Ruma

Olen ollut lapsena ja nuorena lihava, ja siitä on kiusattu. Koulun päätyttyä pidin välivuoden ja laihdutin sinä aikana n. 20 kg. Kun tulin takaisin kotikonnuille, sain positiivista palautetta ulkonäöstäni, ehkä jotkut suhtautuivat nuivastikin, koska "en ollut enää oma itseni". En sitten tiedä, mitä sillä tarkoitettiin, olinko liian iloinen siitä, että olin normaalipainoinen ja pystyin käyttämään sellaisia vaatteita kuin halusin, vai olinko tietämättäni liian ylpeä.



No, tuosta ajasta on kulunut nyt 15 vuotta, ja kilojakin on vuosien saatossa tullut ja mennyt. Mitä yritän sanoa on, että pohjimmiltaan, vaikka olen ollut kai jossain määrin kauniskin, niin itsetuntoni on siitä huolimatta huono. Vaikka pitäisin ajoittain itseäni kauniina, lyön sen lyttyyn ja ajattelen, että muut eivät pidä. Sen vuoksi en uskalla nauttia itsestäni, koska pelkään, että minulle kuitenkin nauretaan selän takana. Tyyliin "mitä tuokin kuvittelee olevansa". Niinpä pidän matalaa profiilia. Jos joku mies vaikka tulee baarissa juttelemaan ja kehumaan, niin pidän sitä suurin piirtein vittuiluna. Jos joku katsoo perään, niin ajattelen heti, että näytän naurettavalta, on väärät vaatteet, läskit näkyy, tukka on huonosti jne jne. En voi kuvitellakaan, että joku flirttailisi minulle ihan sen takia, että näytän kivalta. Saati että joku haluaisi iskeä minua.



Olen käynyt seksuaaliterapeutilla, koska tämä luonnollisesti vaikuttaa seksielämääni. En varsinaisesti koe, että sain sieltä apua, mutta oli ihan mukava jutella. Yritettiin selvittää, että mistä nämä ajatukset kumpuaa, mutta ei se oikein selvinnyt, enkä saanut mitään konkreettisia neuvoja. Neuvot oli tyyliin "ajattele positiivisesti ja katsele itseäsi peilistä, hyväksy itsesi..". Niinpä.



Itselläni mielialat vaihtelee, välillä on ihan hyväkin olla. Tunnistan kyllä, kun itsesäälin mainingit alkaa lyödä, ja osaan jotenkuten hallita sen. Ehkä sekin on edistymistä. Mutta en osaa auttaa muuta kuin sen suhteen, että et ole yksin! Ehkäpä ikä tuo tullessaan viisautta ja lempeyttä itseä kohtaan.

Hyvä Ruma, nyt alkaa paljastua todellinen minäsi-kirjoittajalle

Ehkä tämä viestisi kertoo enemmän sinusta itsestäsi eli sen, että olet kova neuvomaan, mutta et ehkä kuuntelemaan. Et sinä minun luonnetta voi tietää viestieni perusteella, kuten en minäkään sinun koko luonnettasi. Ei näistä viesteistä voi vetää johtopäätöstä että on marttyyri tai paha. Ei minusta, ei sinusta. Yritin kovasti sanoa, että kaipaan samantyyppisten asioiden kokeneiden mielipiteitä, vaikka sitten siitä, mistä ovat saaneet apua, esim mikä terapia auttaa. En ole sanonut, että en aio mennä terapiaan tai hakea apua, kuten sinä satut väittämään. En ole saanut sitä vielä ja senkin hakeminen on hieman monimutkaisempaa kuin kävellä lähimmälle terapeutille, ellei sitten ole ylimääräistä rahaa. Vertaistuen saaminen voidaan tulkita yhdeksi avun muodoksi. Anteeksi kovasti, mutta viestissäsi oli vähätteleviä sävyjä todella paljon. En ole havainnut näitä muissa vastauksissa samalla mitalla (tai aiemmissa viesteissäsi). Koen että neuvot joita täällä minulle on annettu ovat osittain hyviä, mutta toki minullakin on oikeus mainita, jos ne eivät sovellu itselleni ja jos eivät, niin miksi eivät. Ei minun tarvitse alistua sinun tai kenenkään muunkaan riepoteltavaksi. Kiitos silti kiinnostuksesta aiheeseen. Ei kommettisi ainakaan jääneet huomiotta.

Anteeksi jo etukäteen, mutta lukemani mukaan, et ole valmis tai et pysty muuttamaan mitään.

Toivottavasti et ole terapiatyössä.

Tämän lyhyen ja pintapuolisen viestinvaihdon jälkeen, minusta tuntuu että emme tulisi toimeen kovin hyvin, kun kaikessa tuntuu olevan jokin vialla. ja tämä ei todellakaan liity ulkonäköön!

Onneksi sinulla on varaa valita. Ja usko tai älä: Tämän viestin perusteella voin sanoa, että ajatus (tunteesta tuskin voi puhua) on molemminpuolinen. En tosin tiedä mitkä muut ovat sinun viestejäsi, joten en voi muuten paljon kommentoida ja se ei ole ollut keskustelun tarkoituksenikaan eli hieroa uusia ystävyyssuhteita, vaan keskustella aiheesta.

Minullakin on itsetunnon kanssa suuria ongelmia.

Niin, minä mietin juuri, että mikä terapia voisi olla sellainen, joka sopisi tähän ulkonäköasiaan. Kai joku pitempiaikaisempi itsetuntoon keskittyvä olisi parempi, kuin sellainen, jossa pari kertaa kurkistetaan peiliin. Ainakin viestistäsi päätellen se taitaa olla aika tehoton menetelmä. Oletko itse harkinnut kokeilla vielä jotain muuta terapiamuotoa.

Onhan se kai edistystä, jos tunnistaa itsessä sen pahan olon.

Onhan se tosiaan niin, että lopulta elämäni arvot ei ole kauneudessa, vaikka se siltä kuulostaakin. Kun olen läheisten ihmisten kanssa tai töissä, niin ajatukseni pyörii todella erilaisissa asioissa. Paitsi nyt tuntuu, että jotenkin tämä asia on saanut minusta ylivallan. En pidä siitä, että mietin ulkonäköäni niin paljon. En pidä siitä, että olen ruvennut arvottamaan sitä niin korkealle, vaikka oikeasti hieman jopa pidän sellaista turhamaisena, varsinkin, jos ulkonäöstä huolehtimiseen menee kohtuuton määrä aikaa. Ehkä minua suututtaakin haukkumisessa se, että minua on pystytty loukkaamaan asialla, jolla ei pitänyt olla minulle niin suurta merkitystä ja yllättäen sillä olikin ja olen pettynyt itseeni.

Toivoisin, että ikä tai aika parantaisi haavat osaltaan, mutta ehkä itsetuntoa pitäisi jotenkin rakentaa uudelleen.

Minakin vaivun valilla itsesaaliin: olen taysin rinnaton, silti leveaharteinen, krooninen ihosairaus, sitkea kynsisieni varpaissa, hampaat vinossa, pomppomaha jne...



Mutta, sen asian eteen voi silti tehda jotain. Korostan hyvia puoliani: kayn usein kampaajalla, olen pitkasaarinen ja muuten hoikka (mahaa vaan pitaa vahan peitella) ja minulla on suuret silmat.

Eli vaikka vajaavaisuudet arsyttaa, niin saan silti usein kehuja ulkonaostani, vaatteistani, hiuksistani jne. Eli kylla se parantelu oikeasti auttaa, total makeover!

Minakin vaivun valilla itsesaaliin..

Ei tämä ole väliaikainen itsesäälin kokemus. Olen halveksinut ulkomuotoani suhteellisen nuoresta lähtien, kun poikakaverini päätti kertoa kuvalla, mitä rumia piirteitä minussa on.

Myöhemmin myös miesystäväni on vihaisena haukkunut ulkomuotoani kovin ottein. Hän väittää katuvansa asiaa, mutta en usko, että kyse oli pelkästä vihasta. Ajattelen, että ihminen sanoo vihaisena juuri ne asiat ääneen, jotka eniten ottaa päähän.

Tämä paha olo muuttuu välillä vaan niin kaikkivaltaiseksi, en kelpaa missään. Ja totuus on, että asia tuottaa minulle niin suurta tuskaa päivittäin, että keskittymiseni katkeaa usein ja tunnen suunnatonta kateutta kaikkia hyvin kauniita kohtaan.

Ihmiset eivät todellakaan tajua, mitä haukkuminen voi saada aikaan. Jos tällaiset traumat jäävät aikuiselle, niin miten sitten ne lapset kärsivät, jotka jo tarhassa saavat kuulla omasta vartalostaan ikäviä asioita.

siltä että ongelma on syvemmällä kuin ulkokuoressa. Olet valitettavasti tavannut julmia ihmisiä, jotka ovat olleet niin raukkoja että ovat halunneet satuttaa. Ulkomuotoon kohdistuva haukku on helpoin muotoilla, sillä se satuttaa aina ja varmasti.



En osaa ehdottaa muuta kuin ammattiauttajaa, mutta sellaisen löytäminen saattaa olla vaikeaa.



Tunnen kaksikin tapausta, jossa aikoinaan haukuttu ja syrjitty henkilö on muuttanut ihan uuteen ympäristöön ja aloittanut niin sanotusti alusta. Jolloin menneisyys ei tule mukaan, jollei sitä itse tuo.



Ulkonäköön on mahdotonta vaikuttaa, mutta asenteeseen muita ihmisiä kohtaa sekä omaan siisteyteen voi.

että iloinen ja hyväntuulinen ihminen näyttää mukavalta vaikka oikeasti ei olisi kovin kummoinen.

miltä näytät, niin ainahan jotain voi tehdä ulkonäölleen: urheilla, laihduttaa, käydä kampaajalla, hoitaa iho kuntoon, hommata kivat vaatteet..

En osaa ehdottaa muuta kuin ammattiauttajaa, mutta sellaisen löytäminen saattaa olla vaikeaa.

Olen tätä harkinnut. Olen luonteeltani taistelija ja en pidä siitä, että tämä asia alistaa minua. Olen yrittänyt muita keinoja, kuten tehdä miehelleni selväksi, että jos ulkonäkö ei kiinnosta, niin voi vaihtaa osoitetta. Minä en kaipaa ketään arvostelemaan itseäni sillä tavalla. Mutta totuus on, että ei hänen enää tarvitsisi sanoa mitään ikävää minusta. Tuho on jo käynyt.

Tunnen kaksikin tapausta, jossa aikoinaan haukuttu ja syrjitty henkilö on muuttanut ihan uuteen ympäristöön ja aloittanut niin sanotusti alusta. Jolloin menneisyys ei tule mukaan, jollei sitä itse tuo.

Minulle tämä ei ole ratkaisu. Rakastan kuitenkin puolisoani ja hän on itse ottanut elämäänsä haltuun ja tehnyt suuria muutoksia omassa toiminnassaan. Ja tietää tasan miten paljon asiasta kärsin. Ehkä kuitenkin tunnen tämän kolhun takia niin suurta luottamuspulaa, että en osaa päästä asian yli. Ongelma on siirtynyt minuun ja vaikuttaa nyt takaisinpäin myös häneen. En arvostaa enää hänen hyviäkään sanoja, vaikka haluaisin. Ristiriitaista. Lisäksi tuntemuksiani tukevat aikaisemmat mielipiteet ja muiden palaute, tai oikeastaan sen puute.

Ulkonäköön on mahdotonta vaikuttaa, mutta asenteeseen muita ihmisiä kohtaa sekä omaan siisteyteen voi.

Kyllä minä sentään yritän olla siisti. Mutta ei minulla ole varaa juosta kampaajilla ja kauneushoitoloissa. Vaikka varmasti ne minua piristäisivätkin. Lisäksi ihoni ei siedä meikkejä ja hajusteita. Työni ei vaadi erityistä kaunistautumista. Sentään työpaikallani ihmiset keskittyvät muuhun kuin oman ulkonäön esittelyyn.

miltä näytät, niin ainahan jotain voi tehdä ulkonäölleen: urheilla, laihduttaa, käydä kampaajalla, hoitaa iho kuntoon, hommata kivat vaatteet..

Minulla on ihosairaus, jota ei voi hoitaa täysin kuntoon. Itse asiassa kosmetologit saattavat kemikaaleillaan tehdä vain hallaa. Ihon kunto muuttuu stressin, sään, koskemiikan jne. vaikutuksesta huonompaan kuntoon.

Urheilen jo.

Ja sinäpä sen sanoit, laihduttaa, hommata kivat vaatteet muuttavat oloni paremmaksi. Minun pitää muuttua kelvatakseni. Minä olen jo kilpailukannalla ja koen huonommuutta muihin nähden. Pitäisikö minun nyt sitten alkaa tähän epätoivoiseen "yritän todella päihittää ne kisaan". Miten täällä kukaan voi hyväksyä itseään sellaisena kuin on, kun ratkaisu on joka tapauksessa, muuta itseäsi sellaiseksi mikä yleisen mielipiteen mukaan on kaunista.

piirrustuksen ja tulivat vertaamaan teostaan minun tekeleeseen ja aloittivat kommentilla: oi katso kuinka ruma tekeleeni on". Sitten katsoin sitä luultavasti luokan hienointa piirrustusta ja annoin myöntävän vastauksen.

varmasti olette helvetin kauniita mutta valitatte vain huomionkipeydessä.

Mutta kyllä itseä piristää kun käy kampaajalla, kosmetologilla, hankkii mukavia vaatteita, pitää itsestään .



Eikä elämäänsä muiden kautta.

että iloinen ja hyväntuulinen ihminen näyttää mukavalta vaikka oikeasti ei olisi kovin kummoinen.

Kyllä varmasti. Se vaan on juuri ongelma, kun tuntee olonsa niin huonoksi. Eikä muutosta ole tapahtunut parempaan suuntaan. Mutta olen sitä mieltä, että kyllä tämä maailma silti arvostaa enemmän hyvännäköistä ja hyväntuulista.

Sulla taitaa olla enemmän itsetunto-ongelma.

Vierailija - 30.09.09 12:20 (ID 9291973)

Mutta kyllä itseä piristää kun käy kampaajalla, kosmetologilla, hankkii mukavia vaatteita, pitää itsestään . Eikä elämäänsä muiden kautta.

Ihanko totta, ihan kuin en olisi tätä jo sanonut. Nimen omaan en halua elää elämääni muiden kautta. Mutta jos sinun miehesi piirtäisi sinusta pilakuvan, jossa sinun huonot puolesi on oikein korostetusti piirretty hirveän näköisiksi tai sinulle tultaisiin sanomaan, että olet niin läski ja isomahainen ja ruma. Luultavasti sinäkin hakisit jonkun aikaa vastauksia jostain muualta kuin kosmetologilta.

Eikä siinä auta, vaikka terveellä järjellä miettii, että se ihminen ei ole sinun arvoinen, kun se ihminen on kuitenkin läheisimpiä mitä sinulla on. Se sama henkilö on se, joka on myös kehunut sinua ja jonka tukeen luotat. Ja vaikka se olisi ollut virhe ja kaduttava teko, ei se muuta sitä mitä sinä kuulit ja mitä johtopäätöksiä teit mielessäsi. Mutta voihan se olla, että sinä et kokisi niin ja kyse on siitä, että minä olen vaan jotenkin heikompi ihminen ylipäätään.

Kyllä varmasti. Se vaan on juuri ongelma, kun tuntee olonsa niin huonoksi. Eikä muutosta ole tapahtunut parempaan suuntaan. Mutta olen sitä mieltä, että kyllä tämä maailma silti arvostaa enemmän hyvännäköistä ja hyväntuulista.

se on niin,, että kauniita ihmisiä arvostetaan enemmän kuin ei- kauniita. Ja kaikilla on ulkonäkökriteerejä esim. parinvalinnassa. Mutta onko sinun tavoitteenasi siis hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet? Vai tuntea itsesi kauniimmaksi? Vai saada muut ihmiset pitämään sinua kauniimpana, vaikket muuttuisi mitenkään?

tulee mieleen lapsuudesta ne lapset jotka piirsivät jonkun hienon

Vierailija - 30.09.09 12:20 (ID 9291969)

piirrustuksen ja tulivat vertaamaan teostaan minun tekeleeseen ja aloittivat kommentilla: oi katso kuinka ruma tekeleeni on". Sitten katsoin sitä luultavasti luokan hienointa piirrustusta ja annoin myöntävän vastauksen. varmasti olette helvetin kauniita mutta valitatte vain huomionkipeydessä.

Minä en kaipaa huomiota. En ole asiasta puhunut kellekään. Olisi tehnyt mieli puhua jo ajat sitten jollekin, mutta lähinnä olen purkanut tuskaani itkemällä ja masentumalla ja kadehtimalla. Ehkä en siksikään ole sanonut mitään, että en oikeastikaan parhaimmilla hetkillä usko, että olisin rumin ja en voi sietää ihmisiä, jotka painavat 60 kiloa ja haukkuvat itseään toisille läskiksi, vain saadakseen huomiota. Mutta sinunkin tulisi tajuta, että 60 kiloinenkin voisi tuntea itsensä läskiksi, jos häntä olisi aina sellaiseksi haukuttu.

Kaikilla meistä on jotain komplekseja, toisilla tietty enemmän ja toisilla vähemmän. Voit yrittää tiettyyn rajaan saakka fiksailla ulkomuotoasi, mutta jos ei se tuota sinulle mitään iloa, niin älä liikaa vaivaudu vaan keskity omaan asenteeseesi - siihen nimittäin voi vaikuttaa, paljonkin.

että iloinen ja hyväntuulinen ihminen näyttää mukavalta vaikka oikeasti ei olisi kovin kummoinen.

Kyllä varmasti. Se vaan on juuri ongelma, kun tuntee olonsa niin huonoksi. Eikä muutosta ole tapahtunut parempaan suuntaan. Mutta olen sitä mieltä, että kyllä tämä maailma silti arvostaa enemmän hyvännäköistä ja hyväntuulista.

En halua loukata enkä kiusata sinua mutta avainasemassa tässä on juuri se miten koet itsesi.

Minä olen myös ruma,ikenet loistaa valovuosien päähän,hampaat on vinot ja rillitkin on viime vuosisadalta. Näillä kuitenkin mennään!

Eikä vaatteiden tarvitse olla muodikkaita . Katsohan vaan niitä "muodikkaita" ,kaikki pukeutuu samalla kaavalla. Mutta jos löydät ITSELLESI sopivia,mukavia nautinnollisia vaatteita ja annat itsellesi luvan käyttää niitä, niin saat siitä varmaankin paremman mielen kuin pukeutumalla muiden mukaan muodikkaasti. Ja vaikka ne sinulle kivat vaatteet olisivat Anttilan aletangosta, niin mitä sitten.

Mitä kirjoja haluat lukea, millaisia elokuvia katsella, mitä harrastaa. Tee elämästäsi itsesi näköinen, itsellesi juuri paras ja sopiva.

Silloin alat nauttia elämästäsi, eikä se ulkonäkö ole niin suuressa merkityksessä kuin nyt.

Minulla rumuuden lisänä on vielä kamala lapsuus.

Ja näin vanhana (vähän alle 40v.) olen vasta tajunnut että voin elää elämääni niin kuin se minulle parhaiten sopii enkä yritä enää toteuttaa vanhempieni näkemystä "hyvästä " elämästä.

Esim.tuo vaateasia. Meillä kotona piti pukeutua tervaan ja höyheniin, noin niinkuin kuvaannollisesti. Minulle jäi pukeutumisesta ja vaatteista syyllinen oli. Oli siis väärin edes miettiä ulkonäköään tai vaatteitaan tai mitenkään koristautua. Ja kuinka kauan onkaan mennyt kun olen päässyt tästä ajattelusta eroon ja löytänyt itsestäni iloisen pukeutujan! Onhan se ulkoista mutta saan vihdoin nauttia siitä että voin ostaa itselleni mieluisia vaatteita. Samoin on harrastusten kanssa. Ei minun tarvitsekaan harrastaa mitään älyllistä ja kultturellia (vaikka lapsuudessa pitikin)jos en itse halua.

Lapsuudessani ei edes keskusteltu lasten kanssa lapsia kiinnostavista asioista, jos ne eivät olleet vanhempien mielestä sopivia. Esim.mopot- hyi miten tavallista.

Onnea ja rohkeutta itsesi hyvien puolien kohtaamiseen!

Ap, mä kyllä suosittelen, että otat nyt irtioton tosta sun elämästä ja rutiineista hetkeksi. Voitko lähteä ulkomaille vaihtoon/töihin/reissaamaan hetkeksi? Sä voit nimittäin istua siellä psykologilla vaikka sata tuntia, tuntematta oloasi paremmaksi, tai sitten istahtaa jonnekin Amsterdamin tai Lontoon katukahvilaan, ja tajuta, että hittolainen, maailmassa on muitakin kuin standardisuomalaisia. Maailmassa on niin monenlaisia ihmisiä, että siellä sä saisit ihan rauhassa istua itseksesi, erottumatta joukosta, ja miettiä nämä asiat läpi ihan kaikessa rauhassa.



Oikeasti, pakkaa kamasi, jätä miehesi hetkeksi ja lähde. Minä olen sitä mieltä, että niin kauan kuin ihminen elää samassa ympäristössä samojen ihmsiten kanssa, hänen on hyvin vaikeaa muuttaa ajatuksiaan ja saada asioihin perspektiiviä. Tarvitaan uusi ympäristö ja uudet tuulet, se rikkoo noidankehän, herättää turtumuksesta ja auttaa ihmistä löytämään kapasiteettinsa.



Minäkin olen syntymäruma. Ja saanut kuulla siitä niin kauan, kuin asuin kotipaikkakunnallani. Vaikken osannut silloin muuttaa mitään elämässäni, tajusin sen verran että täältä on lähdettävä tai multa menee tää elämä hukkaan. En ole koskaan katunut sitä, että lähdin sieltä niin pitkälle kuin pystyin, ensin kotimaahan ja sitten ulkomaille. Olen tehnyt elämästäni niin mielenkiintoista, ettei mulla ole aikaa miettiä ulkonäköäni. Joskus on jotenkin tosi vapauttavaa tajuta, etten ole ehtinyt juurikaan miettiä itseäni,kun on ollut niin paljon tekemistä - koska silloin olen ollut onnellinen.



Minulla on hyvä parisuhde ja paljon ystäviä, sekä hieno perhe. Ja kaikki olen taatusti saanut vain sen vuoksi, että olen ihmisenä ok, en siksi että ihmiset ois kiinnostuneet ulkonäöstäni.



Mut jos oisin jäänyt sinne tuttuihin ympyröihin aikoinaan, olisin nyt onneton, minulla olisi huono itsetunto ja todennäköisesti kärsisin mt-ongelmista. Mutta, se ois ollut ihan omaa syytä.



Ota riski, kanna vastuu sun elämästä. Lähde itsetuntemusmatkalle. Ei miettimään, miltä näytät muiden silmissä, vaan mitä mietit itsestäsi. Sussa on niin paljon hyvää, ja niin paljon voimavaroja, että olisi sääli jollet koskaan oppisi rakastamaan itseäsi!