Pakko avautua yksinäisyydestä!
Tiedän, että tästä aiheesta on kirjoitettu täällä harva se päivä, mutta mun on nyt vaan pakko avautua...
Mun mies tekee sellaista työtä, että työt alkaa iltapäivällä ja kestävät yömyöhään. Meillä on kolme lasta, joita hoidan kotona.
Käyn paljon lasten kanssa kerhoissa, puistossa ja kaikenlaisissa tapahtumissa. Pidän itseäni sosiaalisena ja kaipaan päiviin toimintaa. Arkena aamupäivisin on paljon lapsille suunnattua toimintaa, mutta iltaisin ja viikonloppuisin on hiljaisempaa. Lisäksi ihan joka paikkaan en pysty lähtemään yksin lasten kanssa, kun uhma-ikäisen ja kahden taaperon kanssa liikkuminen ei ole ihan vaivatonta.
Mieheni ollessa töissä, kutsun meille kavereita (lapsineen tai ilman) kylään, jotta minun ei tarvitsisi olla yksin. Minulla ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon kavereita, joten yksinäisiä iltoja on vuodessa varsin paljon.
Eniten minua tässä kaikessa vaivaa se, että kaverini tulevat kyllä kylään meille, mutta juuri kukaan ei kutsu minua koskaan kylään? Olen miettinyt syytä tähän ja niitä voi olla monia. Lapsettomat kaverini eivät välttämättä halua minua vierailulle kolmen lapsen kanssa, mutta eihän pelkkä "lapsi-vastaisuus" voi olla syynä. Minulla on myös ystäviä, joilla on kaksi- tai kolme lasta itsellään ja hekään eivät juuri koskaan kutsu minua kylään. Olen pohtinut sitä, että olenko mä ärsyttävä tms., mutta tuskin ystäväni tulisivat minua kotiini tapaamaan, jos he eivät haluaisi olla kanssani tekemisissä.
Uusia kavereitakin tuntuu olevan aika hankala saada, vaikka olen yrittänyt tutustua myös uusiin ihmisiin. Ärsyttävä tilanne ja alkaa vaikuttaa pikku hiljaa mielenterveyteen.
Koti tuntuu vankilalta ja välillä minusta tuntuu, että lapset ovat kuihduttaneet ystävyyssuhteeni.
Onneksi minulla on ihana mies ja meillä menee tosi hyvin, mutta hänkin on vaan tosi paljon töissä. Miehen vapaapäivät ovat niin ihania, kun voidaan lähteä joko yhdessä tai voin lähteä yksin ihan minne vaan.
Siinä tärkeimmät. Ehkä mulla on taas parin tunnin päästä parempi fiilis :)
Kommentit (2)
Mäkin koen yksinäisyyttä, mutta mä olen vielä niin tyhmä, että yleensä soitan kaikki kaverit läpi ja yritän päästä kyylään jonnekin. Aika usein kavereilla on muuta menoa, lapsettomilla harrastuksia ja lapsellisilla muuta menoa. Tästä tulee tietysti entistä pahempi mieli. :(
Onneksi mun vanhemmat asuvat lähellä ja lapsen kanssa käydään usein siellä kylässä. Olen yrittänyt rytmittää viikkoa niin että tiettyinä päivinä tehdään ja mennään tiettyyn paikkaan.
Uskon että yksinäisyydestä, tai seuran puutteesta kärsii moni äiti, mutta tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa....
Mun mies kanssa "aina" töissä tekee kaks vuorotyötä. Mä tapaan paljon kavereita kun heidänkin miehet on töissä. Mut viikonloput kaverit on yleensä perheen kesken ja mun mies töissä tai sit viettää isomman lapsen kanssa aikaa. Nuorempi on vasta vauva. Eli mä oon kotona vauvan kanssa kaksin. Tylsää on. Eikä viitti tunkee kavereille kun he viettävät perhe aikaa. Sunnuntai on tällä viikolla meidän perhe päivä, että sitä odotellessa.