Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten hulluna oppia kestämään normaalia elämää?
23.09.2009 |
Olen vuosia ollut "hullurumbassa": on ollut osastoa, päiväsairaalaa, psykiatrista omahoitajaa, pitkää psykoterapiaa, kuntoutusta ja vaikka mitä. Hyvää apua olen saanut. Näennäisesti sujuu nyt jo ihan hyvin. Koti ja perhe hoituu, enkä ole enää edes ihan kotiin juuttunut. Kuitenkin tuntuu, että asiat ovat viime aikoina hoituneet juuri siksi, että kaikki tämä apu on ollut olemassa. Vaikka on tosi rankka hetki, on silti mielessä ja tiedossa, että omahoitaja olisi puhelinsoiton päässä, ja terapiaan pääsee taas parin päivän päästä ja voi vuodattaa... Se tieto on sitten kantanut niin, ettei olekaan tarvinut olla koko aikaa soittelemassa ja vuodattamassa.
Mutta miten käy, kun tuki häviää?! Terapia tulee pian loppumaan ja muutkin henkisen tuen lähteet harvenevat pikku hiljaa. Ahdistaa ihan kauheasti - minkä varassa mä sitten pärjään?!
Omahoitaja toteaa asiaan, että jossakin vaiheessa munkin on taas opeteltava seisomaan omilla jaloilla ja opittava vaan luottamaan omaan pärjäämiseeni. Tiedän, että niin kai onkin. Tiedän myös, että ei palvelujen resurssitkaan veny siihen, että yhtä ihmistä hyysättäisiin koko ajan. Mutta kun pelottaa! Mulla ei juuri ole mitään "tukiverkostoa" olemassa sukulaisista tai ystävistä enkä osaa edes tutustua ihmisiin, niin että jotenkin sitä taas vaan pitäisi osata, jaksaa ja pärjätä itse.
Jos jollakulla on kokemuksia tai muuta rakentavaa kommenttia, niin kertokaa: miten tästä selviää? Mistä saa uskoa itseensä, ettei joka hetki tarvitsisi pelätä, että pää hajoaa taas?
Kommentit (10)
kun Tukiaseman sivut eivät edelleenkään toimi.
En ole ainakaan tietoinen, että omilla kotiseuduilla olisi mitään vertaistukiryhmiä kasvotusten. Päiväsairaalan sun muun yhteydessä tietenkin sai jutella ja vaihtaa kokemuksia muitten potilaitten kanssa, mutta en minä sinnekään enää kuulu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyisiköhän vetäjäksi ammattilainen?
onko hänellä tietoa ryhmistä. Voisi olla ihan hyvä idea, vaikka musta itestäni tuskin olisi sellaista pystyyn pistämään.
ap
vaatii taitoa. En suosittele toipilaalle ensimmäiseksi tehtäväksi alkaa pitää ryhmäsessioita toisille toipilaille. Ainakin siinä tarvitsisi jonkun vähintään puoliammattilaisen kaveriksi, joka osaa puuttua peliin, jos alkaa valua suohon ja keskustelu mennä hakoteille. Mulla on kokemusta toipumisryhmästä jossa paljastuikin että sen vetäjä oli vähintäänkin yhtä pallo hukassa ja pyrki ehkä tiedostamattaan saamaan terapoimista itselleen ryhmää hyväksikäyttäen.
Entä jos sä alkasit kattelemaan mielekkäitä harrastuksia? Opiskelua?
Varmista että sulla on joku puhelinnumero jossa vastaa tuttu ihminen, jos kunto romahtaa. Jo tieto siitä voi tehdä turvallisemman ja tasapainoisemman olon.
Netissä sitä voi hienosti jutella muitten "hullujen" kanssa, ja miksei muuallakin, mutta jos on oikein ryhmä koossa, niin kyllä siihen tarvitsee jonkun jonkin asteisen ammattilaisen vetäjäksi munkin mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omahoitaja voi sua hylätä ennenkuin pärjäät, eihän? Mulla ilmeisesti paljon helpompi tilanne kuin sulla (lääkitys + terapia). Sovittiin terapeutin kanssa n. 6 kk etukäteen koska terapia loppuu ja sitten hiljalleen lopeteltiin se. Lääkkeet lopetin jo aikaisemmin. Hän valmisteli minua ja tiesin jo itsekin, että olen terve.
Vertaistukiryhmistä en tiedä, ei ole kokemusta. Omasta kokemuksesta tiedän sen, että koettelemuksissa muistutan itseäni siitä mistä kaikesta ja miten olen selvinnyt. Myös monet terapiassa käymäni keskustelut ovat mielessä ja auttavat jäsentämään kaoottisilta tuntuvia tilanteita, vastoinkäymisiä yms.
Hyvää jatkoa!
Terapian loppumisesta päätettiin vuosi ennen sen tulevaa loppumista. Omahoitajan tapaamisessa ei ole vielä sovittua loppumista, mutta tapaamisia on hiljalleen harvennettu ja puhe alkanut kääntyä siihen tulevaisuuteen, kun ne lopetetaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heräät kahdeksalta, syöt aamupalaa, kymmeneltä menet kävelylle, puoliltapäivin syöt lounasta, kahdelta menet kirjastoon... Aina ennen nukkumaanmenoa huolehdit tiskit ja pyykit ja katsot että koti on päällisin puolin siisti.
Löytyisikö kavereita jostakin seurakunnan ryhmästä tai erilaisista harrastusryhmistä? Mieti myös kaikki sukulaisesi läpi, onko ketään josta pidät? Ota tavaksi soittaa hänelle vaikka kerran viikossa ja kysyä kuulumisia.
Tuollainen normaali arkirytmi pitää elämässä kiinni hyvin.
Alue: Aihe vapaa
tyyliin AA?
Kokouksissa voisi esitellä itsensä ja kertoa, että kuinka on pysynyt latva kuosissa, onko tullut repsahduksia ym.
Lisäksi tulee mieleen netissä toimivat ryhmät. Hakusanaksi googlella esim "mielenterveys".