MIKSI lasten pitäisi harrastaa jotakin, jos lapset EIVÄT ITSE HALUA harrastaa mitään???

Teini, joka ei ole kiinnostunut mistään harrastuksesta on joko syrjäytynyt ja epäsosiaalinen tai löysä ja tylsistynyt lähiönuori.

Pienemmät lapset eivät taas välttämättä vielä harrastuksia tarvitse.

Ensinnäkin, määrittele teini? Itselläni ainakin oli yläaste-lukioiässä niin paljon hommaa koulun kanssa ja pitkät koulumatkat, että arkisin ei ollut mahdollisuutta harrastaa mitään. Ja kotona oli hevosia, joten viikonloput meni tehokkaasti tallilla. Täytyykö harrastuksen välttämättä olla jotain kodin ulkopuolista, maksullista toimintaa?

Täytyykö harrastuksen välttämättä olla jotain kodin ulkopuolista, maksullista toimintaa?

Mutta tarkoituksellista ja sitoutunutta sen olisi hyvä olla. Jos kotona on hevosia, ne pitää hoitaa säännöllisesti jne.

Mielestäni vanhemmat voivat kyllä ehdotella passiivisemmallekin lapselle harrastuksia ja kannustaa, mutta lasta ei voi pakottaa harrastamaan.

Minä kyllä huolestuisin lapsesta, joka ei halua harrastaa yhtään mitään. Sellainen lapsi kuulostaa selvästi masentuneelta tai nujerretulta.



On ihan normaalia, että lapsi ei ehkä halua harrastaa juuri liikuntaa tai musiikkia tai joukkuepelejä ja ryhmäjuttuja tms. Silloin vanhempien haasteena on keksiä asia, josta lapsi ehkä voisi innostua. Ei harrastuksen tarvitse olla se sama, joka kaikilla kavereilla on, lapsi voi harrastaa vaikka jotain keräilyä tai käsitöitä tms.



Minä kysyisin myöskin, että mitä lapsi sitten tekee ja haluaa tehdä jos hän ei harrasta YHTÄÄN MITÄÄN? Vai onko nyt kysymys vain siitä, miten harrastus määritellään? Ei harrastuksen tarvitse välttämättä olla ohjattua maksullista toimintaa, montaa muutakin asiaa voi nimittää harrastukseksi.



Mutta tosiaan, jos lapsi haluaisi vain maleksia ja katsoa telkkaria, niin kyllä minä huolestuisin. Joku oma juttu, vahvuusalue, ajanviete ja kiinnostuksen kohde olisi hyvä olla olemassa, jotta lapselle kasvaa terve itsetunto, hän oppii ohjaamaan omaa toimintaansa, itsenäistyy ja oppii tuntemaan itsensä ja sen mistä tykkää ja minkälainen on. Jos se ensimmäinen harrastus ei osoittaudu sopivaksi, niin aina voi keksiä toisen tai kolmannen tai neljännen vaihtoehdon, kokeilu on sallittua.



Loppukaneettina vielä toteaisin, että usein asia on markkinoinnista kiinni. Lapsi haluaa miellyttää vanhempiaan. Jos asia esitetään lapselle niin, että ethän sinä mitään halua harrastaa kun sehän on ihan tyhmää jne., niin lapsi haluaa herkästi miellyttää vanhempiaan ja olla samaa mieltä. Moni lapsi ei myöskään itse keksi mikä harrastus voisi olla, vaan hän tarvitsee konkreettisia ehdotuksia, esimerkkejä ja kokemuksia löytääkseen oman juttunsa.



Jotkut laiminlyödyt lapset saattavat jopa yksinkertaisesti yrittää tasapainottaa perhetilannetta sillä, että eivät halua tuottaa mitään ylimääräistä vaivaa tai rahanmenoa perheelle ja ehkä jopa kokevat läsnäolonsa vanhempien valvojina välttämättömiksi koko ajan. he siis uhrautuvat perheensä eteen vaikka juuri he olisivat niitä, jotka omaa harrastusta ja perheen ulkopuolisia ihmissuhteita kipeimmin tarvitsisivat.

mulla ei ollut koskaan mitään perinteisiä, ohjattuja harrastuksia. En ollut syrjäytyt tai epäsosiaalinen, olin kiinnostunut melkein kaikesta (paitsi ohjatuista harrastuksista) enkä edes asunut lähiössä ;)

En myöskään ryypännyt ja rellestänyt tmv, mutta vapaa-aikana viihdyin esim. kirjojen, maalaamisen, valokuvauksen ja luonnon parissa ihan itsekseni. Kavereiden kanssa käytiin leffoissa ja toistemme luona, kaupungilla hengailu ei ollut meidän juttu.

Teini, joka ei ole kiinnostunut mistään harrastuksesta on joko syrjäytynyt ja epäsosiaalinen tai löysä ja tylsistynyt lähiönuori.

Pienemmät lapset eivät taas välttämättä vielä harrastuksia tarvitse.

Harrastuksen ei tosiaan tarvitse olla maksullista toimintaa, esim. käsityöt, postimerkkeily(taitaa olla vierasta nykylapsille:D) tai muu oma juttu kelpaavat hyvin, mutta usein näitä ei muiden kanssa vertaillessa lasketa "oikeiksi" harrastuksiksi.

kaikki onnistui ilman ohjattuja harrastuksiakin.

1) harrastaminen kehittää toiminnanohjausta ja kykyä toimia ja suunnitella pitkäjänteisesti

2) harrastaminen kehittää säännöllisyyttä ja sitoutumiskykyä elämässä

3) harrastamisesta saa hyvää mieltä ja hyvää itsetuntoa silloinkin kun nykyiset tekemiset eli todennäköisesti kavereiden kanssa romahtaa ja huom, mä sanon KUN. Se käy kaikille lapsille jossian vaiheessa, vähintään koulun vaihtuessa ja luokkakavereiden hajotessa omille luokilleen ja viimeistään kun kaikki lähtevät opiskelemaan. Joku oma juttu kantaa pitemmälle kuin se että on riippuvainen kavereista.

kaikki onnistui ilman ohjattuja harrastuksiakin.

Jos heillä ei satukaan kultalusikka pysymään suussa ihan pelkällä tuurilla? Eikä kukaan puhunut ohjatusta mitään, vaikka useimmat lapset -alkoholistivanhempien pikkuaikuisia lukuunottamatta - toki kaipaavat vierelleen jotain ohjausta ja opastusta.

Ei välttämättä jos lapsi/nuori viihtyy kotitehtävien ja vanhempien parissa. Harrastuksissa vietetty aika on pois kotitehtävistä ja perheeltä.



Otetaan vaikka esimerkki:

Klo

8-17 koulua (laskettu mukaan mahdollinen koulumatka+ruokailu)

Menestyäkseen tulisi aikaa kotitehtäviin käyttää mielellään 2h. Mihin jää aikaa perheelle tai televisiolle, kun nukkumaan on mentävä vähintään klo 21? Ottakaa huomioon myös harrastuspaikalle siirtymiseen käytetty aika. Harrastukset pilaavat monen nuoren elämän ;(

Harrastukset pitäisi rajata viikonloppuihin ja lomiin että ne eivät pilaisi koulumenestystä, joka sekin on aika tärkeä jatkon kannalta. Lisäksi nämä yliväsyneet harrastajat terrorisoivat koulukavereitaan kiusaamalla ja yleisellä häiriköinnillä kun voimat on lopussa ja harrastukset stressaavat.

harrastuksia mitkä ehkä voisivat kiinnostaa ja tukea lapsen vahvuuksia. Jos harrastus on jonkun ajan jälkeen tylsää eikä lasta kiinnosta mennä, sitten se täytyy osata lopettaa.

Siis jos lapsi ei ole ikinä harrastanut mitään, niin miten lapsi voi tietää, haluaako hän harrastaa?



Meillä on 6-vuotias tyttö, joka me ilmoitettiin voimisteluun. Kysyttiin tytöltä, haluaako hän, mutta ei hän osannut sanoa oikein mitään, kun ei tiennyt, mitä se harrastaminen tarkoittaa :)



Nyt on käynyt pari kertaa ja tykkää kyllä kovasti. Jos ei tykkäisi, niin sitten se maksu ja ilmottautuminen menisi hukkaan, kun eihän me kuitenkaan häntä sinne pakolla vietäisi.



Mutta siis... Miten lapsi voi tietää, haluaako hän harrastaa jotain, jos hän ei ole kokeillut? Me mietittiin, mistä tytär tykkää ja millainen hän on - ja päädyttiin tuohon voimisteluun. Aika näyttää, miten sen kanssa menee, mutta ainakin nyt tulee se kokeiltua :)

En nyt pelkän ns. harrastuksettomuuden perusteella huolestuisi, etenkin kun on niin paljon kaikennäköistä puuhaa mitä ei pidetä harrastuksena.

Jos heillä ei satukaan kultalusikka pysymään suussa ihan pelkällä tuurilla? Eikä kukaan puhunut ohjatusta mitään, vaikka useimmat lapset -alkoholistivanhempien pikkuaikuisia lukuunottamatta - toki kaipaavat vierelleen jotain ohjausta ja opastusta.

en ymmärrä miksi pitäisi kannustaa väkisin harrastamaan. Meillä on 8v. joka viihtyy kotona: piirtelee, kokoilee Legoja, lukee. Leikkii pihalla kaverien kanssa, käydään välillä yhdessä uimassa, pelaamassa tennistä yms. Ei häntä kiinnosta mikään keräily tai taidekerho, urheiluharrastuksista kiinnostaisi vain yksi, ja siihen en halua laittaa koska ohjaajat ovat niin huonoja (siellä ei tod. opi ryhmätaitoja vaan vain sen että hyviä kehutaan ja huonoille karjutaan). En tosiaan näe, mitä tämä lapsi hyötyisi siitä, että alakisin kierrtättä häntä kerhoissa kokeilemassa, olisko jokin kiva tai edes siedettävä.

Eli alunperin kyse oli siitä, että asinatuntijat ovat kertoilleet LIIAN harrastamisen olevan vaaraksi, esim. 2 harrastusta on oikein hyvä määrä ala-asteikäiselle. Normaali aikuinen sen ymmärtääkin, ettei kellekään ole hyväksi että joka illalla on liuta harrastuksia! Mutta se ei myöskään tarkoita, ettäkö normaali harrastaminen olisi haitaksi, päin vastoin!!



Kyllä harrastamattomuus voi edesauttaa lapsen syrjäytymistä. Helposti sitten myös menee siihen, että katsotaan videoita, telkkaria tai pelaillaan pleikkarilla/tietokoneella: esim. joku kiva urheilullinen tai musikaalinen harrastus olisi takuulla parampaa ajanvietettä kuin maata pleikkarin edessä "tykittämässä" sillä välin kun äiskä mammapalstailee (lue: sitä yhteistä laatuaikaa ei siis suinkaan välttämättä ole siitä edestä mitä osalla harrastuksia). Kun lapsi on harrastuksessa, voi äiti viettää sitä omaa aikaa ja sen jälkeen sitten taas jaksaa olla täysipainoisesti äiti (eikä palstamamma) lapsilleen ja puuhailla heidän kanssaan yhdessä.



Harrastuksista lapsi saa itseluottamusta, on varmasti kiva kun on joku ihan oma juttu elämässä sen koulun/eskarin lisäksi.



Ja jos ei vielä esim. 8-9v ole aloittanut harrastusta, niin valitettavasti se aloittaminen on aika vaikeaa siinä teini-iän kynnyksellä jolloin harrastaminen on erityisen hyvä juttu. Huono juttu se ei aiemminkaan ole.

mutta kävinhän mä 10-11 vuotiaana nuorisotalolla parissa kerhossa (kokkausta ja korujen väsäämistä) sekä koulun kuorossa olin ala-asteen ajan. Ja 7-8-vuotiaana soitin pianoa. 9-vuotiaana pelasin lentopalloa, joka jäi muuton takia.

Yläasteiässä en kyllä tasan harrastanut mitään enkä aikuisiälläkään ole päässyt harrastuksiin kiinni. Välillä kävin 6kk jumpassa sitten sekin jäi. Sen sijaan olen ollut kirjatoukka, nauttinut lukemisesta ja leffoista sekä tv:n katselemisesta kotosalla, yksin tai seurassa.

Enkä koe menneeni pilalle, ihan koulutettu ja sosiaalisesti reipas aikuinen olen. Ja kykenen pitkäjänteiseen työskentelyyn (lukio- ja AMK-opinnot esimerkkinä)



Mutta loppujen lopuksi en kyllä kokenut mitään noista lapsuusiän harrastuksista omakseni, siksi ne varmaan jäivätkin niin lyhytaikaisiksi jutuiksi. Ainoa, mistä tykkään, on lukeminen ja kirjoittaminen ja leffojen tai tv-sarjojen seuraaminen. Ja niissä olenkin aika harjaantunut ja niistä nautin näin aikuisenakin.



Omalle lapselle toivon ehkä yhtä harrastusta ja aion tajota monipuolisesti mahdollisuuksia kokeilla. Nyt 4-vuotiaana käy uimahallin alkeis-alkeisuimakoulussa. Ehkä ensi vuonna sitten johonkin jumppa/temppukerhoon. Ja isompana voisi mennä yleiurheilukouluun, kun poika on siitä kiinnostunut. Mutta jos homma on tervanjuontia, se saa jäädä. Mielekkyys ja intohimo tekevät mielestäni hyvän harrastuksen.

tietokoneella tehtävät jutut? Esim. kotisivujen tai sarjakuvien teko? Ei siis pelaaminen tai netissä surffailu.

Siihen menee aikaa viikossa yksi tunti. Minusta se on ihan riittävää, muuten ei jäisi aikaa läksyille ja yhdessäoloon.

ei ole ohjattu harrastus.

mulla ei ollut koskaan mitään perinteisiä, ohjattuja harrastuksia. En ollut syrjäytyt tai epäsosiaalinen, olin kiinnostunut melkein kaikesta (paitsi ohjatuista harrastuksista) enkä edes asunut lähiössä ;) En myöskään ryypännyt ja rellestänyt tmv, mutta vapaa-aikana viihdyin esim. kirjojen, maalaamisen, valokuvauksen ja luonnon parissa ihan itsekseni. Kavereiden kanssa käytiin leffoissa ja toistemme luona, kaupungilla hengailu ei ollut meidän juttu.

Teini, joka ei ole kiinnostunut mistään harrastuksesta on joko syrjäytynyt ja epäsosiaalinen tai löysä ja tylsistynyt lähiönuori. Pienemmät lapset eivät taas välttämättä vielä harrastuksia tarvitse.