11 viikkoa vanhan vuorovaikutustaidot; hymy ja katsekontakti

Hysteerinenhän minä kyllä olen, pakko myöntää :D Aina olen ollut sellaista huolehtijatyyppiä, eikä tämä lapsen saanti sitä ainakaan parempaan suuntaan muuttanut. Se joskus lohduttaakin, että tiedän joskus huolehtivani turhista, ja toivottavasti tämä on yksi niistä asioista. Tämä asia on vain ehkä siitä erilaisempi kuin yleensä, että jopa mieheni näyttäisi olevan hieman huolissaan, vaikka hän ei tyypillisenä suomalaisena miehenä siitä kauheasti halua puhuakaan. Mutta kyllähän tuo lapsi vaikuttaa häneenkin siten, ettei välttämättä pysty niitä tunteita niin helposti kontrolloimaan.



Ja jos kaikki johtuukin vain allergiasta, niin olen vain onnellinen, koska on olemassa niin paljon pahempiakin vaihtoehtoja. Parastahan tietysti olisi jos tämä vain menisi ohi, ja kaikki olisi hyvin.



Tuota allergiahommaa vielä sen verran, että meillä ei kyllä ole ripulia eikä uloste ole vihertävää. Kakka tulee muutaman päivän välein. Nyt on tainnut viimeksi tulla perjantaina. Pieruja tulee sitten senkin edestä. Pullauttelua ei ole juuri yhtään. Lapsi on pullauttanut varmaan 5 kertaa koko elämänsä aikana. Välillä naamassa on punaisia läikkiä, mutta muuten iho ei ole mitenkään kovin huono. Vähän kuiva ehkä joistakin kohdin välillä. Jos syötetään sängyssä kyljellään ja maitoa valuu poskea pitkin, niin se poski joka makaa maitolätäkössä on sitten syötän jälkeen monesti punainen. Pimppi- ja pyllyvako on myös punoittaneet välillä aika paljonkin. Olen yrittänyt pyllyvakoa hoitaa perunajauhoilla. Käsittääkeni tuo ulostamisen määrä ei kuitenkaan nyt viittaisi allergiaan, mutta tiedä sitten sitäkään.



No mutta toivottavasti kaikki on hyvin, ja tyttö on vain vähän hiljakseen lämpenevää sorttia. Ehkä kuitenkin käytän vauvelia lääkärissä, koska tässä on kuitenkin mielestäni tapahtunut aika selvä muutos käytöksessä lisääntyneen itkuisuuden ja vähentyneen kommunikoinnin muodossa.

Ja esim. jokeltelu voi tulla ja menna, ja valissa olla vaikka viikkoja, jolloin (pieni) vauva ei jokeltele juuri ollenkaan. Nain on ainakin ollut kaikilla meidan kolmella lapsellamme (6- ja 3-vuotiaat ja 5 kk vauva). Sama on aaneen nauramisen kanssa.



Lisaksi ainakin meilla esikoinen ja kolmonen ovat olleet enemman kiinnostuneita ihmisista, kun taas kakkonen on ollut kiinnostuneempi esineista. Hanellakaan ei ole nyt 3-vuotiaana mitaan vuorovaikutustaitojen ongelmaa, vaan on ihan normaalisti kehittynyt, kyse on erilaisesta vain luonteesta. Serkkunsa on samantyyppinen vauva.



Olet myos onnekas, koska vauva nukkuu yolla noin hyvin. Se etta han pystyy nukkumaan noin pitkissa jaksoissa, sulkisi mielestani melko varmasti pois myos isommat fyysiset vaivat (esim. allergian aiheuttamat mahavaivat), jotka valvottaisivat varmasti yollakin.



Meillakin esikoinen oli ns. vaativa vauva, eli vaati runsaasti kanniskelua (tosin han vaati sita myos yolla) eika viihtynyt yhtaan yksin; hanella ei ollut taustalla mitaan erityista fyysista vaivaa tai allergiaa, vaan kyse oli osin temperamentista, ja osin varmasti myos siita, etta han esikoisena oli tavallaan tottunut aikuisten jakamattomaan huomioon, ja oppi myos vaatimaan sita hyvin nopeasti (ja vaatii tavallaan sita myos edelleen enemman kuin nuoremmat sisaruksensa).



Minustakin tuntuu etta tarkkailet ehka nyt vahan liikaa vauvaa; tietysti on varmasti hyva idea kayda laakarissa (koska saat sielta todennakoisesti mielenrauhaa), mutta veikkaanpa etta vauvalla on kaikki ihan ok.

ja tässä kohtaa kannatta pohtia vuorovaikutusta myös toiseen suuntaan; miten itse juttelet vauvalle, oletko aidosti mukana? Oletko masentunut tai väsynyt?

Haetko vain hymyä suorituksenomaisesti vai nautitko arkistesta jutustelusta ja vauvanhoidosta?



Paras neuvo tässä kohtaa on kyllä se, että otat asian puheeksi neuvolassa. Et hätäile vaan kerrot rauhallisesti ja asiallisesti huolesi. Aika paljon neuvolasta löytyy nykyään varhaisen vuorovaikutuksen osaamista.



Pisti muuten silmiin tekstissäsi kohta "Vauvana oli suht helppo. Vieläkin nukkuu yöt hyvin; pisin pätkä on n. 7 tuntia.". Siis eikö 11-viikkoinen ole mielestäsi enää vauva?!? Ja 7 tuntia on tosi pitkä unijakso sen ikäiselle. Ja tuo kanniskelun ym tarve kuulostaa ihan normaalilta. Näet itkuisuus yms vaihtelee iän, masuvauvojen yms mukaan. Ei vauvan "helpppudesta" tai "raskashoitosuudesta" voi päätellä mitään ensi viikkonen tai edes 11 ensimmäisen viikon perusteella.

eihän 11-viikkoisen tarvitse vielä nauraa. Hymyjä voi tulla silloin tällöin, kuten teillä tuleekin. Väsynyt vauva ei jaksa seurustella, vaan kääntää katseen. Älä nyt huolehdi, ihan normaalia 11-viikkoiselle. Anna vauvaalle myös aikaa olla omissa oloissaan, ettet koko aikaa yritä saada kontaktia ja vauva nauramaan.

ei todellakaan tarvitse vielä osata jokellella. Ääntely riittää, vokaaliäänteet aaa, ääää jne.

Meillä esikoinen oli hyvin vakava vauva, olin varma, ettei kaikki ole kunnossa, mutta nyt neiti on sangen valoisa 9v. Nuoremmat sisarukset ovat sitten olleet taas paljon nauravaisempia vauvoja.

Älä huoli, nauti vauvastasi vakavanakin.

Kiitos kaikille vastauksista ja kannustuksesta.



Väsynyt en ole, koska yöt saan nukkua tosiaan hyvin. Vauva nukahtaa yleensä ekan kerran n. klo 22, ja herää sitten syömään ennen puolta yötä, jonka jälkeen nukkuu n. 7h. Sitten syödään ja jatketaan unia n. 3h ja sitten syödään ja nukutaan vielä noin 1-1.5h. Päivällä nukutaankin sitten huonommin. Noin kolme kertaa ja joka kerta yleensä alle tunti. Kerran meni päivä niin, että päiväunia tuli yhteensä vain 1 tunti. Se onkin sitten melkoista kantelua, kun nykyään vauva on hyvällä päällä (eli ei kitise tai itke) korkeintaan puoli tuntia syönnin/unen jälkeen selällään. Omia hommia ei siis paljon ehdi tehdä, mutta en kyllä tuosta valita kun yöt saan nukkua hyvin.



Masentunutkaan en ole ollut. Ennen kuin aloin miettiä näitä asioita mietin monesti illalla kuinka onnellinen ihminen voikin olla. Olin ihan ehdottomasti onnellisempi kuin koskaan ennen elämässäni. Nyt tietysti olo ei ole niin hyvä, kun huoli painaa välillä mieltä, mutta en minä missään nimessä masentunut ole vielä.



Tuo oma asenne vuorovaikutukseen on tosiaan voinut tahtomattani muutua huonompaan suuntaan ja enemmän sellaiseksi suorituskeskeiseksi, jossa odotan vauvalta jotakin. Mutta ei se sellaista ole alusta asti ollut, vaan olen jutellut ja lauleskellut ihan luonnostaan paljon vauvalle. Toivottavasti saisin asennoiduttua taas siten, että en tarkkaile ja yritä diagnisoida pikkuista liikaa. Toisaalta ei miehenikään kovin hyvään kontaktiin ole päässyt, vaikka varmaan stressaa vähemmän kuin minä.



Ja toki 11 viikkoa vanhakin on vielä vauva :) Meillä vain vauva oli nimeltään vauva ennen ristiäisiä.



Joketelulla tarkoitin juuri niitä aaa yms. äänteitä. Sydän meinaa pakahtua kun muistelee kuinka jossakin vaiheessa 2kk jälkeen vauveli jutteli niillä äänteillä minun jutuilleni. Tuota vaihetta tosin kesti vain joku viikko, eikä enää ole samanlaista.



Tuosta pään kääntämisestä vielä sen verran, että se tapahtuu kyllä melkein aina kun sillä tavalla kovasti hymyilyttää. Peilin edessä kun katsellaan peilikuvaa niin aina painaa pään sitten minun rintaan kun alkaa paljon hymyilyttämään.



Lattialla ei tosiaan viihdytä paljon yhtään. Kai se on kuitenkin hyvä merkki, että sylissä viihtyy paremmin. Tosin kehtoasennossa tule itku, ja pitää päästä pystympään asentoon josta näkee paremmin ympärilleen.



Eniten minua ehkä kuitenkin huolettaa se katsekontaktin vähäisyys. Jokapuolella kun lukee, että vauva katselee mieluiten kasvoja, mutta meillä tuntuu muut asiat kiinnostavan enemmän. Tuon kun yhdistää vähäiseen hymyilyn määrään, niin vähän on suru puserossa pikkuisen takia.



Olen jo ehtinyt jopa toivoa, että lapsella olisi joku allergia joka itkettää ja siksi ei jaksa paljon hymyilläkään. Sen voisi kuitenkin hoitaa ja saada vauva iloiselle mielelle. Ilmavaivoja on ollut alusta asti aika paljon, joten ei se ehkä ole ihan poissuljettu vaihtoehto.



Mutta voihan tosiaan olla, että meillä vain on totisempi ja ujompi vauva. Sen kanssahan kyllä tulla toimeen, kunhan kyse ei ole mistään vakavammasta.



Vielä sellainen kysymys tuohon "Anna vauvaalle myös aikaa olla omissa oloissaan, ettet koko aikaa yritä saada kontaktia ja vauva nauramaan." liittyen, että miten tuota omaa aikaa pitäisi antaa jos vauva alkaa lattialla yksinään äkkiä kitistä. Onko se kuitenkin oman ajan antamista jos vauvaa kantelee ilman että katseet kohtaa, kuten on jos vauvaa kantaa olkapäätä vasten tai kantoliinassa?

Olen jo ehtinyt jopa toivoa, että lapsella olisi joku allergia joka itkettää ja siksi ei jaksa paljon hymyilläkään. Sen voisi kuitenkin hoitaa ja saada vauva iloiselle mielelle. Ilmavaivoja on ollut alusta asti aika paljon, joten ei se ehkä ole ihan poissuljettu vaihtoehto.

olin kyllä jo melkoisen paljon kallistumassa ruoka-aineallergioiden kannalle ihan tuon kuvaamasi lisääntyneen itkuisuuden takia, ym. kuvauksesi tuosta missä asennossa vauva viihtyy. Nyt kun luin tämän että on vielä ilmavaivojakin, niin olen kyllä melkoisen varma että on kyse allergioista.

Voi koeta ihmeessä hakea apua noihin! Useamman allergisen äitinä olen niin pahoillani kun en kaikille heti alussa tuota tietoa saanut, vaan ihan turhaan vauvoja kiusasin ja itketin ja itseni väsytin vääränlaisella ruokavaliolla.

Tuosta kontaktin ottamisesta sinun ei tarvitse olla huolissasi, mutta tottahan se on että ei paljoa itseäkään naurata jos vatsaa polttaa.

Ei mitään idioottidiagnooseja tänne eikä varsinkaan mitään allergioita. Antakaa ihmisten olla rauhassa, tämä äiti on liian hysteerinen jo alunperinkin ja te ei kun lisäätte vielä vettä myllyyn.

Ap, koita rauhoittua. Äläkä lue turhan paljon kaikenmaailman kasvatusoppaita vaan luota omaan järkeesi.

kun meidän neiti oli noin 8 kk ja siitä vähän ylöspäin. Meidän typy on aina ollut vauvana tosi hiljainen ja tähän jopa neuvolassa kiinnitettiin huomioita. Vauvana tyttö oli myös melko totinen ja viihtyi omissa oloissaan aika hyvin ja sylissä ei kovin tykännyt olla. Nyt neiti on tosi ihana 4-vuotias, joka puhua pälpättää minkä kerkiää ja on iloinen ja touhukas leikki-ikäinen.



Paras neuvo minkä sinulle voin antaa, on että koita lopettaa murehtiminen. Kaikki on varmasti ihan hyvin ja vaikka jotain olisikin (mihin en usko), niin asialle ei vielä voi joka tapauksessa tehdä muuta kuin seurailla. Tiedän itse, että tuo murehtimisen lopettaminen on helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä löytää ilon aiheita arjesta ja koita vaikka keksiä päiviksi vähän jotain ekstrahauskaa tekemistä. Sitä helposti huolestuessaan rupeaa tarkkailemaan vauvaa liian tarkasti ja silloin silmään pistää vaikka minkälaisia asioita. Murehtimalla et asiaa kuitenkaan yhtään auta, vaikka ymmärrän toki että oman lapsen kohdalla sitä joskus murehtii vaikka mitä. Koita nauttia vauva-ajasta, se on kuitenkin tosi nopeasti ohi.



Meillä tytöllä epäillään nyt jotain aistisäätelyn pientä poikkeavuutta, joka on tullut esille nyt vanhemmalla iällä. Ja voihan olla, että tuo vauva-ajan "vakavuus" jotenkin siihen liityy. Näitä asioita ei kuitenkaan käsitääkseni voi tutkia saatika diagnosoida kuin vasta huomattavasti vanhemmalla lapsella, joten yritä olla murehtimatta. =) Sitä paitsi, lapsi on ihan sama ja ihan yhtä rakas, vaikka hän jonkun diagnoosin saisikin. Teillä en kyllä usko mistään tällaisesta olevan kyse, kunhan kerroin meidän kokemuksestamme. Toinen lapsemme onkin sitten ollut toisesta ääripäästä, hakee katsekontaktia ja syliä ihan kokoajan ja itsekseen ei viihtyisi sekuntiakaan. Ja välillä meinasi sekin mietityttää, että voiko olla ihan "normaalia". Joten kyllä lapsen kanssa niitä huolenaiheita aina riittää, oli tilanne sitten mikä vain. Koita nauttia vauvastasi ja ottaa hänet sellaisena kuin hän on, murehtimatta ja tarkkailematta liikoja. =) Ihania syyspäiviä teille toivottelen!