Mä en siedä tyttölapsia!
Paitsi omiani, niiden kanssa tulen toimeen.
Mutta ystävien ja tuttavien pikkuprinsessat ovat ärsyttäviä! En löydä mitään syytä tykätä niistä, valitettavasti. Pienet pojat ovat taas kivoja, kuten omanikin :)
hankaluus on se että mun pitää näitä tyttöjä aina sietää, vaikka tekisi mieli komentaa että menkääs äidin helmoihin siitä roikkumaan ja valittamaan. Mutta äidit kun ihailee omia suloisuuksiaan hymyssä suin, kuinka ne osaavat "keskustella" aikuisten kanssa, ei voi olla tyly vahtivan silmän alla.
Mun mielestä ne ovat kieroja, hankalia, hemmoteltuja, vaikka ei nyt ihan niin olisikaan. Vieraista tytöistä on vaan paljon vaikeampi tykätä kuin suorista pojista, niiden kanssa tule toimeen hyvin!
Kommentit (29)
Minä luulin tulevani hyvin juttuun poikien ja miesten kanssa, kunnes aloitin uuden työn firman ainoana naisena.
Voitte uskoa, että KYLLÄSTYTTÄÄ tämä ukkoseura. En jaksa enää yhtään sitä miehistä pullistelua ja putkiaivoisuutta. Kunpa täällä olisi joku nainen.
Miesvoittoinen työpaikka. Erityisesti rasittaa, miten kovia juoruajia miehet ovat! Puivat kaikki toistensa asiat ja minunkin asiani, jos niistä kertoisin... On pitänyt ruveta varovaiseksi ettei kerro kaikkea kovin avoimesti, koska miehet keräävät muista tiedonmurusia ja käyttävät niitä muita vastaan.
Myös tunnepitoinen suhtautuminen rasittaa. Kaikki työpaikkani naiset ovat asiallisia, mutta moni mies on melkoinen drama queen. Näyttävät huonot tunteensa ja antavat niiden vaikuttaa töihin. Jos on kiukkupäivä, kaikki kärsivät.
Pienistä asioista ärsyttää vaikka jatkuva autojen vertailu ja päteminen ja että liikennevaloissa pitää ottaa kiihdytyskisa naapurin kanssa. Rasittavaa!
Minusta on naurettavaa niputtaa tyttöjä omaksi ja poikia omaksi ryhmäkseen. En ole "yleislapsirakas" ihminen ja omasta katraasta löytyy molempia sukupuolia.
Mielestäni yhtälailla tytöistä kuin pojistakin löytyy sekä ihania että pirun rasittavia pentuja. Ne ovat yksilö-(ja kasvatus-)kysymyksiä eikä sukupuolesta kiinni!
osaavat olla tosi ärsyttäviä jos ovat mainitsemallasi tavalla roikkumassa ja vinkumassa. Yksi hemmoteltu pikkupoika tuttavapiirissä aina vaatii muita kuuntelemaan juttujaan ja haluaa olla huomion keskipiste. Uskon että on täysin sattumaa että tunnet kivempia poikia kuin tyttöjä!
Lohdullista on että muutkaan eivät ole niin kiinnostuneita tai ihastuneita toisten lapsiin. Kai se johtuu siitä että omien hölinöitä ja vaatimuksia saa kuunnella äiti-ihminen ihan tarpeeksi, ei jaksa enää muiden lasten kanssa...
Mua suorastaan ällöttää kavereiden tyttölapset jotka esim tunkevat syliin kiehnäämään ja räpeltämään kyläillessä, kun taas pojat leikkivät omia leikkejään vastaavassa tilanteessa.
Minä luulin tulevani hyvin juttuun poikien ja miesten kanssa, kunnes aloitin uuden työn firman ainoana naisena.
Pienistä asioista ärsyttää vaikka jatkuva autojen vertailu ja päteminen
Miehillä tuntuu myös olevan ihme komplekseja oman miehuutensa kanssa. Kerran satuin kuulemaan, kun eräs mies kertoi toiselle vauvan kantoliinasta. En reagoinut tilanteessa mitenkään, mutta tämä mies huikkasi minulle "älä kuuntele siinä, mun miehekkyys kärsii".
Toisen kerran taas eräs suht lyhyt mies pyysi minua ottamaan korkokengät pois, kun "joidenkin asioiden, kuten pituuden, vain pitäisi olla miesten ja naisten välillä toisin päin".
Aargh...
8
tosiasiassa vihaat itseäsi?
Ja sydämestäni toivon, että ap on provoilija >:/
semmoisia ihme kitisijöitä..mutta kai niitä on suloisiakin, en ole vielä vaan tavannut...
Mulla on kolme poikaa, ja mä en suoraan sanottuna ymmärrä tätä poikien "suoruuden" ihannointia.
Just kuuntelin esikoiesni ekana eskaripäivänä sitä poikien touhua: "mä oonkin niin paljon vahvempi kuin sä, mä juoksen nopeammin, hei Kalle, juostaan niin kovaa ettei Verneri pysy perässä" jne jne jne.
Mä en jaksaisi kuunnella sitä jatkuvaa pullistelua ja kilpailua mitä pojat pitää KOKO AJAN. Enkä ymmärrä miten tyttöjen touhut olisi sen rasittavampia.
Et siis siedä itseäsi? Pikkutyttöhän sinäkin olet joskus ollut.