Häistä, vieraslistasta ja omista vanhemmista

haluatko edes vanhempia häihisi? Kuulostaa aika kummalta, että koirien vahtimisen vuoksi oman lapsen häät voivat jäädä väliin jne.



Om tietenkin ikävää jos perhe ei tule paikalle, mutta joskus kannattaa vaan unohtaa läheisetkin ja elää omaa elämää!!!



Varmasti häihin tulee paljon sinulle läheisiä ihmisiä ja niissä on hauskaa, vaikka vanhempasi joukosta olisivatkin poissa. Ja kutsu myös se tätisi, sillä häät ovat SINUN ja miehesi, eivät ÄITISI häät...!!!



Vanhempien toiveita voi kuunnella jos he esim. maksavat osan tai kokonaan häät. Mutta jos itse maksatte, niin ova vieraina muiden joukossa ---> tulevat jos tulevat, jos ei kelpaa jääköön koiriaan lenkittämään.



Ikävä totuus on se, että joskus lähisukulainenkin voi olla täysi m*lkku, on sitten oma valinta tekeekö ko. ihmiseen pesäeron vai antaako hänen mollata itseään maailman tappiin saakka.



Jos vanhemmillasi on yhtään järkeä päässä, he eivät kehtaa häistäsi jäädä pois, sillä varmasti eivät jaksa vastailla sukulaisten kysymyksiin mikseivät paikalle tulleet jne.



Älä annan vanhemmillesi yhtään liekaa, vaan kohtele heitä samalla tavalla kun muistakin vieraita; lähetä kutsu ja jos tulevat niin tulevat, jos hurtan seuraneitinä oleminen vetää pidemmän korren, niin mieti vakavasti sitä haluatko moisten ihmisten kanssa olla yhteyksissä vai biologisen siteen vuoksi?

Me teimme aikanamme mieheni kanssa päätöksen ettei hänen äitiään eikä sen puolen sukua kutsuta ollenkaan häihin. Hänen vanhempansa ovat eronneet ja edelleen riidoissa. Toki saimme kuulla asiasta mutta ne olivat meidän häät ja koska jos aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä ei heitä myöskään voida kutsua. Miehen isä kutsuttiin jonka kanssa olemme paljon enemmän tekemisissä.



Ei pitkä matka voi olla este sille ettei häihin pääse. Todella surullista että vanhempasi käyttäytyvät noin. Ne ovat teidän häät ja tehkää niistä teidänlaiset, eivät sinun vanhempasi ole naimisiin menossa.



Onnellista tulevaa hääpäivää!

Tuo on oikeesti viimeinen niitti, jos jättävät tulematta. Uskon, että tulevat, mutta ketuttaa.



Vihjasin kesän alussa häistämme ja ne tosiaan piti pitää kotikaupungissani, jossa vartuin. Mainitsin, että pidetään pienet häät ja sitten rupes tulee kommenttia, millä ne maksamme ja miksei sitä ja tätä kutsuta. Lopulta siis skippasimme sen idean ja toteutamme häämme muualla ja halvemmalla.

Mun vanhemmat arvostelee mua ja mun elämää mua jatkuvasti. Oikeasti haukkuvat ja mollaavat, ilman lapsia tuskin siellä ees kävisin. Lasten takia sinne mennään. Lasten isästä ne ei välittänyt ja toivat sen hyvin ilmi. Tästä uudesta miehest tykkäävät ja viimeksi isäni kysyikin, miten se jaksaa mua.. :/

Mulle on vaikeeta mennä sinne muutenkin, ton ainasen keljuilun takia. Mutta tää rupee jo olee sietokyvyn rajoilla. Ei tunnu kivalta, kun puhelin soi ja siellä ksytään, miksi niin kaukana. Ne ei ainakaan tule, se on liian kaukana ( toinen täti ja yks sen lapsista )- ihan sama matka ois kuin entiseen kotikaupunkiini.



Jos tosiaan vanhempani eivät tule, niin on se osoitus kaikille, kuinka mua omassa perheessäni kohdellaan. Joo, olen tehnyt virheitä, mutta oppinut ja pyydellyt anteeksi, mutta mikän ei ole tarpeeksi. Joskus enolleni avautunut, kuinka oikeesti rankkaa omien vanhempien käytös.. Oispahan kaikille osotus vanhempiempieni kylmyydestä.



tÄMÄ EI TÄHÄN KUULU, mutta veljeni saa kaiken- joululahjaksi viimeksi mm. uuden telkan, sellasen viimeistä huutoa olevan. Minä en ole saanut v.1995 jälkeen mitään. Lapseni tosin saavat, mutta joulut ahdistaa siellä, lapset kysyy, oonko ollut ilkeä, kun ainoana jään ilman lahjoja.. Mutta tuo kertonee myös jotain...

siksi järkkäsimmekin häämme aivan ihanassa paikassa ja osa sukua ( ne joiden kanssa paljon tekemisissä ) ja kaverit innoissaan, koska on ainutlaatuinen paikka, vaikkakin kaukana. Ne siis tulevat, jotka haluavat tulla. Puolet kutsuistakin oli ns. turhia kutsuja, koska tiesin, ettei tietyt ihmiset tule.



Häät on mun ja mieheni näköiset ja halusin siitä jotain aivan erityistä. Nyt sinne tulenee ihmiset, jotka meille läheisiä, ja joiden seurassa tosiaan tunnen olevani iloinen.



Jos vanhempien selitys on koirat, niin antaa olla. Ne ei sen jälkeen ole mun elämässä ees lasten takia..

Kannattaako tämä ainoa elämä tuhlata riitelyyn.

ja siksi tässä yrittänyt mielyttää kaikkia- lähettää kutsuja ja olla niitä lähettämättä tietyille



ap



mun vanhemmat vaan niin pitkävihasia ja outoja, että huh..

että vanhempasi ovat aivan pöllöjä! Joko he tulevat häihisi tai eivät, mutta älä kiltti morsian vaivaa sillä päätäsi. Sinulla on häissäsi aivan riittävästi jännitettävää ja iloittavaa muutenkin. Tulevat jos tulevat, elleivät tule, niin ovat tulematta. Et ala riidellä tai vedota heihin, järkkäillä mitään heidän ehdoillaan yms. Kantakoon itse seuraukset ja vastuun omasta ääliömäisyydestään.

Hyviä häitä ja oikein onnellista avioliittoa!

Sinulla sentään asiat niin hyvin, että voit kutsua vanhempasi.



Minun äidilläni on niin paha masennus, että hääpäivä voi mennä pilalle ihan sen vuoksi, että äiti sössii hermostuksissaan jotain ja pilaa läheistensä osalta juhlat täysin.



Tiedän jo, että tulee valittamaan siitä että emme saaneet sellaista tilaa jossa ihan kaikki olisimme samassa salissa koko ajan. Tiedän että tulee valittamaan siitä, että klo 20 juhlat muuttuvat tanssipippaloiksi. Tiedän että tulee kiirehtimään häistä kotiin viimeistään silloin vaikka itse vihkiminenkin on vasta neljältä ja häät näin iltajuhla.



Tiedän että vaatii kuljetuksen tuolloin sisaruksiltani, jolloin heillä jää juhlat kesken :-( Tiedän myös että äitini ei tule pitämään puolistakaan ruoista, koska ne ovat liian omituisia (ei makaronilaatikkoa vaan tavis hääbuffetti).



Tiedän etukäteen myös että todennäköisyys sille että äitini järjestää julkisen ison kohtauksen kesken häiden on jotain 70-80% luokkaa.



Äitini on myös masennuksestaan johtuen vuoroviikoin riidoissa minun kanssani (eli ts hän keksii masennuksen keskellä mielessään jonkun syyn mistä loukkaantuu, vaikka yleensä siihen ei olisi mitään syytä) ja vuoroviikoin mitä parhain äiti ja isoäiti. Nuo riidat ja masennuspuuskat raastavat ja stressaavat minua. En voi niille mitään ja vaikka tiedän että äitini on sairas, satuttaa hänen sanansa minua joka kerta. Kovin moni ei varmaan kuule omalta rakkaalta äidiltään joka toinen viikko miten hän haluaisi tappaa itsensä ja miten hän vihaa minua ja toivoo etten ikinä olisi syntynyt.



Hänet sitten pitäisi kutsua häihini - onhan hän äitini. Vaikka tiedän että hermostuessaan masennus saa helposti yliotteen ja kaikki menee pieleen. Hän tulee julkisesti syyttämään minua jostain olemattomasta ja vaikka minä sen ymmärtäisin, miehen suku, ystäväni, omat sukulaiseni sitä tuskin ymmärtäisivät :-(



Sanon sinulle AP: Ristinsä kullakin. Sinun äitisi vaikuttaa nipolta, mutta hän osannee käyttäytyä?

no en tiiä, osaako äitinikään sen paremmin käyttäytyä. Nipottaa ja haukkuu mitä todennäköisemmin..