Miksi kiltteys on niin aliarvostettua?
Tuosta toisesta ketjusta tuli mieleen. Täälläkin ja yleisemminkin kilttiä käytetään lähes haukkumasanana. Vahvuutta ja kiltteyttä pidetään vastakkaisina asioina ja ajatellaan, että kiltti ei pärjää.
Tämähän ei ole oikeasti totta. Oikeasti kiltit ihmiset ovat niitä jotka pärjäävät ja ovat onnellisimpia. Heistä pidetään ja heille ollaan vastavuoroisesti kilttejä. Kukaan ei halua auttaa nilkkiä, kilttiä taas monikin.
Kiltit ovat myös juuri niitä vahvoja. He tekevät, kuten oikeaksi tietävät, eivätkä heti ole nyrkit pystyssä jokaisesta töytäisystä. Heillä on voimaa ottaa vastaan pettymyksiä ja sekin, että toiset eivät aina ole heille yhtä kilttejä (vaikka usein ovatkin.) He eivät katkeroidu, jos asiat eivät aina sujukaan niinkuin toivoisi tai ei aina saisikaan vastapalvelusta. Hän saa iloa jo siitä, että tietää itse tekevänsä oikein, eikä tarvitse välttämättä ympäristön palkkiota joka asiasta.
Ihmiset, jotka tarvitsevat turvakseen siilipuolustuksen ovat niitä heikkoja. He eivät pysty ottamaan vastaan pettymyksiä ja ikäviä asioita ja siksi pitää olla nyrkit pystyssä. Vahvan ihmisen ei tarvitse, vaan hän voi olla kiltti ja saada kaikki kiltteyden edut. On ihan ymmärrettävää, että osa ihmisistä on niin rikki, että eivät aikuisenakaan pysty helpottamaan siilipuolustustaan, mutta sääli se on.
On myös ymmärrettävää, että itseään etsivät ja epävarmat murrosikäiset halveksivat kiltteyttä. Hyvin harvalla teinillä on vielä sellaista persoonan voimaa, että pystyisi olemaan itsenäinen ja niin itsevarma, että pystyisi olemaan oikeasti kiltti. Murrosiässä kuuluukin kapinoida, olla itsekäs ja kokeilla rajojaan. Mutta on sääli, jos itsenäistyminen, itsetuntemus ja itsevarmuus jää niin kesken ja heikolle tasolle, että ei murroksen jälkeen pysty sellaiseen riippumattomuuteen, että voi olla kiltti muita kohtaan.
Vuosia naistenlehdissä on hoettu, kuinka on sairastuttu liikaan kiltteyteen ja tehty kiltteydestä joku peikko, vaikka oikeasti monet liikakiltiksi itsensä diagnosoineet ovat kaikkea muuta paitsi kilttejä. Sen sijaan niissä ei ole puhuttu kiltteyden eduista ja siitä, että aidosti kiltit ja vahvat ihmiset ovat juuri niitä onnellisimpia ja pärjäävimpiä. Joku joskus saattaa heitä käyttää hyväkseen, mutta suurin osa ei. Ja kun siitäkään ei katkeroidu, se ei jää miksikään suureksi tragediaksi mieleen.
Miettikääpä huviksenne tuntemianne kilttejä ihmisiä (älkää itseänne älkääkä kiltteyttään hokenutta martyyri äitiänne/isäänne/mummoanne, vaan aidosti kilttiä ihmistä) ja miten heidän elämänsä on mennyt. Ainakaan minun tuntemistani kilteistä ihmisistä yksikään ei ole sieltä onnettomimmasta päästä. Jopa kohdalle osuneista hyvin traumaattisista asioista (esim. oman lapsen kuolema) juuri kiltit tuntuvat selviävän parhaiten ja löytävän olosuhteissa kuin olosuhteissa tarkoituksen elämälleen.
Tässä elämää seurattuani olen tullut siihen tulokseen, että henkilökohtaisen kasvun tavoitteista ei mikään ole kiltteyttä tärkeämpi.
Kommentit (13)
sellaisia, joilla on elämä tasapainossa, ja ovat onnellisia ja pärjääviä, kuten ap viestissään kirjoittaakin. En ole kuitenkaan varma, onko kyseessä syy vai seuraus. Siis onko onnellisuus seurausta kiltteydestä vai kiltteys seurausta onnellisuudesta.
Tarkoitan tällä sitä, että jos on saanut paljon elämältä alunperin, ja ympärillä on aina ollut ihmisiä jotka kantavat vaikeuksien yli, on myös helppoa olla kiltti. Yleensä silloin itsetunto on hyvä, eikä toisten naljailuista välttämättä edes ymmärrä loukkaantua. Sen sijaan voi kohdella muita ihmisiä tasapuolisesti ja olla tasaisen ystävällinen kaikille. Jos taas on jäänyt vaille perusturvaa ja tunnetta siitä, että ihmiset välittävät toisistaan, ei välttämättä edes osaa olla toisille kiltti. Ja myös tulkitsee toisten naljailut helposti kiusaamiseksi, ja kiusaa mielellään ehkä myös muita ikään kuin "varmuuden vuoksi".
Lukekaa kirja: Einhorn Stefan "Aidosti kiltti"
Ongelma lienee se, että harva meistä on "vahvasti kiltti". Suurin osa on kiltti omasta pelosta johtuen.
Ja harvinaisen totta joka sana. Mun tuntemani kiltit ihmiset ovat onnellisia, tasapainoisia ja vahvoja.
En uskalla sanoa mielipiteitäni, koska ihmiset eivät tykkää siitä, että ollaan eri mieltä. Olen pidetty kyllä, mutta itselleni se on raskasta.
Monet tunkevat liian lähelle arvostelemalla elämääni. En uskalla puolustaa itseäni, joten kuuntelen kaiken hämmästyneenä siitä miten röyhkeitä muut voivat. Itsekseni tunnen vihaa näitä ihmisiä kohtaan, mutta en osaa osoittaa sitä rakentavasti.
Olen mielestäni tällainen liian kiltti ihminen. Kiltti haluan olla, mutta myös jämäkkä. Se on vaikeaa minunlaiselle pelkurille.
joka oli varmasti ihan tyytyväinen, stressitön ja kaikkien kaveri, koska aina kun jokin tilanne haiskahti konfliktilta, tämä kiltti perääntyi.
En toisaalta tiedä sitten, kuinka kilttiä on sekään, että kun ei itse halua nostaa niitä nyrkkejään pystyyn edes silloin kun olisi tarve, jättää ikävät asiat elämässä muiden harteille. Ei mustakaan ole hauskaa perätä maksamattomia velkoja ja pitämättömiä lupauksia, mutta jonkun on pakko hoitaa myös epämielyttävät asiat elämässä.
Luulen, että kilttiyden inflaatio johtuu siitä, että se samaistetaan siihen, että kun ollaan kilttejä, ollaan nöyriä, helppoja, aina ystävällisiä, ketään vaivaamattomia ja mukautuvaisia. Tällainen ihminen taas ei voi/osaa pitää puoliaan tai muiden puolia edes silloin kun se on tarpeen, mikä tekee sekä hänen elämänsä että muiden elämät hankaliksi.
Kiltteys on siis periaatteessa hyvä juttu, kunhan se on suhteellista tai se tulkitaan niin, että saa olla myös vaatelias kun se on tarpeen. Nyrkit pitää nostaa pystyyn aina toisinaan, muu on silkkaa selkärangattomuutta.
tiettyyn rajaan asti. Tunnen useita kilttejä ihmisiä, jotka ovat aivan ihania ja ovat saaneet kiltteydelleen myös vastinetta muilta ihmisiltä joten ovat menestyneetkin oikein hyvin. Toisaalta kiltteys voi olla magneetti myös mielisairaille ja tasapainottomille, jotka saattavat ottaa kiltin ihmisen silmätikukseen. Mene ja tiedä.
Kiltteys myös vaatii rohkeutta ja voimakkuutta, koska ollakseen kiltti pitää juuri uskaltaa puuttua vääryyksiin. Ei kiltteys tarkoita laissez-faire-asennetta, päinvastoin. Ajaakseen yleistä hyvää, kiltin tarvitsee olla aktiivinen ja jämäkkä. Sen sijaan ei tarvitse, eikä pidä olla hyökkäävä. Hyväksyä ei tarvitse, mutta pitää pyrkiä ymmärtämään ja ilkeyteen ei vastata samalla mitatalla vaan hyvyydellä. Ei todellakaan ole maailman helpoin elämänasenne, mutta palkitseva.
Nöyryyskin on nykyään usein kirosana ja siitäkin olen erimieltä. Samoin kuin kiltteys, myös nöyryys on tärkeää ja hyväksi. Ei nöyristely, mutta nöyryys elämän, asioiden, muiden ihmisten (ja Jumalan) edessä on hyvä asia. Samoin kuin kiltteys, myös nöyryys vaatii vahvuutta. Oman minän pitää olla vahva, jotta voisi olla nöyrä. Nöyristely on eri asia, se katkeroittaa ja osoittaa selkärangattomuutta.
Minusta parempaa tavoitetta ei elämässä voi ollakaan kuin pyrkiä kohti nöyryyttä ja kiltteyttä.
että kiltteys olisi onnellisuuden tae ja paras tavoite elämässä! Just silleen tulee onnellisia ihimisä ;-)). Pikkusen huvittaa. Mitä onnellista on olla kiltti ja nöyrä, toisille mieliksi, tehdä kaikki 'oikein' kyseenalaistamatta ja omaa tahtoa osoittamatta?
Elämässä voi toki olla tasapainoinen, haluta hyvää, mutta samalla uskaltaa olla eri mieltä ja toimia vaikka ei-kiltisti jos on tarve. Vahva ihminen ei ole kiltti vaan toimii oikeudenmukaisesti, ja uskaltaa myös toista puolustaa, tehdä ratkaisuja, jotka ei ole aina kilttejä eli norminmukaisia, toteutua sääntöjä, ole toisille mieliksi jne.
Sillä kiltteyteen sairastuminen tarkoittaa tarvetta olla aina kiltti, toisille mielikis, herättämättä toisissa närää ja epäsopua, toimia toisten mieliksi. Siksi olla vahva ja kiltti ei ole todellinen yhdistelmä. Hyvä voi olla vahva, mutta että vahva ja kiltti, en ymmärrä. Sanoilla kikkailua vain.
Kiltti = tottelevainen, sääntöjen mukaan toimiva, toisten mieliksi elävä. HYI.
Minusta kiltti ei tarkoita tuota, mitä sinä sanot, vaan kiltti = haluta hyvää, toimia tavalla, joka edistää yhteistä hyvää, toimia toista kohtaan niin, että pyrkii tämän parhaaseen.
Kiltteyttä ei ole se, että on tottelevainen, jos tottelevaisuus johtaa pahaan eikä hyvään. Se on vain tottelevaisuutta. Kiltti pyrkii hyvään, mutta koska ihmisen arviointikyky on vajavainen, se ei aina onnistu. Siksi kiltteys ja hyvyys ei ole sama asia. Kiltti on usein hyvä ja hän pyrkii hyvyyteen, mutta aina se ei vain inhimillisillä voimilla onnistu.
Oikeudenmukaisuuskin on taas eri asia. Joskus se menee yhteen niin hyvyyden kuin kiltteyden kanssa, joskus vain toisen ja joskus ei kummankaan. Oikeudenmukainen ihminen voi olla joissain tilanteissa julma. Hyvä ei. Kiltti pyrkii ensisijaisesti hyvyyteen, joten jos oikeudenmukaisuus ja hyvyys ovat ristiriidassa, hän valitsee hyvyyden.
Kiltti on usein tottelevainen, mutta ei aina. Esimerkiksi liikenteessä hän lähes aina noudattaa liikennesääntöjä, koska ne edistävät yhteistä hyvää ja suojelevat kaikkia ja näin tottelee. Mutta jos kyse onkin pakkotilanteesta (esim. kovasti vertavuotavan ihmisen kuljettaminen kohti sairaalaa), hän rikkoo liikennesääntöjä, koska se edistää enemmän hyvää.
Kiltti = tottelevainen, sääntöjen mukaan toimiva, toisten mieliksi elävä. HYI.
Outoa sanoilla kikkailua mielestäni - eri sanat herättää meissä toki erilaisia mielleyhtymiä, eikä niitä voi rajata tarkoittamaan tiukasti vain jotain tiettyä, kun mielikuvat on erilaisia. Mutta silti on vaikea käsittää, että tavan suomalaista sanaa KILTTI pitäisi selittää näin monimutkaisesti ja puolustaa kiltteytttä muka siksi että se on aliarvostettua. Eihän kiltteys ole aliarvostettua siksi, että ko.ihminen pyrkii hyvään vaan siksi, että kiltti ihminen jää jalkoihin ja hänet mielletään tahdottomaksi toisten toiveittein täyttäjäksi. Vaikka et itsäsi moisella tavalla kiltiksi mieltäisi, niin siten se YLEISEMMIN nähdään. Kiltteys nimittäin.
Kiltti lapsi on esim. sellainen, joka tekee kuten vanhemmat tai muut aikuiset on opettaneet ja tahtovat lapsen toimivan.
niin, että kyseinen ihminen noudattaa kuuliaisesti sääntöjä (vaikka lapsi), ei juipittele vastaan, on joustava (jopa liiaksi) jne. Oikeasti hyväntahtoisuus ei kaiketi ole aliarvostettua. Hyväntahtoinen sanan laittaisin AP:n kiltin tilalle.
tämä koko ketju vaikuttaa niiden valossa täysin turhalta. Kun niissä tai yleensä puhutaan kiltistä negatiiviseen sävyyn, puhutaan kiltistä juuri sinä nöyränä, kuuliaisena, tottalavaisena ja mukautuvana olentona, joka ei uskalla tai halua nousta vastarintaan ikinä ja joka siksi jää aina kynnysmatoksi tai sivustakatsojaksi.
Sekä tässä, muissa ketjuissa että yleisessä keskustelussa tämä liian kiltteyden teema on esillä niin selkeästi, että on jo tahallista väärinymmärtämistä tai ihan oikeaa luetunsisäistämisongelmaa väittää, että kyse olisi siitä, että kiltteys sellaisena kuin se ap:n viestissä esiintyy olisi nykypäivänä jotakin aliarvostettua.
Kiltti ihminen on samaistettu alistuvaan ihmiseen, siinä ap on oikeassa, mutta sen asian kanssa tuolla aloitusviestillä ei ole juuri tekemistä. Sanatekninen kikkailu ei ole sidoksissa ominaisuuksien arvostukseen.
Itse olen siinä määrin vanhan koulun nainen, etten lähtisi tuohon aloituksen esittämään "kiltin" uudelleenmäärittelyyn. Aristoteleella oli mielestäni vinha pointti siinä, että hyvä sielu on tasapainoinen ja pääsääntöisesti eri ominaisuuksissa kultainen keskitie on se ainoa oikea tie. Kiltteyttä voi olla luonteessa sekä liikaa että liian vähän kokonaisuuteen nähden (kuten ap:kin tavallaan kirjoitti määritellessään tätä kilttiä ihmistä esimerkiksi hyväntahtoisuuden tai rohkeuden eli muun kuin kiltteyden kautta), joten kutsuisin ap:n kuvailemaa esimerkki-ihmistä kiltin sijaan yksinkertaisesti hyväksi, jonka synonyymiä tuosta kiltistä nyt jostain syystä oltiin rakentamassa.