Lue keskustelun säännöt.
Täällä linjoilla nyt jo vanheneva ex-teiniäiti. Kerron tässä viestissä millaista oli
26.08.2009 |
olla äiti jo niin nuorena ja miten se on vaikuttanut myöhempään elämääni.
Ensinnäkin vauva ei ollut vahinko, vaan päähänpisto. En voi sanoa suunniteltu oikein kuitenkaan. Lähipiirissä pari teiniä tuli raskaaksi ja siitä iski pieni vauvakuume. Eräänä iltatana nuoressa vauvaperheessä kyläilyn jälkeen ehdotin poikaystävälle, että mitäs jos tehtäis vauva. Poikaystävä sanoi, että no tehdään vaan. Ja niin me sitten tehtiin vauva. Jossain vaiheessa raskautta kumpikin mietti, että olikohan tää nyt ihan järkevää, mutta tehty mikä tehty.
Itse olin silloin amiksessa, 18v. Toisin kuin raskausaikana ajattelin, niin amis jäi sitten kesken. Eli jonkin aikaa olin ilman ammattia.
Esikoisen kanssa olin 3v kotona ja se aika oli kyllä kivaa. Bilettääkin ehdin sen mitä halusin, satunnaisesti. Enemmän kuitenkin nautin muiden nuorten (ja joidenkin vanhempienkin) äitien ja lastemme kanssa oleilusta, leikkipuistoissa ja perhekerhoissa ja toistemme luona kyläilyistä. Hurahdin äitiyteen kovasti. Luin kasvatuskirjoja, kierrätin ja käytin kestovaippoja (tämä oli harvinaista silloin vuosituhannen vaihteessa). Meillä ei mm. lapsi katsonut tv:tä koska se ei ollut luettuni perusteella hyväksi ja syliteltiin paljon, luin paljon kirjoja lapselle jne. Olin kyllä kaikin puolin noin hyvä äiti.
pistän jatkoa seur. viestiin.
Kommentit (5)
mun on mentävä töihin. Toista lasta olisin halunnut, mutta mies ei. Mies joskus katui sitä ainokaistakin, päähänpistossa tehtyä... Itse en ikinä.
Järkytyin kun selvisi että työttömyyskorvauksia ei kouluttamattomalle nuorelle äidille heru ja paniikissa hain vähän kaikkialle töihin. Sainkin sitten ihan kivan työn, noin 1400 euroa kuussa palkalla, työ kevyttä auttavaa toimistotyötä.
Tässä vaiheessa mieheni innostui opiskelemaan lisää. Mies kävi päivät töissä ja illat opiskeli. Minä päivät töissä ja illat olin itsekseni lapsen kanssa. Oli aika rankkaa. Itsellenikin kuitenkin heräsi pienoinen opiskeluinto tässä vaiheessa. Toisaalta tahdoin toisen lapsen ja keskittyä äitiyteen.
Kun mieheni opinnot parin vuoden päästä olivat loppusuoralla, syntyi kuopuksemme, 5v ikäerolla esikoiseen. Esikoinenkin oli kotihoidossa ja keskityin taas kovasti äitiyteen. Omia baari-iltoja yms. en viettänyt lainkaan, kuten en töissä käydessänikään, jotta kaikki mahdollinen aikani jäisi perheelle.
jatkuu seur. viestissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitinkin aikuislukion joustavasti ilta- ja etäopiskeluna. Nautin opiskelusta todella, niin tosin myös perheestä. Kun kuopus täytti 3v, kävin sekä töissä niissä vanhoissa tutuissa toimistotöissä ja lisäksi pyöritin perhettä sekä opiskelin aikuislukiota loppuun. Mies oli minua enemmän lasten kanssa kotona. Kirjoituksiin lukemiseenkin jne piti saada aikaa. Kirjoitin ihan ok -arvosanoin ylioppilaaksi. Jos en olisi ollut äiti, niin varmasti olisi vielä paremmin mennyt.
Vuosi sitten sain käytyä työn ohella sihteerin ammattitutkinnon. Eli nyt mulla on ammatti ja lukio käytynä. Edelleen haaveilen lisäopinnoista, sitten joskus.
Mieheni aloitti juuri taas vielä vähän korkeammalle tähtäävät lisäopinnot ja on taas usein iltaisin poissa. Minä keskityn vuorostani nyt kunnolla perheeseen. Joskus sitten, kun lapset isompia, on kenties taas minun vuoro saada opiskella lisää.
Olen ihan tyytyväinen elämääni. Helppoa se ei missään nimessä ole ollut, antoisaa ja opettavaista kyllä sen puolesta enemmänkin.
Teiniäitiydessä on minun kohdallani ollut myös hyvää. Olen oppinut köyhyyden kautta oikeanlaisia arvoja. Koska olen halunnut olla hyvä äiti ja materian kautta se ei ole onnistunut, olen satsannut muihin asioihin ja lapsetkin on oppineet että ystävällinen ja reilu käytös, rakkaus ja läheisyys on tärkeämpää kuin kivat vaatteet jne. Lapsiamme kehutaan (voisi sanoa aina ja kaikkialla) todella paljon, ovat iloisia ja hyväkäytöksisiä, herkkiä ja samalla ulospäin suuntautuvia ja sosiaalisia, mielikuvitusrikkaita kaikkien kavereita. Varmasti myös geeneillä osansa tässä.
Yhteenveto: Lapsiani en kadu koskaan. Silti ymmärrän erittäin hyvin, että osa tahtoo lapset vasta noin 3-kymppisenä.
kun on lapset niin mitään isoja äänekkäitä riitoja tai eroamisia ja yhteenpalaamisia ei ole voinut harrastaa, vaan me ollaan aina päällisin puolin oltu sopuisa pari.
Meillä on kuitenkin molemmilla ollut vaiheita ja vaiheita. Jos lapsia ei olisi, niin emme enää yhdessä olisi, varmastikaan, sellaisia vaiheita on ollut. Mutta olen onnellinen siitä, että yhdessä ollaan. Rakkaus on kasvanut vuosien varrella todella suureksi, niin mielettömästi ollaan yhdessä koettu kaikenlaista, että suhteemme on nyt nähdäkseni erittäin vahva. Kaikki pelaa hyvin yhteen kun monissa sopissa ollaan toistemme kanssa uitu. Eri parisuhde on todella loistava nykyään!
ap
On mukava lukea asiallisia aloituksia. Itse tuen täysillä teiniäitiyttä, vaikka omat lapseni sain lähemmäs kolmekymppisenä. Tosin edelleen viimeistelen minäkin opintojani, eli samassa veneessä olen vielä kolmekymppisenä :D
Itse tulin raskaaksi 15-vuotiaana, heti rippikoulun jälkeen. 16 kerkisin täyttämään muutamia viikkoja ennen esikoisen syntymää. Lapsi ei missään nimessä ollut suunniteltu, mutta kaikesta huolimatta loppujn lopuksi erittäin toivottu. Peruskoulun kerkesin käymään juuri ja juuri loppuun, menestys ei kyllä huimaa ollut. Lapsen isä oli samanikäinen ja hän lähti ammattikouluun opiskelmaan kun minä jäin vauvan kanssa kotiin.
Jonkin verran tuli viikonloppuvapaitakin vietettyä kun innokkaat isovanhemmat halusivat vauvaa väkisin hoitaa (sanottakoon, että ennen viime syksyä en ole KOSKAAN pyytänyt vanhempiani lapsiani hoitamaan, vaan lasten sielä olo on aina perustunut siihen, että he haluavat).
Kotona olin vauvan kanssa reilun vuoden ja sitten pääsin kurssille. Kurssin aikana alkoi suunnitellusti toinen raskaus ja toinen lapsi syntyi tasan 18-vuotis syntymäpäivänäni. "Hurahdin" kotiäitiyteen täysin.
Toisen ja kolmannen lapsen ikäeroa 2½vuotta, kolmannen lapsen syntymänaikoihin mies oli vielä armeijassa ja sen jälkeen pääsi kohtuu hyvä palkkaiseen työhön.
Kolmannen lapsen jälkeen myös minä lähdin koulunpenkille, tosin pieni "ylätys"raskaus laittoi opinnot jäihin ja kolmannen ja neljännen lapsen ikäeroa reilu 3 vuotta. Koulua jäi jäljelle vielä reilu vuosi.
Neljänenn lpsen olessa noin puolivuotias ostimme oman omakotitalon.
Neljänen lapsen jälkeen tuntui, että pakko "saada" vielä yksi niin syntyi viiden villahousu. Esikoisen ja kuopuksen ikäeroa 10vuotta.
Viidennen lapsen jälkeen olin kotona vielä reilun vuoden ja sitten lähdin suorittamaan koulua loppuun.
Nyt kun kuopus on 4½ vuotias olen ollut työssä reilu 2 vuotta ja nyt ensi viikolla lähden sitten opiskelemaan ammattikorkeaan.
Paljon on näihin 15 vuoteen mahtunut. Valitettavasti meillä elämä kuljettanut nyt siihen pisteeseen, että avioero laitettu 5kk sitten vireille ja minä asun kahden nuorimman kanssa toisaalla ja kolme vanhinta isänsä kanssa.
Tähän ei liity mitään kolmansia osapuolia vaan kuten ap:kin sanoi, että jo lapisa ei olisi, olisivat eronneet.
Lapset on meitäkin monta vuotta yhdessä pitäneet, ei ole ollut muuta yhteistä kun ne lapset.
Toisaalta olen helpottunut, että tämä vaihe elämästäni on nyt ohi ja "uusi" voi alkaa. lapset tulee kaikesta huolimatta olemaan minulle aina ensisijaisen tärkeitä, mutta huonossa parisuhteessa en enään koskaan suostu "asumaan".