Lue keskustelun säännöt.
3v tyttö menetti siskonsa, nyt ei juuri syö eikä puhu, huolestuttaa
01.10.2009 |
Tyttäremme 3v menetti vuotta vanhemman isosiskonsa vajaa 6kk sitten. Ennen niin puheliaasta tytöstä tuli todella hiljainen, vastaa kysymyksiin pääasiassa nyökkäämällä tai päätä pyörittämällä. Lisäksi mikään ruoka ei tunnu kelpaavan, syö pari kolme lusikallista maksimissaan ja sitten ei mene enempää eikä olla pakotettukaan.
Neuvolassa oltiin huolissaan painosta (alhainen pituuteen nähden), mutta sanoivat, että vielä ei ole syytä huoleen ja syömättömyys johtuu varmaankin siskon menetyksestä.
Miten voisi olla parhaiten lapsen tukena? Minä olen vielä ainakin toistaiseksi poissa töistä, jäin kotiin vanhemman lapsemme sairastuttua. Onneks ainakin toistaiseksi on varaa elää vain miehen tuloilla.
Kommentit (12)
Kääntyisin sinuna ulkopuolisen avun puoleen. Alan ammattilaiset löytävät keinot,jotta tyttäresi löytää oikean reitin huonon olon purkaukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan sinunkin jaksamisesi takia. Saat käsitellä omaa menetystäsi rauhassa, eikä tuntea niin suurta stressiä lapsen mielenkoukeroista. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
Että nämä jutut aina pysäyttää, muistaa olla taas onnellinen edes yhden illan noista omista "hirviöistä".
Otan osaa, en voi kuvitellakaan mitä joudutte käymään läpi. Voimia ja tsemppiä tulevaan!
Me menetimme toisen kaksostyttömme tapaturmaisesti, kun tytöt olivat n. 4v. Samassa onnettomuudessa menehtyi myös anoppini. Tytöt olivat kuin paita ja peppu, olleet koko pienen ikänsä.
Ennen niin puheliaasta tytöstä tuli hiljainen, joka vastasi nyökkäämällä tai yhdellä-kahdella sanalla.
Meidän tyttö alkoi työstämään suruaan piirtämällä ja siinä samalla sitten jutusteltiin, miltä tytöstä tuntui jne. Ja vuoden päästä tyttö alkoi taas puhumaan ja nauramaan. Meillä tyttö kyllä söi ihan normaalisti.
2v pikkusisko puolestaan lopetti lähes kokonaan syömisen, söi ehkä kaksi haukkua leivästä, kaksi lusikallista sitä ja yhden tuota jne. Muutaman kuukauden päästä ruoka alkoi taas maittamaan.
Mieheni kuoli nyt 8v sitten ja lapset reagoivat kaikki omalla tavallaan, pienimmät syömättömyydellä ja puhumattomuudella. Samoin itselläkin oli todella raskasta ja ulkopuolinen apu lasten surun käsittelyssä oli todella tarpeen ja auttoi paljon.
otan osaa menetykseenne. Toivon enkeleitä perheellenne ja paljon voimia vaikeiden aikojen keskellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on vaikea ottaa asia lapsen kanssa suoraan puheeksi, voisitte lukea jonkun lapsille tarkoitetun, kuolemasta kertovan kirjan. Se voi auttaa käsittelemään tunteita ja avata lukkoja.
lapsen menettämisestä? Minusta kun tuntuu usein, että en voisi elää jos lapsilleni sattuisi jotakin. Tai tietysti jos vain yksi kuolisi, niin pakkohan se olisi jaksaa vaan... mutta en ikinä toipuisi ennalleni, olen siitä aivan varma.
Jotakin piirustusterapiaa minäkin ap:n lapselle suosittelisin. Varmasti psykologeilla on keinonsa. Surua pitää työstää, niin kauan kuin suinkin tarvis.
Voimia teille kaikille lapsensa menettäneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jokin konkreettinen asia voisi auttaa. Viette itsetehdyn enkelin haudalle, piirrätte, keräätte niitä leluja ja luette kirjoja, joista tyttö piti, lähetätte tytölle taivaaseen ilmapallon, saippuakuplia kuin rukouksia, katsotte valokuvia, teet yhdessä kaikkea mukavaa, sylittelette jne... ja käytte ammattiauttajalla.
Olin aika samaa tulossa ehdottamaan kun nro 10 oli jo kirjoittanut.
Ehkä jokin konkreettinen asia voisi auttaa. Viette itsetehdyn enkelin haudalle, piirrätte, keräätte niitä leluja ja luette kirjoja, joista tyttö piti, lähetätte tytölle taivaaseen ilmapallon, saippuakuplia kuin rukouksia, katsotte valokuvia, teet yhdessä kaikkea mukavaa, sylittelette jne... ja käytte ammattiauttajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voimia ja osaanottoni!
jumalan siunausta!
Ammattiapu vois tosiaan olla tarpeen, ei olla miehen kanssakaan vielä täysin toivuttu, tytön takia kuitenkin ollut pakko jaksaa.
Sille joka kyseli, miten olemme itse selvinneet, niin emme ole täysin selvinneet eikä varmasti koskaan selviäkään, mutta oletan, että ajan kanssa oppii elämään tapahtuneen kanssa. Ikävä tuskin katoaa. Lisäksi koimme muutama viikko sitten toisen yllätyksen (positiivisen kylläkin), sillä minä tein positiivisen raskaustestin. Molemmat tytöt saivat alkunsa hoidoilla eikä meidän pitänyt olla mahdollista saada vauvaa luomusti.
Kympillä oli ihania ehdotuksia osa noista oli itselläkin mielessä, kiitos.
ap
on asia joka vaatii aikaa. lapsi ei osaa vielä käsitellä asiaa niinkuin aikuinen, ja aikuisellekkin läheisen, varsinkin oman perheenjäsenen kuolema on erittäin raskasta, melkein ylitsepääsemätöntä. useasti lapset reagoivat puhumattomuudella ja pahalla ololla, jota eivät itse täysin ymmärrä.
itse varmaan yrittäisin hienovaraisesti lapsen kanssa käsitellä asiaa kun itse siihen pystyisin niin, etten säikäytä lasta enempää mutta näytän silti omat tunteeni.
jaksamisia teille, hali.