Itsensä vihaaminen

http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/self-hate.html



1. Itsen vihaaminen on addiktio



Olin päästänyt irti tuskallisesta addiktiosta. Sen jälkeen olin kohdannut toisen riippuvuuden - riippuvuuden ulkoisista asioista - siitä millaisen vaikutuksen teen, miltä näytän, mitä sanon, mitä oppia edustan, mitkä ovat arvoni, mitä omistan ja en omista, ja millainen jälki minun elämästäni jää. Olen päästänyt ja päästämässä yhä enemmän irti tästä kaikesta, ja se on johtanut hyvään lepoon ja yhä lisääntyvään elämästä nauttimiseen.



Sen jälkeen vastassa oli vielä yksi ja kaikkein kauhein addiktio - itseni vihaaminen. Tämä addiktio eroaa muista siten, että muut addiktiot kohdistuvat itsemme ulkopuolisiin asioihin tai ihmisiin, mutta itsemme vihaaminen on kokonaan sisäinen addiktiivinen prosessi. Nyt näen sitä kaikkialla ja kaikissa ihmisissä, sillä yhteiskuntamme kasvattaa meidät siihen. Se kasvattaa meidät kurittamaan itse itseämme ja yrittämään entistä kovemmin, sillä muutoin me emme kelpaa kenellekään - kaikkein vähiten itsellemme. Se opettaa meidät vihaamaan itseämme ja uskottelee meille, että paras kasvun motiivi on julmuus itseämme kohtaan. Se sanoo meille näin:



Epäonnistun - koen olevani huono, mutta tiedän että voin yrittää jotakin tullakseni paremmaksi

Yritän kovemmin - keksin keinon parantaa itseäni ja koen oloni paremmaksi

Väsyn ja tuskastun - huomaan että sisäinen kokemukseni ei sittenkään muuttunut

Epäonnistun uudelleen - palaan alkuun, ja olen päättänyt yrittää vielä kovemmin



Itsemme vihaaminen saa meidät kokemaan olomme sekä paremmaksi että huonommaksi. Parempi olo kestää hetken aikaa, ja korvautuu sitten yhä lisääntyvällä huonouden kokemuksella. Kaikki addiktiot toimivat näin - ne kääntävät ensin hetkeksi silmämme pois tuskallisesta asiasta, kun me keksimme keinon katsoa muualle, ja sitten alkuperäinen tuska palaa entistä kovempana. Itsemme vihaaminen on prosessi; täydellinen addiktioprosessi joka pyörii sisällämme. Epäonnistumisen jälkeen se saa meidät ensin kokemaan itsemme paremmaksi, kun teemme päätöksen yrittää kovemmin. Me keksimme tavan parantaa itseämme epäonnistumisen jälkeen. Epäonnistuminen voi olla suuri tai pieni tai kuviteltu - sen koolla ei ole mitään väliä. Ei edes sillä, huomasi joku sen vai ei. Se voi olla esimerkiksi "vain" alemmuuden tunteen kokeminen. Sen jälkeen me teemme päätöksen luottaa itseemme ja panostaa itseemme yhä kovemmin. Me alamme kehittää itseämme. Me koemme olomme paremmaksi. Sitten me huomaamme, että emme kuitenkaan muuttuneet. Me alamme kokea olomme huonommaksi. Me tyhjennämme itsemme ja väsymme, vain palataksemme taas alkuun. Kierroksen jälkeen emme suinkaan ole kasvaneet rakkaudessa itseämme kohtaan, vaan julmuudessa, halveksimisessa ja lyömisessä. Me emme kohdanneet tuskallisen asian tuskaa. Me emme katsoneet sitä kohtaa, johon sattuu, vaan keksimme ratkaisun yrittää painaa se piiloon keskittymällä johonkin muuhun. Kaikki addiktiiviset prosessit toimivat näin.