusi toisilleen ja usein myös meille lapsille. Omassa perheessäni olenkin tietoisesti pyrkinyt välttämään huutamista, en ole koskaan huutanut miehelleni. Riidellä voi muutenkin kuin huutamalla.



Itsellänikin on uhmis kotona ja totta kai pinna palaa, melkeinpä päivittäin. Ääntä voi korottaa ja tiukka pitää ollakin, mutta raivota ei saa.



Hae ihmeessä apua perheneuvolasta tai kirkon perhetyöntekijältä. Tsemppiä! Kyllä se arki paranee kun jaksaa vaan tehdä töitä. Ja erittäin hyvä idea on se, että sekä äiti että isä saisivat viikossa edes yhden vapaa illan itselleen.