Vauvan ulkonäkö

Meillä 3 kk vanha pieni tyttö. Hän ei ole minun, siis äidin näköinen vaan isänsä näköinen. Tästä asiasta olen saanut kuulla hyvin monelta ihmiseltä ja se sattuu paljon. Itsekään en näe vauvassa mitään minun piirteitäni. Tietenkin on tärkeintä että lapsi on terve, eikä ulkonäöllä ole tietenkään mitään merkitystä mutta silti...

esikoisesta sain vain ja ainoastaan kuulla, kuinka on niiiiin isänsä näköinen. kyllähän se tuoreeseen äitiin sattuu, ihan kuin jäisi ulkopuolelle koko touhusta.

kun lapseni oli syntynyt, vielä 2 viikon päästä ihmettelin, että "kenen ihmeen näköinen hän oikein on?", vaikka kaikki sanoivat, että "ihan on isänsä näköinen". Sitten vasta myöhemmin tajusin, että näin todella on. Tytär on AIVAN isänsä kopio. Äidiltään on sitten saanut äkkipikaisen, mutta jääräpäisen luonteen...



Ei minua asia mitenkään harmittanut ja päin vastoin, isällään on paljon erittäin kauniita piirteitä, joita ei olisi minulta saanut (kuten erittäin suuret siniset silmät ja korkeat poskipäät).

näyttää isältään vain vauva-ajan. Hän alkaa näyttää sinulta viimeistään kolmivuotiaana, tämä tiedoksi sinulle, kun asia tuntuu olevan sinulle tärkeä. Kai tärkeämpää olisi kuitenkin, että rakastaisit vauvaasi sellaisena kuin hän on nyt? Tämän ilmiön taustalla on arveltu olevan tuon yhden kirjoittajan mainitseman mekanismin, että luolamiesaikoina vauvan ulkonäkö oli miehelle ainoa keino tietää oliko lapsi todella hänen. Isältään näyttävät vauvat saivat paremman lähdön elämään, kun he saivat suojaa ja ruokaa molemmilta suvuilta. Eli tämä oli vain ja ainostaan vauvalle eduksi!

Eli ehtii vielä muuttua moneen kertaan. Mun mielestäni lapsella on paras, jos on "oma näköisensä", ettei tarvitse olla kenenkään kopio, jso ymmärrätte mitä tarkoitan.

ettei oikein ymmärrä, miksi täällä on väkeä, jotka käyvät ketjuun jos toiseenkin jauhamassa tyyliin "ootpa tyhmä", "et ansaitse lastasi", "toivottavasti saa vammaisen lapsen" tai "et kai oikeesti ole noin pinnallinen" jne.

Mielestäni tuon tyyppinen kommentointi kertoo ainoastaan siitä, että kommentoija kokee elämässä jonkinlaista alemmuudentunnetta tai huonoa itsetuntoa, ja saa hyvää mieltä siitä, että pitää toisia huonompana kuin itseään. Usein nämä ovatkin juuri niitä, joilla itsellään ei elämä ihan niin kunnossa olekaan kuin ulospäin yritetään näyttää. Kannattaisi ehkä kääntää tuokin negatiivinen energia positiiviseksi ja käyttää se oman elämänsä kehittämiseen tavalla tai toisella.

toivoo se toisen ketjun nakki