Kaunis runo/kirjoitus vauvan suruadressiin?

Tuiki tuiki tähtönen

iltaisin sua katselen

Korkealla loistat vaan

katsot alas maailmaan

Tuiki tuiki tähtönen

iltaisin sua katselen



Suruunne osaa ottaen

idea tuo tuiki tuiki...

Äitinsä itkua kuullut ei;

lempeä tuuli häntä vei.

Valkeat pilvet kuiskivat:

tulkaa, enkelit kauneimmat.

Niin kaunis on hiljaisuus

ja kauniimpaa on kaipaus

sielu on surusta suunniltaan,

kun ei rakkainta nähdä saa.







Ei ollut lapsonen tänne luotu

maailman virtojen vietäviin,

vain taivaan lainaksi maille suotu,

ja siksi muuttikin taivaisiin.







On tilanteita, joissa kaikki sanat tuntuvat tyhjiltä. Menetyksessä myötäeläen...





"On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi.Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi."

Ihana oivallus tuo "tuiki tuiki tähtönen". Minusta tuon voisi aivan hyvin laittaa adressiin.

Aleksis Kiven runo Sydämeni laulu :



Tuonen lehto, öinen lehto!



Siell’ on hieno hietakehto,



Sinnepä lapseni saatan.



SieIl' on lapsen lysti olla,



Tuonen herran vaimolla



Kaitsea Tuonelan karjaa.



Siell’ on lapsen lysti olla,



Illan tullen tuuditella



Helmassa Tuonelan immen.



Onpa kullan lysti olla,



Kultakehdoss’ kellahdella,



KuuIlella kehräjälintuu.



Tuonen Viita, rauhan viita!



Kaukana on vaino, riita,



Kaukana kavala maailma.

tuonen herran VAINIOLLA tietenkin... mutta kaunis ja kenties(?) jollakin tavalla rauhoittava ja lohdullinen.

Lapsen laulu äidille





Äiti, minun täytyy jatkaa.

Joku kutsuu kulkemaan.

Täytyy taittaa taival matkaa,

vaikken tietä tunnekaan.



Siellä missä toisiansa

aallot vievät tansseihin,

siellä, veden loiskinassa,

siellä olen minäkin.



Siellä, missä korkealla

siintää pilvi sulavin,

siellä, sinipilven alla,

siellä olen minäkin.



Äiti, katso, kuinka kasvan !

Kuule, kuinka kohisen !

Minkä kasvoin viime vuonna,

tänään kasvan ohi sen.



Avara on taivaan syli.

Tuulen teitä purjehdin.

Pääsky lentää pääsi yli,

siinä olen minäkin.



Älä pelkää. Tulen kyllä.

Tulen kyllä takaisin.

Iltatuulen hyväilyssä:

siinä olen minäkin.

(Anna-Mari Kaskinen)

"On tilanteita, joissa kaikki sanat tuntuvat tyhjiltä. Menetyksessä myötäeläen... "



Tämä loppuun ehdottomasti,

mut runoksi tms. laittaisin tuosta Anna-Mari Kaskisen biisistä pätkän. En koko juttua, koska en tykkää tuosta "katso, kuinka kasvan kohisten...", en ymmärrä sitä, koska sitä kasvuahan menetyksen kokeneet vanhemmat nimenomaan ei juuri näe... Mut kauniita säkeistöjä siinä oli monta muuta, ja ne oli sellaisia, jotka toimii ilman koko biisiäkin.

Niin kaunis on maa-kappaleestakin varmasti löytyisi sopiva säe.

Lennä lennä leppäkerttu

ison kiven juureen.

Lennä leikkikedon kautta

unipuuhun suureen.



Kulta-kultalehden alla

äiti puuron keittää.

Unituutu leppäkertun

lämpimästi peittää.



Laula laula unilintu

tuoksu tuomen terttu.

Nuku punapaitulainen

pikku leppäkerttu.

Ei tarvitse turhaan surusta suunniltaan olevaa itkettämällä itkettää (niin kuin näissä muissa), mutta tulee kuitenkin kaunis teksti, joka varmaan myöhemmin luettuna koskettaa.

Sydämeni laulu on kaunis, mutta en oikein pidä tuosta "lapsen on parempi olla kuolleena" -tematiikasta. Niinhän se on alkuperäisteoksessa ajateltu.

Siinähän puhutaan lapsen kasvamisesta!!

Ap:n ehdotus kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvä!

kuolleen vauvan suruadressiin. Runot tuommoisessa tilanteessa ovat teeskentelyä ja yritys korostaa omaa näppäryyttää niin ettei tarvitsisi kiinnittää oikeaa huomiota siihen oikeaan suruun.



Ihan oikeasti, kirjoittakaa vain yksinkertaisesti ja selvästi että "otamme osaa surussanne", älkääkä pelleilkö mitään muuta.

Ihmettelen kyseisen otsikon kirjoittajan mielipidettä. Suurta surua ei voi toinen kantaa mutta kyllä minusta tuntuisi hyvin kylmältä, jos saisin ystävältä vain tekstin 'otamme osaa surussanne'. Kauniit runot tuovat lohtua- ja tulee ajatus että toinen välittää, eikä vain 'muodollisesti pakon edessä' lähetä suruvalittelua. Vaan uskaltaa sanoa ajatuksiaan, edes runon välityksellä, jos lähestyminen muutoin tuntuu vaikealta-