Miksi pesukone haisee ihan kamalan pahalle?
Ja mitä sille voi tehdä?
Kaikki luukut ja lokerot on pesty ja luukkua pidetään aina auki, yleensä kokonaan, mutta ainakin raollaan. Kone ei ole kovin monta vuotta vanha, max. viisi.
Haju on aika inha, voisin hyvin kuvitella sen olevan hometta tms. Saako sitä mitenkään pois? Pesin koneen tyhjillään 95 asteen ohjelmalla ja hetken haju oli lievempi, mutta jo kahden päivän päästä haju tuli takaisin. Yleensä pesen 40 tai 60 asteessa ja kone käy keskimäärin neljä-viisi kertaa viikossa.
Kommentit (13)
Miten teidän koneet voi haista? Itselläni ei ikinä ole ollut tätä ongelmaa. Niin ja olen käyttänyt sekä jauhetta että nestemäistä pesuainetta. Luukku on kyllä aina raollaan. Kerran vuodessa ehkä pesen lokerot, tiivisteet ja nukkasihdin. Joskus jos muistan (kerran vuodessa tai joka toinen vuosi), pesen sitruunahapolla tai 90 asteen ohjelmalla.
Pyykkiä pesen 5-6 koneellista viikossa, pääasiassa 30-40 asteessa.
Ei haise ei vaikka pesen todella likaisia mihen työvaatteitakin.
Edellinen kone 6 vuotta vanha eikä haissut. Ja ihan ehjäkin oli kun ostettiin uusi.
"nukkasuotimen" vai mikä se nyt oli.
Osta apteekista sitruunahappoa ja pese sen kanssa ohjeen mukaan. Lopeta sen jälkeen zeoliitin käyttö.
pese vielä sen jälkeen tyhjänä 90 asteessa, kun olet ensin pyörittänyt kuumalla sen sitruunahapon.
Lopeta heti zeoliittipesuaineen käyttö, turhaa ympäristön kuormittamista muutenkin. Esim. Erisan, erityisesti nestemäinen, on hyvä ympäristöystävällinen zeoliiniton vaihtoehto.
Todennäköisesti ongelmasi johtuu juuri tästä.
Onko zeoliittia sitten yleisesti pesuaineissa? En ole kyllä katsonut, mitä ne sisältää. Käytän yleensä lasten pyykissä LV:tä tai muuta hellempää ja sitten likaisimmille ihan vain perus Omoa tai vastaavaa.
Koneen ohjeissa sanottiin, että saa käyttää vain koneelle sopivaa pesuainetta, mutta sitruunahappo tuskin sitten voi konetta vahingoittaa, vai?
Osta apteekista sitruunahappoa ja pese sen kanssa ohjeen mukaan. Lopeta sen jälkeen zeoliitin käyttö.
Paljonko tuo sitruunahappo osapuilleen maksaa?
Missä kaikissa pesuaineissa on zeoliittia ja missä taas vastaavasti ei?
Zeoliittiä käytetään lähes kaikissa jauheissa. Lopetin keväällä zeoliitin käytön, kun meillä oli harmaavesiviemäri tukossa. Vedet tuli suihkuhuoneen kaivosta sisään. Kun putket avattiin, sieltä valui ulos harmaata betonia muistuttavaa ainetta, metri toisensa jälkeen=zeoliittiä. Eli ainakin omakotiasujan kannattaa vakavasti harkita millä viemärinsä tukkii...
Pesukone on yli kymmenen vuotta vanha loistokone eikä haise.
Olen käyttänyt Omo Coloria kirjopyykkiin ja nyt huomasin, että siinä on zeoliitin lisäksi sitruunaa mukana. Siinä lienee syy hajuttomuuteen.
Ja mitä sille voi tehdä?
Kaikki luukut ja lokerot on pesty ja luukkua pidetään aina auki, yleensä kokonaan, mutta ainakin raollaan. Kone ei ole kovin monta vuotta vanha, max. viisi.
Haju on aika inha, voisin hyvin kuvitella sen olevan hometta tms. Saako sitä mitenkään pois? Pesin koneen tyhjillään 95 asteen ohjelmalla ja hetken haju oli lievempi, mutta jo kahden päivän päästä haju tuli takaisin. Yleensä pesen 40 tai 60 asteessa ja kone käy keskimäärin neljä-viisi kertaa viikossa.
Hajuun on pääosin kaksi syytä.
Yleisin johtuu pesuainejäämistä ja toinen uusista vettä säästävistä koneista.
Ensimmäiseen löytyy ilmainen apu netistä, www.allegrosuomi.com.
Toinen löytyy katsomalla koneen alta, onko altaan alapinnalla "muhkura", eli alaspäin uloke jossa lämpövastus on. Silloin kyse on vettä säästävästä koneesta ja ainoa tapa on poistaa lämpövastus vuoden kahden välein ja kaapia haisevat sakat pois. Suositeltavin tapa on antaa se ammattilaisen tehtäväksi.
Omalla vastuulla puoskaroivan on syytä merkitä ensin huolellisesti virtajohtojen paikat numeroiduilla teipeillä. Jos kiinnitysmuttereita on yksi vastuksen keskellä, se pitää löysätä ihan auki ja vetää vastus pois, jolloin voi kaapia sakat ulos.
Varokaa sormeilemasta reiän reunoja. Ne ovat hyvin teräviä.
Meillä on edestä täytettävä kone, jonka luukun tiivisteen väliin jää vettä. Aluksi en tätä tajunnut ja tiivisteen väli oli jopa limainen. Kun tuon siivosin ja aloin kuivaamaan väliä rätillä, on haju helpottanut.
Ongelma poistuu kertelaakilla kun tilaa netistä Allegro-pesuaineen jonka mukana tulee koneenpuhdistusaine. Peset koneesi sen jälkeen käyttöön allegro sun koneesi on niin raikas ja myöskin pyykit.
tuossa videossa puretaan pesukone, rummun muovisen
altaan takaseinä on jäykistety ns okero-rakenteelle.
- ei zeoliittia