Ajokoirien pito
en tiedä ajokoirista (tai koirista mitään) ja kysynkin onko se ihan ok pitää niitä häkissä (n. 20 metria levee) kesät talvet? Eikö ne tarviis aikapaljon liikuntaa kun kerran ovat metsästyskoiria? Sukulaisperheessä on ja minusta he käyvät koirien kanssa vaan hirvimetsällä (eikä se hirviaika niin pitkä ole). Häkit on täynnä kakkaa ja kerrassaan ällöttäviä ja siellä asustavat.
Kommentit (7)
(en oikein tiedä noita koirarotuja).
on ns. ulkokoiria, mutta ei se ole normaalia jos eivät metsästyskauden ulkopuolella saa liikuntaa tai jos häkki on paskaa täynnä. Ja kopin pitää tietysti olla lämmitetty jos on talvetkin ulkosalla.
Meidän ajokoira pääsee kyllä yöksi sisälle (ja muutenkin halutessaan), mutta viihtyy enemmän ulkosalla häkissä tai juoksunarussa.
sinänsä ajokoira pärjää häkissä, jos vaan on lämmin koppi, kesät talvet, mutta se ei poista koiran liikunnan- ja seurantarvetta mihinkään. Jahtikauden välillä pitää huolehtia koiran riittävästä liikunnasta ja aktiviteetistä. Jos kuukausia paikollaan maanneen koiran vie metsälle, niin mitäpä se jaksaa siellä tehdä? Ajaahan se, kun se on sen tehtävä, mutta kipeä on koira sen jälkeen.
Häkit pitää tietenkin puhdistaa jos siellä paljon on jätettä, lemuhan on järkyttävä kesäaikaan ainakin!!
Valitettavan paljon näitä häkkiajureita on, meidänkin tutuilla. Häkki on pihan perukoilla, hätäiseen käydään ruoka viemässä, muuta seuraa ei koira saa. Sit on ihmisarka ja huonosti ajaa, siitä seuraa pelkkää kiroilua ja huono-koira-syytöksiä. Itse on ihminen sen aiheuttanut!!
Meillä on itsellä nuori ajokoira talossa, aamulla kävivät jälkiä etsimässä. Nyt pötköttää omalla sängyllään. Illalla käydään lenkillä, mä "juoksen" ja koira ravaa kevyesti.. ihana pakkaus!
monia ajokoiria hunosti pidetään. Yök, kuulostaa ikävältä tuo sukulaistesi homma.
Puhut ehkä hirvikoirista? Ajokoirista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä jäniskoiria, mutta ihan samapa tuo. Molempia kohdellaan huonosti, monet varmasti tajuamattaan.
Koiralle ei riitä, että se pääseee häkistä ulos vain metsästysaikaan. Eikä se, että sille vain viedään ruoka ja vesi. Pahimmassa tapauksessa koppikaan ei ole kunnollinen, esim. lyhytkarvaisilla koirilla ei välttämättä ole lämmitystä kopissa!
Koiran pitäisi saada olla myös laumansa eli ihmisten kanssa, ei aina vain häkissä. Todella monilla koira on vain pihanperällä esineenä, joka otetaan esille metsästysajan alkaessa.
"Kyllä se tarkenee, kun on lämmitetty koppi", on yleinen kommentti, jos kysyy, onko lyhytkarvainen koira yötä päivää kesät talvet ulkona. Joo, hengissähän se pysyy ja varmaan tottuukin siihen, mutta.. Olen itse teettänyt jäniskoiralla pennut, ja läheskään kaikki ostajaehdokkaat eivät kyllä kunnollisia koiranpitäjiä olleet. Onneksi kaikille pennuille löytyi asiallinen koti.
Jos tietää paikan, jossa koiria kohdellaan huonosti, voi tehdä ilmoituksen eläinlääkärille (näin pikkukunnissa, miten se kaupungeissa onkaan), joka tarkistaa tilanteen.
Ap, mukava, että olet kiinnittänyt asiaan huomiota. Sanot, ettet tiedä koirista mitään, mutta ymmärrät enemmän kuin moni, jolla on koira...
Ne on ollut aina häkki koiria mutta tarvitsevat joka päivä liikuntaa eli metässä juoksua monta tuntia. Kiinnipitoaikana pitää myös joka påivå ulkoiluttaa sit remmissä. Meillä on sähkölämmitteinen koppi koska talvia se ei pärjää ilman lämmitystä ohuen karvan takia (en tiiä sit hirvikoiria) Häkki on joka päivä siivottava kakoista. Ei koiraa saa unohtaa sinne häkkiin...Se tarvitsee samanlailla aktiviteettejä kuin sisäkoirakin:)
varsinkin jos luvat täyttyvät parissa viikossa. Koira tarvitsee liikuntaa ja seuraa ympäri vuoden. valitettevasti on paljon näitä häkkikoiria jotka ovat 10-11 kuukautta vuodesta täysin tyhjänpanttina....miksi ihmiset edes koiria hankkivat jos eivät halua/ehdi niiden kanssa aikaa viettämään?
Mutta ei ole oikein ja kummallisesta kuulostaa tuo hirvenmetsästys koska ovat jäniskoiria. Myös metsästyskoirat tarvitsevat kovan kunnon eikä sellainen tule tarhassa istumalla. Tiedän että tämä on maalla yleinen tapa ja yleensä koira on muutaman metrin kettingissä kopin kyljessä kiinni. Siitä ne irrotetaan pari kertaa vuodessa ja annetaan koiran juosta itsensä näännyksiin.
paikalliseen eläinsuojeluvalvojaan yhteyttä niin käy tarkistamassa tilanteen.