Te, jotka olette olleet pitkään kotona lasten kanssa ja sitten menneet töihin!

Töissä ihan ok, mutta lasten jättäminen tosi rankkaa. Varsinkin pienempi itkee kovasti perään ja varmistelee, että hänet haetaan. Rankkaa on, en tiedä oliko virhepäätös.

8 vuotta kotona, niin olet pyöreä nolla.

Nyt odottelen, että mies saa firmansa kunnolla lentoon. Jään sitten kokonaan kotiin. Lapset 5 ja 7 ja olen onnellinen, etteivät joutuneet tätä ennen hoitoon.

Ihana oli päästä töihin, mutta arjen raskaus yllätti.



Herätys, aamupesut ja pusut, hoitoon, töihin, hakemaan hoidosta, kotiin, ruokaa, kauppaan/kylään/asioille/puistoon lapsen kanssa. Joskus pitäis siivota, pestä pyykkiä jne. ja olis kiva jos olis joskus vaikka vaan yksi minuutti aikaa iha olla vaan...



Nyt taas kotona. Vuoden työrupeaman jälkeen olin todella valmis palaamaan kotiäitiyteen!

Ja näin tapahtui siitä huolimatta, että olen "fiksu", akateeminen äiti. Osittain muuttuivat arvot, mutta ehkä osa silkkaa laiskuutta (?), en tiedä? Työelämän oravanpyörä tuntuu aivan hullulta, ja olen nyt siellä sinnitellyt jo 2 vuotta kotiäitiyden jälkeen.

Olen aina ollut kaikkea muuta, mutta nyt tajusin, mikä elämässä on oleellista, mikä ei.



Tähän vaikutti osaltaan sekin, että olin vakavassa onnettomuudessa ja vaalin nyt ehkä elämää vähän eri tavalla.



4

mutta ei-työorientoituna korkeasti koulutettuna naisena sellaisiakin kommentteja olen saanut kuulla. Ehkä sitä on itsekin alkanut uskoa, että minussa on oltava vikaa, kun se "ura", joka olisi ulottuvilla ei kiinnostakaan. Muut asiat ovat minulle tärkeämpiä (perhe, terveys, luonto, rauhallinen arki..)



6

Minä tein komean uran ja nostin kovaa palkkaa ennen lapsia, ja tutkinto se minullakin on.



6

Muut asiat ovat minulle tärkeämpiä (perhe, terveys, luonto, rauhallinen arki..)

Varsinkin ei ole enää pikkulapsia hoidettavana (lapset 5- ja 7-vuotiaat) tuntuu siltä ettei kukaan voi käsittää että arvostan juuri tuota rauhallista ja kiireetöntä arkea uraa ja parempaa taloudellista tilannetta enemmän.

t. 7,5v kotona

Oli aivan ihanaa palata töihin. Tosin tuntuu ettei millään ehdi kaikkia kotihommia tehdä, ja useimmiten kun inspis iskisi, pitää lähteä töihin. Henkisesti voin paljon paremmin nyt kun käyn töissä. Työni on rankaa, hoitoala ja kolmivuorotyö, mutta en entiseen kyllä mielellään palaa.

Työhalut katosivat. Tuntuu, että elämä on muualla kuin työpaikalla. Vain perhe on tärkeää, enää en saa työstäni mitään irti ja tuntuu, etten edes haluakaan.

Vaalin perhettäni, miestäni ja lapsiani, ja meidän hyvinvointia. Onneksi teen vain osa-aikatyötä.

Meillä mä oon ollu kotona lasten kans kolme vuotta ja risat. Mieheltä loppuu työt vuoden vaihteessa, joten sit on mulla vuoro/mahdollisuus lähteä töihin. Oon sh ja työkokemusta ennen lapsia varsin vähän, tykkäsin kuitenkin. Nyt vain pelottaa ihan sikana! Lapset on sit 3,5v ja 2v ku mä lähtisin töihin. Kerro miten jaksat, mikä siinä on hyvää että oot kolmivuorotyössä, miten käytännössä asiat järjestätte, ja onko jotain vinkkejä. Pliis!

Ihan kiva oli mennä töihin. Mutta toisaalta ne arvot on tosiaan muuttuneet. Ennen töissä pikkuasiatkin tuntui tärkeiltä ja kehittäminen maailman suurimmalta asialta.



Nyt on arvot muuttuneet ja teen työni hyvin, mutta enää se ei ole elämäni tärkein sisältö.