Miksi nuorena täytyy matkustella?
Kommentit (22)
Rahaa ei niin hurjasti tarvitse, jos on valmis tekemään töitä paikanpäällä. Oleilin itse nuorena pitkiä pätkiä ulkomailla vapaaehtoistyöntekijänä erinäisissä paikoissa, eikä kyllä ole yhtään kaduttanut.
TÄYTYY olla se hetki elämässä, että saa liihotella villinä ja vapaana ympäriinsä.
en oikeasti ymmärrä tätä.
En oikein tajunnut mikä ihme idea koko kysymyksessä on...
Suosittelen kuitenkin tekemään edes yhden reissun, niin tiedät että nautitko sinä matkustelusta. Itselle se on yksi elämän laatua parantava asia..
toivoisin, että olisin matkustellut nuorempana. Haluaisin käydä esim. Louvressa, Versaillesissa, British Museumissa, koluamassa Rooman taideaarteita, keskiaikaisissa kaupungeissa, Wienissä kaikissa Itävalta-Unkarin aikaisissa jutuissa... Minulla mahdollisuus itseäni tyydyttävään lomaan 16 vuoden kuluttua.
Siksi!
toivoisin, että olisin matkustellut nuorempana. Haluaisin käydä esim. Louvressa, Versaillesissa, British Museumissa, koluamassa Rooman taideaarteita, keskiaikaisissa kaupungeissa, Wienissä kaikissa Itävalta-Unkarin aikaisissa jutuissa... Minulla mahdollisuus itseäni tyydyttävään lomaan 16 vuoden kuluttua.
Siksi!
siks en matkustellut :) Paitsi että jos oisin jättänyt opiskelujen jälkeen uudet vaatteet, huonekalut yms. ostamatta, ois varmaan ollutkin varaa. Ne pari vuotta opiskelujen jälkeen ois olleet otollista aikaa, näin jälkikäteen ajateltuna.
5
Itse matkustelin ja PALJON (lisäksi opiskelin 3 vuotta ulkomailla), vietin pitempiäkin aikoja tietyissä paikoissa, välillä alkeellisestikin ja TOSI pienellä budjetilla; sain uusia ystäviä ympäri maailmaa, tutustuin erilaisiin kulttuureihin paikan päällä, kielitaito karttui, suvaitsevaisuus ja näkemys maailmaan laajeni jne. Nyt olen 42 vuotta ja matkustelen perhellisenä eri tyylisillä reissuilla. Matkailu avartaa, mutta kenenkään ei toki TÄYDY!
Nuorena tein opiskelujen ohessa töitä ihan elämistä varten, ei ollut varaa reissata. Sitten lapset ja asuntolaina -vaihe. Mutta kun lapset lentää pesästä, sitten aion yrittää ehtiä matkustella ne paikat, mitkä kiinnostaa. (Eikä kai reilu nelikymppinen ees oo mikään ikäloppu? Toisillahan on vielä melkein pieniä vauvoja tuossa iässä nykyään!) Luultavasti tuolloin reilun kymmenen vuoden päästä tiedänkin jo aika hyvin, mikä kiinnostaa. Kakskymppisenä jos olisin matkustanut, olisi tullut varmaan valittua vaan niitä "näihin kohteisiin kuuluu mennä" -juttuja.
mukana ja harhaluuloisten pakkojen sanelemana. Sitten potee huonoa fiilistä, kun ei ole tehnyt jotain "mitä olisi pitänyt tehdä", usein näin tapahtuu kun vertailee itseään muihin.
Ei kaikkien tarvitse olla ja villivapaita, tai matkustelu ei edes aina avarra, ei jos ei ole avoimin mielin.
Monet enemmänkin pätevät matkustelemisella ja nykyajan madventuresit ym taas ruokkivat tätä täytyy tehdä jotain pakko.
Itse matkustelin, no se rikastaminen. Kivaahan oli, mutta ei kaikkien tarvitse tehdä niin.
Matkustelemaan voi alkaa vaikka yli 60-vuotiaana tai sitten ei ole pakko ikinä matkustella.
muualtakin kuin oman sontatunkion laelta.
Meidän 23v opiskeleva nuori on nähnyt maailmaa joka laidalta, Australiat, Amerikat jne.
Samalla on saanut ystäviä joka puolelta maailmaa.
Onko se matkustelu kallista jos lento esim lontooseen maksaa vähemmän kuin bussilippu kotoa opiskelupaikkakunnalle opiskelijaalennuksella ja asuu ystävän sohvan nurkassa, sitten taas ystävä Kanadasta tulee asumaan omalle sohvalla viikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen elää elämäänsä niin kuin itse haluaa.
Minä matkustelin nuorempana ja perheen kanssa matkustellaan nykyisinkin. Mutta kyllä se on erilaista. Silloin nuorena tavattiin tosi paljon ihmisiä ympäri maailman, reissattiin pätkä uusien tuttavuuksien kanssa, hetki taas kahdestaan, käytiin syömässä tai tehtiin jossakin ruokaa taas uusien ihmisten kanssa jne. Istuttiin ja vaihdettiin ajatuksia. Nyt kun lasten kanssa reissataan (ollaan reissattu kuukauden reissuja mm. Aasiassa kesäisin, käyty Jenkeissä autoilemassa jne.), on ne reissut käytännössä sitä, että ollaan pääsääntöisesti vain perheen kanssa. Ei ole enää kauheasti seikkailuaspektia mukana.
Alle kymmenen vuotta ja päästään taas miehen kanssa kahdestaan reissaamaan. Mutta ei se ole enää sama kuin nuorena.
Siskoni, joka sai lapsensa 19-vuotiaana, on nyt vapaa reissamaaan. Mutta hänkin on sanonut, että ei niitä nuoruuden, hulluuden ja ehdottomuuden reissuja saa enää takaisin. Keski-ikäinen on erilainen kuin nuori, ei sille vain voi mitään.
Itse toivon ja yritän työntääkin lapsiani katsomaan maailmaa jos vain vähänkin osoittavat innostusta.
Vanha ketju mutta tämä on asiasta paras perustelu mitä olen lukenut.
Mikään ei ole PAKKO paitsi verot ja kuolema, ap hyvä.
Mutta noin muutoin minusta nuorena on hyvä nähdä maailmaa ja kerätä kokemuksia, koska ne kasvattavat perspektiiviä ja elämänviisautta.
Näkee, että ihmiset ovat kaikkialla lopulta hyvin samanlaisia. Kaikki haluavat olla onnellisia, rakkaiden ihmisten ympäröimiä, tehdä työtä ja luoda elämässään asioita, kasvattaa lapsensa aikuisiksi ja tasapainoisiksi, pitää yhteyttö sukuunsa ja ystäviinsä.
Kaikki muu on lopultakin kuorruketta, sävyeroja.
Mutta tietenkin hyviä kokemuksia voi hankkia monella tavalla, eikä matkustelu todellakaan ole ainoa tapa tutustua elämän eri vivahteisiin.
Sitä paitsi matkustellakin voi todella monella tavalla. Joku AI-hotellielämä turistirysässä ei kyllä avarta kenenkään näkemyksiä ja maailmankuvaa, vaikka rentoutumisen puolesta voikin olla ihan paras ratkaisu.
Mutta noin yleisesti ottaen on hyvä nähdä maailmaa muutenkin kuin kotisohvalta käsin. Lukemalla ja videolta voi oppia paljon tietoja, mutta omakohtaisia elämyksiä ei tietenkään paraskaan dokumenttielokuva ylitä.
Matkailu on osa itsenäistymistä. Sitä pitäisi harrastaa sekä ryhmissä että yksin.
Todellakin pitää matkustaa nuorena. Hankkia kokemuksia ja tämmöstä.
Kun mietin itseäni ja jos olisin jäänyt kotikylääni,tuonne 5000 asukkaan paikkakunnalle näkemättä mitään muuta niin olisin täysin erilainen ihminen. Lukion jälkeen kävin 6kk talouskoulun ja sitten auppariksi. Sen jälkeen opiskelemaan ja vaihtoon ja sitten työelämään ulkomaille. Nämä kaikki reissut eri ikäisenä eri elämänkohdissa ovat antaneet rohkeutta,avarakatseisuutta,rautaisen itseluottamuksen että pärjään monissa eri tilanteissa,kykyä ymmärtää erilaisia ihmisiä ja kulttuureita jne.
Tunnen monta ihmistä jotka 30v ja 40v kriiseissään vatvoo kun ei ole päässyt sinne ja tänne kun perheytyneet 20+. Parempi katella nuorena ja sinkkuna niin ei sitten tarvitse myöhemmin katua lasten ja asuntolainan keskellä.
Kannattaa edes kerran käydä kokeilemassa niin tietää tykkääkö vai ei.
Jokainen elää elämäänsä niin kuin itse haluaa.
Minä matkustelin nuorempana ja perheen kanssa matkustellaan nykyisinkin. Mutta kyllä se on erilaista. Silloin nuorena tavattiin tosi paljon ihmisiä ympäri maailman, reissattiin pätkä uusien tuttavuuksien kanssa, hetki taas kahdestaan, käytiin syömässä tai tehtiin jossakin ruokaa taas uusien ihmisten kanssa jne. Istuttiin ja vaihdettiin ajatuksia. Nyt kun lasten kanssa reissataan (ollaan reissattu kuukauden reissuja mm. Aasiassa kesäisin, käyty Jenkeissä autoilemassa jne.), on ne reissut käytännössä sitä, että ollaan pääsääntöisesti vain perheen kanssa. Ei ole enää kauheasti seikkailuaspektia mukana.
Alle kymmenen vuotta ja päästään taas miehen kanssa kahdestaan reissaamaan. Mutta ei se ole enää sama kuin nuorena.
Siskoni, joka sai lapsensa 19-vuotiaana, on nyt vapaa reissamaaan. Mutta hänkin on sanonut, että ei niitä nuoruuden, hulluuden ja ehdottomuuden reissuja saa enää takaisin. Keski-ikäinen on erilainen kuin nuori, ei sille vain voi mitään.
Itse toivon ja yritän työntääkin lapsiani katsomaan maailmaa jos vain vähänkin osoittavat innostusta.