Miten paljon syö 4.5 kk ikäinen vauva soseita per ateria?
Kommentit (63)
Vauva ei tarvii vielä kiinteitä, eikä varsinkaan useita "aterioita" päivässä. Puolivuotiaana sitten. Ja silloinkin kerta päivässä maistelua alkuun.
Kiinteät saa aloittaa neljän kuukauden iässä. ap
Mä en vaan käsitä miksi. Suositus on kuitenkin se 6kk. Sitä ennen ei tarvii eikä minusta kannata.
Vauva ei tarvii vielä kiinteitä, eikä varsinkaan useita "aterioita" päivässä. Puolivuotiaana sitten. Ja silloinkin kerta päivässä maistelua alkuun.
niin aivan varmasti on järkevää aloitella kiinteiden syönti ennen puolta vuotta. Johan sen järkikin sanoo, että jos maitomäärät lähentelee litraa tai jopa yli niin tarvitsee MYÖS muuta ravintoa. Myös neuvolan ohjeistus on tämä.
Mä en vaan käsitä miksi. Suositus on kuitenkin se 6kk. Sitä ennen ei tarvii eikä minusta kannata.
vauvan suolisto on kehittymätön, ja pahimmassa tapauksessa vauva saa riesakseen allergiat jne. Ja mahavauvoja voi tulla kun liian pienelle tuupataan kiinteitä.
vauvan suolisto on kehittymätön, ja pahimmassa tapauksessa vauva saa riesakseen allergiat jne. Ja mahavauvoja voi tulla kun liian pienelle tuupataan kiinteitä.
kun nykyään on julkaistu joitakin tutkimuksia siitä,että eri ruokalajeja pitäisikin maistella aiemmin, siis ennen 6kk ikää? Kun nimenomaan ehkäisisi allergioita?
Ei iso lapsi tarvitse kiinteitä sen aikaisemmin kuin pienikään, päinvastoin. 4 kk:n ikäinen ei kyllä missään tapauksessa syö kiinteitä vielä mitään "aterioita", vaan totuttelee ihan pienillä määrillä ruokiin. Se ravitsemus tulee edelleen maidosta.
kun nykyään on julkaistu joitakin tutkimuksia siitä,että eri ruokalajeja pitäisikin maistella aiemmin, siis ennen 6kk ikää? Kun nimenomaan ehkäisisi allergioita?
Ihan riittää vaikka PubMed-viite jos sinulla ei ole pääsyä lääketieteellisiin julkaisuihin.
vauvan suolisto on kehittymätön, ja pahimmassa tapauksessa vauva saa riesakseen allergiat jne. Ja mahavauvoja voi tulla kun liian pienelle tuupataan kiinteitä.
kun nykyään on julkaistu joitakin tutkimuksia siitä,että eri ruokalajeja pitäisikin maistella aiemmin, siis ennen 6kk ikää? Kun nimenomaan ehkäisisi allergioita?
Laitapa linkki yhteenkin tällaiseen tutkimukseen.
etä noi tutkimukset ja SUOSITUKSET tulevat muuttumaan jatkuvasti?lisäksi neuvoloista saa erilaisia ohjeita ja mielipiteitä.uskokaa jo että nämä ovat suosituksia ja neukut eiät ole jumalia ja kaikkitietäviä.
kun ei siinä teollisessa maidossa ole mitään varsinaisia etuja teolliseen safkaan verrattuna. Rintsikkaa saavilla on vain etua siitä jos imetys jatkuu pidempään, rintamaidosta saa kuitenkin vasta-aineita joita lehmänmaidossa ei ole, ja tottahan se allergiasiedätys tulee äidin syömästä ruuastakin imetyksen välityksellä.
saa siitä ensimaidosta jota tulee ensimmäiset päivät.sen jälkeen se on ihan vaan ehtaa tavaraa.pelkkää maitoa
hetkeä, jolloin lapsi syö, en mitään pottu-lihapulla-ateriaa.Ravinto meilläkin tulee myös maidosta; sen määrä ei ole vähentynyt "ateriakerralla". Kunhan uteliaisuuttani kysyin, meidän vauvalla taitaa olla peräti poikkeavan hyvä ruokahalu.
ap
olla ihan perillä asioista tai sitten provoilee. Miten tämä muuten ylipäätään liittyy kiinteiden aloittamisikään?
aloit antamaan kiinteitä noin pienelle?
purkin kyljessäkin lukee että 4-6kk ikäselle
mikä tässä nyt oli niiiiin vaikeata? Kysyin, paljonko 4,5kk ikäinen syös sosetta/ateria? Teidän vauvat? Lusikka, kaksi, desi? Aloittamisikää en kysynytkään, sekin lienee jokaisen omalla järjellä pääteltävissä, milloin aloittaa. Siis uteliaisuuttani.
ap
sai soseita 3kk iästä lähtien,kauhistelkaa ja kohiskaa siitä!?!?
kuitenkin. alussa ne on ihan pieniä makupaljoa,makusteluja:) esim. pari kolme vauvalusikallista,korviketta tai äidinmaitoa sekaan tuttua makua tuomaan. voi mennä pitkäkin aika että vauva tottuu lusikkaan ja koostumukseen. meidän vauva syönyt nyt kohta kuukauden ja viläkin sylkee välillä pois,muttanyt menee jo 1/3 purkista kerralla,joskus vähempi.syödään 3 kertaa päivässä sosetta.
Vauva ei tarvii vielä kiinteitä, eikä varsinkaan useita "aterioita" päivässä. Puolivuotiaana sitten. Ja silloinkin kerta päivässä maistelua alkuun.