Veisittekö lapsia esim. puolipäivähoitoon jos tilanne tämä (OV)
Mies joutuu lähtemään vuodeksi tai kahdeksi ulkomaille töihin. (ei ole pakko mutta lähtee kuitenkin) Meidän mukaan lähtö mahdotonta, kun koululainen ja eskarilainen kieltäytyi ehdottomasti.
Jään siis lasten kanssa koti suomeen.
Meillä on kolme alle koulu ikäistä ja vauva syntyy joulukuusa.
Mies käy kotona kerran pari kuussa.
Oisko typerää viedä alle kouluikäiset puolipäivä hoitoon jos saisi esim. pari kolme kertaa viikossa pariksi tunniksi viedä päiväkotiin. Sais itse vähän hengähtää.
Kommentit (46)
Mies ei olisi lähtenyt jos vähänkään olisin pistänyt vastaan, mutta halusin itsekkin että lähtee. Ei tarvi miehen sitten vanhana harmitella, kun missasi tämän mahdollisuden. ;)
mutta en kyllä tajua miestä, joka jättää tuollaisen perheen.
Mielestäni ongelma ei ole siinä, onko ok viedä lapsia hoitoon, vaan siinä miksi noin monen lapsen isä lähtee noin pitkäksi aikaa ulkomaille, vaikkei ole pakkokaan?
vaan palkkaisin lasten/kodinhoitajan.
Olet nakelissa, jos vauva tai joku muu perheessä sairastaa. Et saa isompia hoitoon, ja kotona syntyy kaaos.
Tottakai koululainen kieltäytyy jos kysyt, haluatko lähteä.
Ei lapsi ymmärrä, kuinka hieno kokemus se on, ennen kuin vasta jälkeenpäin.
Ja sitä paitsi: miehesi löytää varmasti toisen parin vuoden komennuksellaan - seksin puute saa "rakastumaan" tosi helposti. Koettu on, omakohtaisesti.
missaa nyt sitten lastensa lapsuuden ja (toivottavasti) kuopuksensa vauva-ajan.
kaikki tähän ratkaisuun päätyneet perheet ovat hajonneet.
Ja kaikissa tapauksissa mies on nyt sitten ulkomailla uusissa naimisissa uuden vaimon kanssa kasvattamassa uutta perhettä.
ihan oikeasti. Teillä on nyt siis kohta 6 (?) lasta ja mies karkaamassa yksin ulkomaille. Helpolla pääsee ja varmasti nauttii kun ei tarvitse arkea pyörittää. Sinä jää matkaleskeksi ja periaatteessa yksinhuoltajaksi pyörittämään arkea. Itse en tuolliseen suostuisi, mutta kukin tavallaan. Miksi isot ei halua ulkomaille? Toisaalta lasten mielipidettä asiassa pitää kysyä, mutta lopullisen päätöksen tekee vanhemmat. Lapset saavat kyllä nopeasti uusia kavereita ja sopeutuvat yllättävän helposti muutokseen, vaikka aluksi asiaa vastustavatkin.
Ilmam muuta haet nuoremmille osa-aikapaikkaa, jotta pääset hoitamaan edes asioita.
T:2 x ulkomailla asunut
mutta en kyllä tajua miestä, joka jättää tuollaisen perheen.
Mielestäni ongelma ei ole siinä, onko ok viedä lapsia hoitoon, vaan siinä miksi noin monen lapsen isä lähtee noin pitkäksi aikaa ulkomaille, vaikkei ole pakkokaan?
Ensinnäkin tienaa sen vuoden pari tosi hyvin ja työpaikalla on tulevaisuudessa ylenemis mahdollisuuksia enemmän, kun ottaa haasteen vastaan. En halua itse olla esteenä. Ja tottakai mies mietti kauan haluaako minut jättää yksin. Mutta itse häntä hopitin lähtemään.
Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta yhtälöltä. Miksi olette hankkineet noin monta lasta, jos mies kuitenkin haluaa ulkomaille uraa tekemään? Ovatko lapset olleet "naisen projekti", johon mies on kynsin hampain suostunut ja kärsii nyt parisuhteen ja hellyyden puutteesta kun nainen keskittyy lapsiin? Vai onko lapsilleen omistautunut isä jostain syystä nyt kääntänyt kelkkansa ja toteaa, että ulkomaankomennus onkin tärkeämpää kuin lasten kanssa oleminen?
Vauvanne kasvaa täysin ilman isää, jos mies nyt lähtee pois ja käy kotona kääntymässä puolen vuoden välein. Ja kyllä pienelle koululaisellekin se isän tuki on todella tärkeä.
Tiedätteköhän mihin olette ryhtymässä?
N. viiden päivän lomia kerrallaan. Ei paha.
Ja meillä on eskarilainen TOSI arka ja ujo. En viitsi repäistä häntä aivan vieraaseen kulttuuriin, kun täällä alkaa juuri sopeutua eskariin.
Nimittäin minä ainakaan en tunne yhtään perhettä, joka olisi kestänyt tuollaisen kuvion ilman kriisejä - itse asiassa kaikki lähipiirimme reissuleskiperheet ovat jo tainneet erota.
Mieti siis vähän ennen kuin hoptat miestäsi lähtemnään yksin, ainakin jos haluat säilyttää operheen ehjänä.
Meille se asia on itsestään selvä: kun on pitänyt lähteä, on lähdetty koko perhe.
mutta en kyllä tajua miestä, joka jättää tuollaisen perheen.
Mielestäni ongelma ei ole siinä, onko ok viedä lapsia hoitoon, vaan siinä miksi noin monen lapsen isä lähtee noin pitkäksi aikaa ulkomaille, vaikkei ole pakkokaan?
Ensinnäkin tienaa sen vuoden pari tosi hyvin ja työpaikalla on tulevaisuudessa ylenemis mahdollisuuksia enemmän, kun ottaa haasteen vastaan. En halua itse olla esteenä. Ja tottakai mies mietti kauan haluaako minut jättää yksin. Mutta itse häntä hopitin lähtemään.
N. viiden päivän lomia kerrallaan. Ei paha.
Ja meillä on eskarilainen TOSI arka ja ujo. En viitsi repäistä häntä aivan vieraaseen kulttuuriin, kun täällä alkaa juuri sopeutua eskariin.
Jos käy pari kertaa kuussa viiden päivän lomia? 10 pv / kk tarkoittaa sitä, että mies tekee töitä siellä ulkomailla ehkä puolitoista viikkoa kerrallaan ja lähtee tauolle? Ei ilmeisesti kovin kauas ainakaan lähde että ehtii lentää takaisin? Missä työssä voi olla noin paljon pois?
Ja päädytty siihen, että mies ei lähde. Vaikka siellä ulkomailla näennäisesti tienaisikin, ei se korvaa ainutlaatuista aikaa lasten kanssa.
tuollaisessa tapauksessa. Vaikka omallakin miehellä on ihan hyvä "ura", ja mahdollisuuksia olisi vaikka mitä ulkomailla, hän ei ikinä haluaisi jättää perhettä pitkäksi aikaa kotimaahan. Ehkä tämä on klisee, mutta oikeasti lapset ovat pieniä vain kerran, eikä sitä aikaa saa enää koskaan takaisin. Työmahdollisuuksia tulee pätevälle ja hyvälle tyypille aina.
Mutta arvokysymyshän tämä on - eli kyse siitä, mikä on elämässä tärkeää.
mutta kun koko kuvia tuntuu niin uskomattomalta. Ja kun lähdette koko perhe ulkomaankomennukselle, niin siinä se lastenhoitokin tulee järjestettyä ja kun palkkaa vielä paikallisen hoitajan tai suomalaisen aupairin, niin saat omaakin aikaa ja kodinhoito helpottuu. Uskon myös eskarilaisen saavan ihan uutta rohkeutta kun on uudet kuviot vai onko tullut äitiinsä ja pelkää muutoksia?
HEI. Minä en tullut miehen työstä tänne puhumaan, vaan siitä että veisinkö lapset hoitoon. Kyllä me miehen kanssa tiedämme mistä työstä on kysymys. :D
Koska koko kuvio tuntuu niin hölmöltä. Tulet katumaan ellette lähde mukaan - takaan sen.
nimimerkillä: nähty ja koettu tuokin elämänvaihe
mutta en kyllä tajua miestä, joka jättää tuollaisen perheen.