Miksi aikuisena on niin vaikea ystävystyä...

Itsestäni ainakin tuntuu, että olen saanut pettyä aika monta kertaa ihmissuhteissa enkä enää oikein uskalla näyttää itsestäni kovin paljon. Pettymisen pelossa.

Mutta toisaalta kun on hyviäkin ihmissuhteita ollut, ja edelleenkin on, mutta silti ne pettymykset ovat tehneet minut niin ... varovaiseksi. Harmi.



ap

siis tuttuja, joita sitten moikkailee kun näkee kaupassa jne. Mutta ottaisinko sitten sen askeleen, että kutsuisin kotiini? Niin, miksi en sitä tee? Miksi mua ei kutsuta kaffeille? Siitähän se ystävyys voisi sitten lähteä.

Muuten mielestäni saatan löpistä kaikenlaista jos aika on sopiva, ei kiirettä jne. Mikäpä tuossa, elämässä sattuu ja tapahtuu...

Jotenkin kynnys siihen, että ottais yhteyttä vapaa-aikana tai ehdottais kahville, lenkille, yksille lähtemistä on todella korkee. Harmi.

Aikuisellahan on niin paljon elämänkokemusta, että kun haastattelee ja juttelee, niin jostain löytyy jotain yhteistä.



Vaikeinta on kiireisyys. Kaikilla on jo omat ystävänsä, joihin ei ehdi pitää yhteyttä. Ei siinä enää pysty lisää ottamaan.