HABBO-virtuaalihotelli lapsille. Järkytyin kun tutustuin siihen! Onko teidän lapsilla hahmot sinne?
Lapseni täytti juuri 10v (poika) ja kavereiltaan on kuullut jo kauan Habbo-hotellista. Kirjauduimme sinne eilen yhdessä ja olin ihan järkyttynyt. Lapseni jutteli siellä jotain jonkun kaverinsa (tyttö) kanssa kun joku hahmo tuli siihen huutelemaan että anna sille pimppaa. Poikani siinä ajatteli ääneen että mitäköhän toi tarkoittaa, mutta ei alkanut sitä minulta kyselemään. Tänään olen miettinyt että Habbo saa nyt jäädä. Pojalle se on vain kova paikka kun kaikki kaverit on siellä (ne tosiaan oli siellä melkein kaikki) ja kuulemma koulussa usein juttelevat mitä vaikka viikonloppuna siellä on tapahtunut tai mitä ovat jutelleet. Luokan tytöille paikka on selvästi "kotileikki"-paikka, jossa he leikkivät vaikka juhliin lähtöä ja vaihtavat vaatteita ja menevät sitten johonkin tiettyyn paikkaan ja juttelevat niin kuin roolileikeissä yleensä. Poikanikin nakitettiin heti yhden tytön mieheksi ja pojan piti koko ajan seurata vaimoaan juhlissa jne. Ihan viatonta, mutta sitten kun siellä on niitä vanhempia jotka ei enää hihittele kysymyksille että onko sulla tukka vai hiukset vaan puhuvat asioista jo toisilla nimillä. Jokin suodatin Habbossakin oli mutta eipä se sitä pimppaa sanaa sensuroinut.
Lisäksi huolestutti kielenkäyttö, lähinnä se kuinka tylyjä siellä oltiin. Jos istahti johonkin tuoliin lähelle toista saattoi tulla heti teksti että mitä sä juntti siihen tulit, lähe vetään.. Poikani selvästi hämmentyi, mutta kai hän ajatteli että se on ihan normaalia kielenkäyttöä. Mutta eihän ihmisille noin puhuta!
Joku tietty ihmettelee miten mun maailmaa moinen voi järkyttää ja joku muistuttaa että se on suunnattu yli 13-vuotiaille. Mun mielestä sen pitäis olla K18 jo sillä perusteella että se vaikuttaa lapseen ja hänen käyttäytymismalliinsa.
Olisin kiinnostunut teidän muiden ajatuksista aiheesta.
Kommentit (73)
11v ei vielä ole kovinkaan innostunut.
Meillä kaikki ostaminen siellä on kiellettyä - eikä ole laskuja tullut. Kaikki tunnukset on myös kerrottava äidille - ja kenellekään muulle niitä ei saa kertoa. Osa on kyllä kavereiden tiedoissa, mutta en toistaiseksi katso sitä uhkaksi.
musta habbo on hyvä paikka ja mun hahmo on rikas sun viesti on tyhmä moi kukkalis paska
kyllä olen samaa mieltä kanssasi mutta,8v tyttöni teki sinne kavereidensa kanssa hahmon sinne ja sanoin että -Ei mitään tyhmyyksiä kirjoitella. ja tyttöni osasi olla siellä oikein kun kerran vaan sanoin. Kyllä minun mielestäni 8 vuotiaasta ylöspäin saa tehdä hahmonsa (jos tuntee vaarat ja nettimaailman ties mitäkin pedofiilejä sielläkin pyörii yrittää saada hahmon käsikseen, jotta saavat hahmon tietoja.
ihanko oikeasti luulet, että 8v (tai edes 9v tai 10v) kykenee todellisuudessa erottamaan nettimaailman vaarat?
Lapseni täytti juuri 10v (poika) ja kavereiltaan on kuullut jo kauan Habbo-hotellista. Kirjauduimme sinne eilen yhdessä ja olin ihan järkyttynyt. Lapseni jutteli siellä jotain jonkun kaverinsa (tyttö) kanssa kun joku hahmo tuli siihen huutelemaan että anna sille pimppaa. Poikani siinä ajatteli ääneen että mitäköhän toi tarkoittaa, mutta ei alkanut sitä minulta kyselemään. Tänään olen miettinyt että Habbo saa nyt jäädä. Pojalle se on vain kova paikka kun kaikki kaverit on siellä (ne tosiaan oli siellä melkein kaikki) ja kuulemma koulussa usein juttelevat mitä vaikka viikonloppuna siellä on tapahtunut tai mitä ovat jutelleet. Luokan tytöille paikka on selvästi "kotileikki"-paikka, jossa he leikkivät vaikka juhliin lähtöä ja vaihtavat vaatteita ja menevät sitten johonkin tiettyyn paikkaan ja juttelevat niin kuin roolileikeissä yleensä. Poikanikin nakitettiin heti yhden tytön mieheksi ja pojan piti koko ajan seurata vaimoaan juhlissa jne. Ihan viatonta, mutta sitten kun siellä on niitä vanhempia jotka ei enää hihittele kysymyksille että onko sulla tukka vai hiukset vaan puhuvat asioista jo toisilla nimillä. Jokin suodatin Habbossakin oli mutta eipä se sitä pimppaa sanaa sensuroinut.
Lisäksi huolestutti kielenkäyttö, lähinnä se kuinka tylyjä siellä oltiin. Jos istahti johonkin tuoliin lähelle toista saattoi tulla heti teksti että mitä sä juntti siihen tulit, lähe vetään.. Poikani selvästi hämmentyi, mutta kai hän ajatteli että se on ihan normaalia kielenkäyttöä. Mutta eihän ihmisille noin puhuta!
Joku tietty ihmettelee miten mun maailmaa moinen voi järkyttää ja joku muistuttaa että se on suunnattu yli 13-vuotiaille. Mun mielestä sen pitäis olla K18 jo sillä perusteella että se vaikuttaa lapseen ja hänen käyttäytymismalliinsa.
Olisin kiinnostunut teidän muiden ajatuksista aiheesta.
XD habbo on HIMO! kävin just äsken siel ja yks hassu poika jankkas "moi lihava" HABBO RULES! et tiedoks...
Onneksi heillä ei ole haluakaan sellaiseen.
ei se anna kirjoittaa pimppa, seksi, porno, kulli, kyrpä, vittu...
Ihan vaan tiedoksi: niistä suljetaan sen hahmon tunnarit.
ei se anna kirjoittaa pimppa, seksi, porno, kulli, kyrpä, vittu...
Ihan vaan tiedoksi: niistä suljetaan sen hahmon tunnarit.
esim V!TTU menee ihan hienosti siellä läpi. ei ne ole ne pelkät kirosanat, vaan koko se yleinen ilmapiiri, huijatuksi tuleminen jne. Antakaa lastenne olla lapsia ja opettakaa niitä leikkimään vaikkapa purkkista.
muutaman kerran kysytty pääsyä sinne, mutta en todellakaan anna lupaa!! Oon kuullu siitä niin paljon ihan järkyttäviä juttuja, että omat lapseni eivät tule lupaa siihen saamaan.
Täältä näet mikä on habbo hotel
Täältä näet mikä on habbo hotel
Itse olen nyt parikymppinen ja tutustunut 10 vuotta sitten juurikin Habbossa ihmisiin, jotka edelleen ovat hyviä ystäviäni. En tiedä nykymenosta, mutta minulla on vain hyviä muistoja. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä että olen saanut olla tietokoneella ja Internetissä paljon. Mielettömiä ystäviä, paljon kielitaitoa.
Ihmisen täytyy nykyään ymmärtää tietokoneita, nettiä ja maailmanmenoa. Minusta ja sisaruksistani on ihan käsittämätöntä kun opiskelu- ja työkaverit eivät osaa esimerkiksi käyttää Googlea tai halua opetella käyttämään uusia järjestelmiä ja tekniikoita.
Inhottavia ihmisiä on kaikkialla, myös Habbossa. Ikärajoja tulee kunnioittaa, mutta älkää kieltäkö lapsiltanne mahdollisuutta uusiin ystäviin, uusiin taitoihin, uusiin maailmoihin.
Kun joku varastaa ne kahden euron huonekalut lapseltanne... kyllä se lapsi kerrasta oppii. Aika pieni hinta siitä, että ymmärtää sen tosi asian, ettei netissä voi luottaa kaikkeen.
Voisi kuvitella, että olen tosi nuori nyt kun tämän sanon. Mutta itsekin nuorena kävin Habbo -hotellissa. Onhan tästä jo monen monta vuotta aikaa, mutta eiköhän sieltä edelleen samaa löydy.
Itse en kokemusteni perusteella antaisi kovin nuoren lapseni siellä olla. Siellä liikkuu paljon paljon vanhempiakin ihmisiä, eikä kaikilla ole aikeet hyvät. Jossain muistaakseni olikin juttua, että Habbo-hotellissa liikkuu myös sellaisia, joilla on pahat aikeet. Silloin kun kävin, muotia oli seurustella jonkun kanssa.
Olin aluksi siellä lapseni kanssa ja puhuttiin miten reagoida huuteluihin. Ei siellä mitään hirveän kamalaa ollut. Homoksi haukkumista, mutta sitä kuulee koulumatkoillakin. Ajattelin, että parempi opettaa lapsi pahaan maailmaan ennen kuin sinne sujahtaa ilman äitiä. You tubessa olin melkein myöhässä. Lapset oli tehnyt parkourvideoita itsestään. Siinä he kertoivat kaikki tiedot itsestää yms. Onneksi näyttivät minulle ennen kuin laittoivat sen nettiin. Siinä sitten hätähousussa valistin netin vaaroista. Asiat pääsevät aina yllättämään ja tuntuu, että lapseni ovat minua aina askeleen edellä.
10 vuotiaan pojan äiti: Habbo ei todellakaan ole tuota, mitä sinä siitä väität. Tunnen aikuiset ja ne kokoajan ovat huolissaan, jos jossain puhutaan seksistä, pillusta tai muista seksuaalisista asioista. 10 vuotias poika tietää jo varmaan, että ne sanat jotka liittyvät rumaan kielenkäyttöön ovat yleisiä maailmassa. Nykyaikaan lähestulkoon joka paikassa puhutaan rumalla kielellä, eikä vanhemmat saa tietää sitä. SItä se nykyajan netinkäyttö nuorilla on.
Itse kävin lapsena 11 vuotta sitten. Nyt jos menisin sitään en varmaan tajuaisi mistään mitään kun on muuttunut niin paljon.
Tärkeintä on opettaa lapselle mitä netistä voi tulla vastaan ja miten reagoida seksuaaliseen puhumiseen ja viesteihin. Opetelkaa vaikka yhdessä tekemään lapsipornoilmoitus poliisille ja tallentamaan laittomilta kuulostavia keskusteluja. Ja muutenkin olisi hyvä käydä läpi mitä lapsille ja nuorille voi käydä jos avtaa web-kamera kuvaa tai videota tai menee tapaamaan tuntematonta nettituttavaa.
Jos joku laittaa salasanan kohdalle tähdet, niin muut lapset luulevat, että niin todella käy: salasana muutttuu tähdiksi. Eli teet väärin
Ja piti ainakin ennen osata kiroilukoodi jos halusi että kirosanat näkyy eikä mikään höpö
Mun lapsuudessa ja nuoruudessa(oon vm. -81) vietettiin kavereiden kanssa lähes kaikki aika ihan fyysisesti yhdessä, leikittiin ja harrastettiin. Nowadays yhä useampi lapsi/nuori hoitaa saman asian virtuaalisesti... Tuntuu et nykytekniikka on jo liian pitkälle kehittynyttä, moni hyvä ja korvaamaton asia on jäänyt sen alle.