Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko kukaan muu ollut huojentunut siitä, että nuoruus on ohi?

Vierailija
18.09.2009 |

Minulle nuoruus oli sisäisten ristiriitojen aikaa. En sekoillut läheskään niin paljon kuin moni muu. Sain jo parikymppisenä lapsen ja se rajoitti ja rauhoitti väkisinkin. Eli mun kohdalla nää räiskyvät vaiheet oli lähinnä pään sisäisiä (vaikka mullakin tosin oli joitain miessuhteita, opiskelin paria eri alaa, matkustelin hieman), mutta arkeni lapsen kanssa elin ihmisiksi.



No nyt vihdoin olen 3-kymppinen ja olen ihan yllättynyt siitä miten olen muuttunut. Mun sisäinen myllerrys on selkeästi rauhoittunut ja ykskaks mä olenkin tasaisen onnellinen ihan tavallisessa arjessa (nuorena välillä olin superonnellinen lapsiperhearjestani ja välillä taas se ahdisti). En kaipaa hirveästi kaikkea ja kokemuksia ja tuntemisia/ihastumisia jne, vaan todellakin tää kelpaa mulle hyvin. Mun silmät on avautuneet ja semmoinen haihattelu on jäänyt ja nyt näen asiat (mm. miehet, elämän epätäydellisyyden) realistisessa valossa, virheineen kaikkineen ja sen myös hyväksyn ilman dremaattisia puuskia.



Tämän mun sisäisen seesteistymisen lisäksi olen huomannut, että minut otetaan nyt paljon vakavammin esim. töissä ja äitinä. En ole enää se pikkutyttö jonka pärjäämistä mietitään, vaan minuun suhtaudutaan tasa-arvoisesti ja "samalla tasolla", ei enää alaspäin.



Mulla ei siis todellakaan ole mitään kriisiä kolmekymppistymisestä, vaan olen todella positiivisen yllättynyt ja huojentunut. En olisi uskonut, että minä sisäisesti aikuistun koskaan, mutta näin kävi ja olen todella onnellinen siitä. Olen kuin toinen ihminen verrattuna siihen, mitä esim. 21v kun lapseni syntyi.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
18.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

samaan suuntaan menossa, mutta 25-vuotias ja lapseton. Siirryin pari vuotta sitten työelämään ja alan pikkuhiljaa tuntea tuota tyytyväisyyden tunnetta elämään juuri tällaisena. Vaikka opiskeluajatkin olivat ihanaa, vauhdikasta aikaa, silloin aina odotti jotain: sitten kun valmistun ja muutan johonkin toiselle paikkakunnalle jne. Nyt ei ole enää tuollaisia suuria mullistuksia lähiaikoina odotettavissa.

Vierailija
2/9 |
18.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta en kyllä ole muuttunut 18-vuotiaasta pätkääkään. En varsinkaan sisäisesti, mutta en ulkoisestikaan kamalasti ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
18.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, onneksi nuoruus on ohi. Vaikka elin aikaa, jolloin nuorten tyttöjen ulkonäköpaineet ei olleet ollenkaan tätä luokkaa kuin nykyisin, ja vaatimukset muutenkin kohtuullisemmat, niin en kaipaa sitä aikaa ollenkaan. Kolmekymppisenä olen paremman näköinenkin kuin nuorempana. :)



Mun haihattelu näkyy siinä, että nuorena olin vakuuttunut, että elämässä täytyy olla muitakin arvoa ja muutakin sisältöä kuin tolkuton kuluttaminen, rahan miettiminene ja siitä huolehtiminen, onko nyt varmasti kaikille selvää, että tässä kuulutaan vähintään keskiluokkaan. Toi oli näennäisesti vanhempieni elämän sisältö.



Niinpä mä sit en ajatellut ensisijaisesti rahaa (= tulevaa palkkaa) kun kouluttaiduin, ja tein paljon vapaaehtoistyötä sekä yritin elää ekologisesti. Nyt kolmikymppisenä olen täydellisen kyllästynyt köyhäilyyn ja vapaaehtoistyöhön, eikä mua enää kiinnosta erilaiset tavat elää. Mulle on selvinnyt, että ihminen on tässä yhteiskunnassa olemassa ensisijaisesti juuri kulutuksen kautta, ja raha todellakin tuo onnen. On se vähän surullistakin, oikeasti, että olen tavallaan latistunut tähän pelkkään konkretiaan, ja kaikki humputtelut on jääneet. Nuorempana oli ehkä avoimempi, eikä ensimmäisenä ajatellut joka asiasta, että tuoko tuo mulle mitään.

Vierailija
4/9 |
18.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen onnellinen, kun olen nyt aikuinen, itsevarma, itseni löytänyt nainen :)

Vierailija
5/9 |
18.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

olivat seksikumppaneina loistavia. Muuten olen tyytyväinen.

Vierailija
6/9 |
18.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuoruus oli lastenleikkiä tämän rinnalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
18.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaikki oli jotenkin niin vaikeata. Vuorovaikutusuntaidot eivät (tietenkään!) olleet ehtineet kehittyä, joten aina tuli enemmän konflikteja. Ja kun tuli konflikteja, niin sitä otti ne enemmän itseensä, koska ei ollut välineitä käsitellä asioita.

Olen jostain kuullut, että ihminen on vasta 30-vuotiaana lopullisesti katkaissut henkisen napanuoran omiin vanhempiinsa. Uskon tämän väitteen pitävän paikkaansa. Koska jokin itsenäisyys ja vastuullisuus tuli kolmenkympin jälkeen. Tätä on vaikea selittää... menin naimisiin jo 22-vuotiaana, mutta silti sellainen pärjääminen koheni merkittävästi vasta myöhemmin.



Ja tämä ikä vasta onkin kiva! Vihdoin viimein sitä kohdellaan kaupoissa kuin kuningatarta! Saan niin hyvää palvelua, että :-).



Myös työelämässä pyyhkii hyvin. Ennen oli aina se fiilis, että olen joukon nuorin ja olen se, jolla on vähiten kokemusta. Nyt on paljon itsevarmemepi olo.



Tuo kokemus on hassu juttu. Nuorena ei ymmärtänyt, kuinka paljon "kokemus" merkitsee. Ajattelin, että tietäminen ja ymmärtäminen olisi sama asia kuin itse koettu. Nyt olen viisaampi ja tiedän, ettei olekaan. On se kokemus vain niin ihmeellinen juttu!



t. 40 v

Vierailija
8/9 |
13.12.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
13.12.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytin viime kuussa viisikymmentä. En vaihtaisi tätä ikää mihinkään muuhun. No, ehkä varhaislapsuuteeni, haluaisin aikakoneen sinne, mutta mihinkään ikään tässä välillä en kaipaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi viisi