Miten tukea potkut saanutta?

Kuulin, että ystäväni mies on juuri saanut potkut. Laitoin ystävälle sähköpostia töihin, mutta oli hänkin varmaan ottanut vapaata/saikkua kun tuli poissaoloilmoitus.



En tiedä, mitä sanois tai tekis. Kun tuo olis voinu osua meille kun samasta työpaikasta kysymys. Tuntuu niin kamalalta. Ollaan niin pienellä paikkakunnalla, että täältä on miltei mahdotonta saada muita töitä.

Silloin rupeaa vaan ahdistamaan että "mitä jos en löydäkään". Kun eihän sitä oikeasti voi edes luvata että toinen löytää heti työn.



Kannattanee ottaa asia rehdisti esille tyyliin "tosi paska juttu kun kävi, nyt tässä taloustilanteessahan tää voi käydä kenelle vaan".



Ja tälle ystävälle jonka mies on saanut potkut niin sanoa että jos hän haluaa purkaa sydäntä niin sitä saa tehdä milloin vain. Hänen miehellään on takuulla tarpeeksi paska olo ilman vaimonkin ahdistusta eli jos sinä voit kuunnella sitäpuolta niin se helpottaa.

kavereitteni ja jopa näiden puolisoiden työpaikan menetyksiä? Mä taidan olla sitten todella epäempaattinen, mutta mua ei kyllä hetkauta mihinkään suuntaan yhdenkään kaverin tai sen miehen irtisanominen, korkeintaan ehkä hymäilen mielessäni ja olen tyytyväinen ettei meille käynyt niin.

kavereitteni ja jopa näiden puolisoiden työpaikan menetyksiä? Mä taidan olla sitten todella epäempaattinen, mutta mua ei kyllä hetkauta mihinkään suuntaan yhdenkään kaverin tai sen miehen irtisanominen, korkeintaan ehkä hymäilen mielessäni ja olen tyytyväinen ettei meille käynyt niin.

Tämä ystävä, josta puhuin, on mulle tosi tärkeä. Yhdessä on itketty häät, lapsettomuudet, lapsettomuushoidot, raskaudet, läheisen kuolemat, äidin alzheimerit sun muut, miksei sitten työttömyyttä. Kyllä minua aidosti liikuttaa ja haluan olla tukena, jos tarvitaan.

T:2

Et ole epäempaattinen vaan kenties narsisti. Kauan sun ei varmaan tarvi miettiä tuota "Meille käynyt niin" -juttuakaan koska ei ole meitä vaan jatkossa lienee vaan se oma napa.

Et ole epäempaattinen vaan kenties narsisti. Kauan sun ei varmaan tarvi miettiä tuota "Meille käynyt niin" -juttuakaan koska ei ole meitä vaan jatkossa lienee vaan se oma napa.

joille kaverit on niin tärkeitä, että kaikki niiden elämänkohtalot liikuttaa itseäkin. Mä en vaan pysty tuntemaan empatiaa esim. lapsettomuudesta tai rahapulasta kärsivää kaveria kohtaan. Kyllä mä tietysti edessä päin sanon että voi voi ja olen empaattinen, mutta sitten mietin ja kotona voin miehen kanssa keskustella mitä mieltä oikeasti olen asiasta. Eli kaveri ei tule koskaan tietämään, että mulle on yks lysti saako he lapsen vai ei tai miten paljon hän suree alkoholistoitunutta vanhempaansa. Ehkä mussa sitten on jotain narsistin vikaa, tiedä häntä.

oikeasti ja rehellisesti voin sanoa, että olet harvinaisen tyly ihminen. Kyllä minä koen ihan aitoa empatiaa toisia ihmisiä kohtaan ja erityisesti ystäviä. Kyllä, koen heidän murheet voimakkaasti, vaikka tietystikään eläytyminen ei ole samaa tasoa kuin omiin. Ei tosiaan tule mieleen myöhemmin miehelle "vähätellä" asiaa. Usko pois, sinussa on jotain häikkää, koska noin ajattelet.



Niin, ole ystävä irtisanotulle. Itseni irtisanottiin pari vuotta sitten ja kaksi asiaa nyppi: ne jotka eivät pitäneet yhteyttä ja toinen oli tämä virnuileva ja uteleva ryhmä. Parhaat kaverit kuunteli ja päivitteli tilannetta. Ottivat yhteyttä ja kysyivät, miten menee, mutta toisaalta irtisanominen ei ollut mulle niin kova paikka, että sitä olisi viikkoja märehditty aktiivisesti. Itkuvaihe kesti 2-3 päivää, mutta asia kaihertaa yhä... olen katkera.

kun ystävät auttoivat näkemään omia vahvuuksiani.



Sekin auttaa että tapaa ystävää ja juttelee hänen kanssaan ihan normaaleista asioista ..ja kuuntelee jos hän halua puhua irtisanomisesta.

Tympeintä oli se, että jotkut eivät kattoneet silmiin kun juteltiin. Siis tutut. Ystävistä yksi ei soittanut pitkään aikaan eikä vieläkään kysele asiasta. Ja piti olla hyväkin ystävä.



Eli vastausta kysymykseen. Sure silloin kun kaverisi suree, älä vähättele mutta älä ruoki surua myöskään lisää. Kuuntele, sitähän sitä kaipaa kun pahimmillaan oli.



Kun suru alkaa hellittää, älä voivottele enää. Kysele silloin tällöin asiasta, mutta ei aina ja ensimmäisenä. Hyviä kysymyksiä on "Vieläkö vaivaa?", "Ootko päässyt pahimman yli?". Noista huomaa äkkiä, haluaako kaveri puhua enää aiheesta.



"Paska juttu" oli mielestäni ihan hyvä kommentti sama keneltä. Asiallisesti, rehdisti jopa vihaisestikin sanottuna. Säälivät, surkuttelevat ilmeet tai huokaisut oli ärsyttäviä tutuilta ja työkavereilta. Ystäviltä odottikin enemmän empatiaa.



Menipäs sekavaksi.. :) No, kuitenkin, rankka kokemus ja ainahan sitä surulliseksi tulee kun ajattelee yksikseen sängyssä sitä irtisanomistilannetta. Vaikka olenkin päässyt yli tästä varmaankin keskimääräistä paremmin.